Hajavesikenttä avattiin tiistaina 1.12.2015

  • TAKKin rakennusalan ammattilaiset paljastavat rakentamansa koulutuskentän.
  • Vestellin toimitusjohtaja Joona Linna ja TAKKin toimialajohtaja Risto Björn.
  • Yleiskuvaa hajavesikentältä.
  • Harmaavesien biopuhdistamon sisukset näyttävät tältä.
  • Avajaisvieraille riitti tutkittavaa.
  • Jita Oy:n toimitusjohtaja Kari Kohtala esittelee Jitan tekemää sakosäilitötä.
  • Sakosäiliön sisukset.
  • Keskellä hajavesikentän pääsuunnittelija Raini Kuikas. Reunoilla järjestelmien valmistajat Jita Oy:n Kari Kohtala ja Vestelli Oy:n Joona Linna.

TAKKin Nirvan toimipisteessä otettiin käyttöön Jätevesijärjestelmien opiskelussa uusi, ainutlaatuinen oppimisympäristö.

Hajavesikenttä on jätevesijärjestelmien opiskeluun kehitetty ympäristö, jollaista ei ole muualla.

Kentälle on asennettu esimerkiksi vapaa-ajan asunnoilla tyypilliset jätevesijärjestelmät. Tavallisesta poiketen ne on asennettu osittain maan päälle, joten niiden toimintaa päästään tutkimaan helpommin. Tästä on etua esimerkiksi jätevesijärjestelmien huoltoa ja asennusta opiskeltaessa. Hyvin esillä olevat laitteet helpottavat myös järjestelmien suunnittelua opiskeltaessa. Samanlaisia mahdollisuuksia ei ole tarjolla missään muualla Suomessa.

Yritykset vahvasti mukana kentällä

Kentän suunnittelussa ja toteutuksessa ovat olleet mukana jätevesijärjestelmiä toimittavat yritykset Vestelli Oy ja Jita Oy. Ne myös lahjoittivat kentälle asennetut jätevesijärjestelmät. Suunnittelussa oli mukana myös ympäristönhuoltoyritys Kopli Oy.

Jita Oy:n Kari Kohtalan mukaan jätevesiaiheesta on paljonkin tietoa, mutta se ei tahdo löytää ihmisiä.

- Kun omassa maakunnassa parannetaan tilannetta koulutuksen kautta, niin haluamme tietysti olla mukana.

Vestelli Oy:n Joona Linnan mukaan konkreettiset esimerkit havainnollistavat asioita paljon esitteitä ja luentomateriaaleja paremmin.

- Puolessa minuutissa opiskelija pystyy hajavesikentällä omaksumaan yhtä paljon kuin tunnin luennolla, Joona vakuuttaa.

Kentän pääsuunnittelija, Kopli Oy:n Raini Kiukas pitää hajavesikenttää tärkeänä juuri jätevesisuunnittelijoiden koulutuksessa. Rainin mukaan hyvä suunnittelija osaa hahmottaa tilanteen tontilla ja selvittää asiakkaan tarpeet esimerkiksi mökin talvikäytön suhteen. Suunnitelmat tehdään niiden mukaan.

- On hienoa, kun kentällä voi näyttää opiskelijoille sen, mikä yleensä on 2 metriä maan alla.

TAKKissa hajavesikenttää hyödynnetään ympäristöhuollon ammattitutkinnon ja ympäristöalan erikoisammattitutkinnon lisäksi jätevesiin liittyvissä täsmäkoulutuksissa. Myös yritykset ja muut oppilaitokset ovat tervetulleita hyödyntämään kenttää. 

Lisätiedot
Koulutussuunnittelija, ympäristöasiantuntija Petra Lattunen
puh. 044 7906 393
Sähköpostiosoite on muotoa etunimi.sukunimi@takk.fi