Palveluosaajia Lännen Palveluyhtiöille

Juttu kuvineen on lainattu Lännen Palveluyhtiöt Oy:n asiakaslehti Länsikonnusta.


  • Lännen Palveluyhtiöiden Palveluosaajapassiryhmä. Takarivissä kurkkii myös pari TAKKilaista sekä koulutustarkastaja Jani Nieminen.
  • Todistukset jakoon
  • Onnittelut!
  • Palveluosaajapassijuttu asiakaslehti Länsikonnussa.

Palveluosaajat palveluksessanne!

Hyvä asiakaspalvelu on yksi Lännen Palveluyhtiöiden toiminnan kulmakivistä ja siihen panostetaan monin tavoin. Kahdeksan kuukautta kestänyt palveluosaajapassikoulutus on tästä hyvä esimerkki. Eri yksiköiden työntekijät hioivat palveluasennettaan entistäkin paremmaksi ja kehittivät samalla omia työtehtäviään.

Päätösjuhlia vietettiin toukokuussa. Palveluosaajapassin suorittanut hortonomi Elina Santos kertoi opiskelijoiden aluksi hieman epäilleen koulutuksen hyötyä, mutta onneksi turhaan.

- Mielenkiintoisinta oli käydä läpi hyviä ja huonoja asiakaskokemuksia. Siinä oppi paljon, esimerkiksi ajattelemaan asiakaspalvelua ihan uudelta kannalta. Itselleni oli uusi näkökulma, että kun autan työkaveria, teen samalla myös asiakaspalvelua. Työkaverikin on asiakas.

Asiakkailta tuli hyvää palautetta

Opiskelijat valitsivat kehittämistehtäviensä aiheiksi muun muassa asiakaspalvelukyselyn, työergonomian ja yksikön sisäisen viestinnän kehittämisen.

- Teillä oli innostunut ote työhön ja sitä oli kiva seurata. Olette hieno porukka ja tarjoatte hyvää asiakaspalvelua. Se kävi ilmi myös palautteesta, jota saitte koulutuksen aikana asiakkailtanne, työkavereiltanne ja esimiehiltänne, Tampereen aikuiskoulutuskeskuksen kouluttaja Riikka Lamminen sanoi ja luetteli joitakin esimerkkejä kerätystä palautteesta:

- Siisti nuorimies, iloinen, tervehtii ja on kohtelias, hommat hoituu, saa apua aina tarvittaessa, tekee sellaisiakin asioita, joita asiakas ei edes osaa pyytää.

Koulutus ylitti odotukset

Työntekijöiden hyvä palveluasenne on yrityksille entistäkin tärkeämpi kilpailuvaltti. Siksi Lännessä päätettiin osallistua TAKKin järjestämään ja Tredun oppisopimuskeskuksen rahoittamaan palvelupassikoulutukseen.

- Työnantajan näkökulmasta koulutus ylitti odotukset, sillä saimme teiltä ihan huikeita kehitysideoita, Lännen Siivouspalvelun palvelupäällikkö Saila Lehtimäki kiitteli passin suorittaneita työntekijöitä päätösjuhlissa.

- Hienoa, että lähditte rohkeasti mukaan kehittämään itseänne. Kyllähän työn ohessa opiskelu aiheuttaa välillä vähän tuskasteluakin, tiedän sen omasta kokemuksesta. Mutta tulee kyllä tosi hyvä fiilis, kun saa opinnot valmiiksi ja hyvää palautetta. Siitä jos mistä saa itsevarmuutta.


Taustaa: Koulutus käyntiin kuukaudessa

TAKKin Yrityspalvelupäällikkö Armi Hyvönen sai mieluisan tiedustelun elokuussa 2015:

- Palveluosaajapassikoulutuksen ”opsopaikat” tulivat yllättäen mahdolliseksi ja koulutustarkastaja Jani Nieminen kysyi olisiko yritystä, joka pystyisi lähtemään mukaan nopealla aikataululla - jo syyskuussa, ja voisi käyttää mahdollisuuden hyödykseen. Lännen palveluyhtiöistä löytyi aikaansaava palvelupäällikkö Saila Lehtimäki, joka tarttui tilaisuuteen ja pani tuulemaan. Tässäkin tapauksessa nopeus oli valttia.


Katso myös
www.takk.fi/koulutus/palveluosaajapassi
www.takk.fi/yrityspalvelu/referenssit