Uutiset

Ammattiin valmistuttiin myös koronakeväänä

Uutiset
Koronakevät yllätti ja haastoi etsimään uusia tapoja kouluttaa ja suorittaa tutkintoja. Opetuksessa siirryttiin pääosin etäopetukseen. Työpaikoilla oppimista rajoittivat lomautukset sekä koronatilanteen aiheuttamat rajoitukset. Poikkeusajoista huolimatta ammattiin valmistuttiin tänäkin keväänä.

Poikkeusajat eivät tuoneet notkahdusta valmistuneiden määrään: TAKKista valmistui tutkintoon keväällä 2020 saman verran opiskelijoita kuin keväällä 2019. Tutkintonsa satojen muiden joukossa saivat valmiiksi lähihoitajaksi vanhustyöhön valmistunut Pinja Vatka ja vartijaksi valmistunut Maria Retkin. Poikkeusaika toi kuitenkin muutamia mutkia matkaan.

Lähihoitajaksi vanhustyöhön

Nuoresta iästään huolimatta 23-vuotias Pinja Vatka on alanvaihtaja. Hän oli valmistunut aiemmin kokiksi, mutta pohtinut jo jonkin aikaa vaihtoa hoitoalalle. Juuri sopivasti TE-toimiston nettisivuilta löytyi rekrytoiva koulutus lähihoitajaksi vanhustyöhön.

Koronan aiheuttama poikkeusaika vaikutti Vatkan opintoihin monella tavoin: Hän teki kolme näyttöä lähes peräkkäin, kun työpaikalla oli koronatilanteen takia haastavaa löytää aikaa näyttöjen vastaanottoon. Viimeiset tentit hän teki yksilötentteinä koululla. Tentit tarkistettiin heti ja tenttipalaute toimi samalla myös yksilöllisenä oppimistilanteena. Lisäksi työpaikalla vanhusten hoivapalveluissa poikkeusolot toivat monenlaista uutta huomioitavaa.   

Rekrytoiva koulutus vaihtui myöhemmin oppisopimukseen samalla työnantajalla. Työssäoppimista koulutuksessa oli paljon, ja se oli Vatkan mielestä yksi koulutuksen parhaita puolia.

- Opiskelu oli itsenäistä, mukavan haastavaa ja innostavaa. Parasta oli työssäoppimisen lisäksi opiskelukaverit ja hyvät kouluttajat.

Vatkalla on aluksi tarkoitus tehdä lähihoitajan töitä. Tulevaisuudessa hän haluaa opiskella lisää hoitoalaa; haaveena on kätilön ammatti.

Vartijaksi nelikymppisenä

Maria Retkin suoritti turvallisuusalan ammattitutkinnon ja valmistui vartijaksi. Paluu koulunpenkille nelikymppisenä osoittautui oikeaksi ratkaisuksi. Retkin on ehtinyt tehdä monenlaista.

- Opiskelin nuorena pieneläintenhoitajaksi ja toimin sen jälkeen yrittäjänä metsäkone ja kaivurialalla. Olen työskennellyt myös henkilökohtaisena avustajana.

- Vartijaksi olen halunnut jo kauan, kun isäni on tehnyt töitä vartijana.

Poikkeusolojen seurauksena Retkinin viimeinen työssäoppimisjakso peruuntui. Hän kuuluu koronaviruksen riskiryhmään eikä viimeistä harjoittelua voitu siitä syystä toteuttaa. Opinnot hän saa kuitenkin päätökseen. Viimeiset lähipäivät ja työssäoppiminen vaihtuivat etäopiskeluun videoyhteydellä ja näyttöjen suorittamiseen.

- Parasta vartijan työssä on monipuolisuus. Sopivia työpaikkoja löytyy monenlaisille ihmisille.

- Tärkeintä on rauhallisuus se, että ei provosoidu eikä provosoi. Vartijan työstä 99,9 prosenttia on puhetyötä.

Työssäoppimisten ansiosta Retkinille varmistui, että hän haluaa työskennellä paikallisvartijana. Retkinillä on töissä tarvittaessa -sopimus vartijana työssäoppimispaikkaansa sekä järjestyksenvalvojana toiselle työnantajalle.

Lue Maria Retkinin opiskelutarina

Lue Pinja Vatkan opiskelutarina

Maria Retkin valmistui vartijaksi turvallisuusalan perustutkinnosta.