Sähkökentällä kokeillaan käytännössä

- Olemme päässeet kokeilemaan käytännössä sellaisia asennustöitä, joita ei pääse kokeilemaan missään muualla, kertoo ammattiopisto Lappian kouluttaja Pauli Orajärvi.

Orajärvi toi opiskelijansa Sodankylästä kolmen päivän koulutusjaksolle TAKKin sähkökentälle oppimaan sähköverkkotöitä teorian lisäksi myös käytännössä. Edellisestä teollisuussähköasentajaryhmästä tuli toive, että tekemistä pitäisi olla enemmän. Sitä toivetta Orajärvi halusi lähteä toteuttamaan uuden ryhmänsä kanssa.

- Lähdin googlen kautta etsimään vaihtoehtoja, ja löysin TAKKin sähkökentän.

Lappialaiset opintomatkalla

Opiskelijat tulevat eri puolilta Lappia: Sodankylästä, Ivalosta, Kittilästä, Kemijärveltä, Rovaniemeltä ja Ylitorniosta. Tavoitteena on kouluttaa teollisuussähköasentajia erityisesti Lapin kaivosteollisuuden palvelukseen.

- Teollisuussähköasentajien täytyy hallita sähköala laajasti automaatiosta sähköverkkotöihin. Erityisesti kaivoksissa on myös keskijännitetöitä, Orajärvi toteaa.

TAKKissa Lappian opiskelijat pääsivät 2-3 hengen ryhmissä tekemään AHXAMK-W keskijännitekaapelin päätteen ja jatkon. Lisäksi he suorittivat keskijänniteverkon kytkentöjä ja pääsivät myös ohjamaan sähköaseman kytkinlaitteistoja ja kojeistoja.

- Suojareleiden käyttöä ja koestuksia he tekivät yhteistyökumppanimme Arto Vitkalan kanssa, kertoo kouluttaja Rene Kakkonen.

- Opiskelijat ovat niin innokkaita, että olemme tehneet ylipitkää päivää, jotta kaikki ovat päässeet kokeilemaan harjoituksia käytännössä, kehuvat Kakkonen ja toisena vastuukouluttaja toiminut Janne Ketola.

- Parasta sähkökentällä on ollut se, että kaikkea on päässyt opiskelemaan käytännössä, vahvistavat opiskelijat Hannu Molkoselkä, Mikko Saari ja Henry Kivelä.

Sähkökentällä ollaan niin lähellä oikeaa työympäristöä kuin mahdollista: harjoituksissa kuljetaan keskukselta toiselle ja oikeat jännitteet herättävät ansaittua kunnioitusta.

- Työssäoppimispaikoissa voi olla käytössä samanlaiset vehkeet, mutta niitä ei mennä sorkkimaan, jos siihen ei ole erityistä syytä, eikä niihin pääse näkemään sisälle samalla tavalla kuin täällä.

Yhteistyön monet mahdollisuudet

Sähkökentän puitteissa tehdään yhteistyötä sekä muiden oppilaitosten että yritysten kanssa. Mahdollisuuksia on moneen: sähköverkkoalan oppimisympäristön yhteydestä löytyy myös uusiutuvan energian tuotantoon ja jakeluun soveltuva aurinko- ja tuulienergiaan perustuva oppimisympäristö.

- Sähköenergian jakelu on toteutettu pienjännitekeskuksen kautta 20kV-sähkökentälle, TAKKin kiinteistöön ja sähköautojen latauspisteisiin. Keskusta ohjaa rakennusautomaatiojärjestelmä, joka on varustettu sääasemalla. Näin sähköä voidaan ohjata aikaohjelmalla, sääolosuhteisiin perustuen tai ohjaukset voivat perustua vaikkapa sääennustuksiin, kertoo koulutuspäällikkö Lasse Lehtonen.

Rakennusautomaatiojärjestelmä on liitetty 20kV-sähkökenttää ohjaavaan sähköverkkoautomaatiojärjestelmään, jolla voidaan hallita myös rakennuksen sisäinen pienjännitejakelu.

- Hajautettu sähkön tuotanto, sähköverkon maakaapelointi, sähköautojen lisääntyminen, sähkön kysynnän jousto ja niiden aiheuttamat vaikutukset sähkön jakeluun aiheuttavat lähitulevaisuudessa paljon kysymyksiä sähköverkkoyhtiöille, Lehtonen toteaa.

- Sähkökentällä meillä on mahdollisuus toteuttaa sähköverkkoalan perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkintokoulutusten lisäksi lukuisia erilaisia yritysten tarpeisiin kehitettyjä henkilöstökoulutuksia, summaa Lehtonen.

Oppimisympäristöä voidaan hyödyntää myös yritysten tai vaikkapa korkeakoulujen ja yliopistojen tutkimus- ja kehitysympäristönä.

 

Lue lisää aiheesta:

Vaasalaiset opissa sähkökentällä

Sähkökenttä yritysten oppimisympäristönä: Case Caruna Oy