Automaalari, autoalan perustutkinto

  • Automaalari, autoalan perustutkinto antaa työssä tarvittavat perustiedot ja taidot. Automaalaukseen perehdytään ammattitason välineillä ja tiloissa.
  • Yleisnäkymä automaalauspuolen työtiloihin.

Automaalarin työnkuva käsittää yhä useammin koko prosessin tilauksen vastaanottamisesta työn toteuttamiseen ja luovutukseen. Kehittyvä valmistustekniikka edellyttää maalareilta uusia taitoja, esimerkiksi materiaalien yhteensopivuuden tunnistamista, nykyaikaisten vesiohenteisten materiaalien sekä muovien hitsaus- ja liimaustekniikoiden hallintaa. Ammattitaidon perustana ovat käden taidot, mutta tietotekniikan käyttö työn apuvälineenä on lisääntynyt.

Tavoite

Automaalarin peruskoulutus antaa työssä tarvittavat perustiedot ja taidot. Koulutuksen suoritettuaan opiskelija selviytyy itsenäisesti ammattialan perustyötehtävistä ja ohjattuna keskeisistä ammattitöistä.

Kohderyhmänä tulevat automaalarit

Automaalarin koulutus on tarkoitettu motivoituneille autoalalle aikoville henkilöille. Hakijoilta edellytetään autoalan tutustumisjakson hyväksyttyä suorittamista tai aiempaa autoalan koulutusta tai autoalan työkokemusta.

Ajankohta

Alkamisajankohta ei ole vielä tiedossa. Soita ja kysy!

Kesto 2 - 3 vuotta

Paikka Kurssikeskuksenkatu 11, Tampere

Toteutus

Työssäoppiminen tapahtuu opiskelijan omassa työpaikassa ja tietopuolinen opetus oppilaitoksessa.

Koulutuksessa sovelletaan monimuotoisia opetusmenetelmiä, kuten lähi- ja verkko-opetusta, ryhmätöitä ja itsenäistä opiskelua joka painottuu yrityksessä ohjattuun työssä oppimiseen. Ammattityötä opiskellaan TAKKin automaalamossa asiakkaille tehtävien asiakastöiden kautta sekä alan yrityksissä työssäoppimisjaksolla.

Lukusuunnitelma: Autoalan perustutkinto, automaalauksen osaamisala,
Automaalari

Lisätiedot

Kouluttaja Risto Uusivirta, puh. 044 7906 245
Koulutuspäällikkö Ari Halmela, puh. 044 7906 250
sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@takk.fi

Tutkinto

Autoalan perustutkinto


Takaisin www.takk.fi/koulutus/autoala