Koneistajan tie linjapäälliköksi

ATA Gearsilla linjapäällikkönä toimiva Erkki Toimela kannustaa nuoria töihin metallialalle. Miehellä on omakohtaista kokemusta alalta jo 90-luvun puolivälistä asti - ponnahduslautana alalle toimi koneistajan opinnot TAKKissa.

- Alalla riittää töitä ja pitkälti työt tehdään nykyään tietokoneiden parissa. Palkkauskin on hyvä, Erkki kertoo.

- Valmistuin paperi-insinööriksi Tekusta 90-luvun alussa. Alan töitä ei kuitenkaan tuolloin ollut ja muutaman vuoden pätkähommien jälkeen kouluttauduin CNC-koneistajaksi TAKKissa. Valmistuttuani pääsin heti töihin ATA Gearsille vuonna 1998.

Tie vei uusiin tehtäviin

Työpaikka on ollut mieluinen, sillä mies on edelleen ATA Gearsin palkkalistoilla. Kansainvälisesti toimivan, kartiohammaspyöriä voimansiirtoon valmistavan yrityksen linjapäällikkönä nykyään toimivan Erkin työnkuva on muuttunut vuosien varrella.

- Aloitin CNC-koneistajana ja myöhemmin siirryin suunnittelijan tehtäviin. Tuolloin tein mm. piirustuksia ja vaiheistin töitä. Tuotteet tulivat suunnittelijan tehtävissä tutuiksi, Erkki kertoo.

- Tällä hetkellä olen Hautalan toimipisteessä linjapäällikkönä kolmatta vuotta.

Linjapäällikön tehtäviin kuuluvat mm. esimiestehtävät. Suoria alaisia Erkillä on tällä hetkellä hieman alle 20 henkeä. Miehen aika kuluu paljolti nykyään kaikenlaisten juoksevien asioiden hoitamiseen ja erilaisissa palavereissa, joissa käsitellään mm. myyntiin, tuotantoon, kapasiteettiin ja toimitusvarmuuteen liittyviä asioita.

Hyvä paikka oppia

Opiskeluista TAKKissa on jo vierähtänyt aikaa, mutta Erkki muistelee opiskeluaikoja positiivisin mielin.

- TAKKissa oppii, jos itsellä on halu oppia. Opiskelu oli kiireetöntä ja paineetonta, jolloin itseluottamus kehittyi ammatillisesti, ja muutenkin. Kouluttajat ovat hyvin kannustavia, Erkki listaa.

- Valmistuttuani minulla oli hyvä luottamus ammatilliseen osaamiseeni ja siirryin luottavaisin mielin töihin.

Tiivis yhteistyö TAKKin kanssa jatkuu edelleen näinä päivinä, sillä työnantajan näkövinkkelistä katsellen Erkki näkee TAKKin hyvänä rekrytointikanavana.

- TAKKista löytyy loistavia työntekijöitä. Arvostan kouluttajien työtä, heiltä saa luotettavan kuvan tekijöistä, Erkki punnitsee yhteistyön etuja.

Monta onnistunutta rekrytointia on TAKKista jo tehty ja jatkossakin yhteispeli tuottaa varmasti tyytyväisiä tekijöitä - sekä koneistushallin että työnjohdon puolelle.