Kauppalehden Menestyjäyritys 2015

Tampereen Aikuiskoulutussäätiö sr ansaitsi viimeisimmällä tilikaudellaan Kauppalehden Menestyjä-sertifikaatin. Sertifikaatti osoittaa, että yrityksen talous on vakaalla pohjalla.

Sertifikaatin saaneen yrityksen ominaisuuksia ovat vakiintunut toiminta, vakaa kasvukehitys, hyvä tulos ja kannattavuus, vahva rahoitusrakenne sekä jatkuvan toiminnan turvaama maksuvalmius. Sertifikaatin myöntäminen edellyttää, että yritys kuuluu taloudellisen suorituskykynsä perusteella sekä koko Suomen että oman toimialansa parhaimmistoon. Vain noin 1,9 prosenttia kaikista suomalaisista yrityksistä täyttää sertifikaatille asetetut kriteerit.

Sertifikaatti mittaa yrityksen taloudellista suorituskykyä kuudella eri osa-alueella: kasvu, kannattavuus, tulos, maksuvalmius, vakavaraisuus ja riskinsietokyky. Yritystä verrataan oman kokoluokkansa, oman vertailutoimialansa sekä kaikkiin Balance Consultingin tietokannan yrityksiin. Vertailussa ovat mukana kaikki suomalaiset yritykset, joiden liikevaihto ylittää 1,7 miljoonaa euroa ja joista on saatavissa tilinpäätöstiedot.

Luotettava kumppani

Taloudeltaan vahva yritys on luotettava ja haluttu yhteistyökumppani sekä vakaa työnantaja. Yrityksen vahva taloustilanne kertoo, että kumppanuus voidaan rakentaa tukevalle pohjalle, eikä se kaadu talouden heilahteluihin. Menestyjäluokitus on osoitus siitä, että yrityksen johto ja organisaatio toimivat tehokkaasti ja yrityksestä löytyy tarvittavaa liiketoimintaosaamista.

Lisätietoja Menestyjä-sertifikaatista Kauppalehden sivuilla