Suomen ensimmäiset oppisopimuskoulutetut henkilökohtaiset avustajat valmistuivat

Uutiset
Suomessa työskentelee noin 25 000 henkilökohtaista avustajaa, joilla ei aikaisemmin ole ollut omaa ammatillista koulutusta. Vuoden 2018 alusta voimaan tulleen ammatillisen koulutuksen uudistuksen myötä oppisopimuskoulutusta voidaan kohdentaa tietyille toimialoille, jolloin yritysten tarpeet voidaan huomioida entistä paremmin. Suomen ensimmäisen hoiva-alan yritysoppisopimuskoulutuksen opiskelijat valmistuivat tammikuun lopussa Tampereella. Onni hoiva on panostanut henkilökohtaisen avustajan koulutukseen, ja reilun puolen vuoden koulutus on toteutettu yhteistyössä Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKK:n kanssa. Hoiva-alalla on jatkuva pula ammattilaisista, ja valmistuneille riittää töitä.

– Idea Onni hoivan henkilökohtainen avustaja -koulutuksesta syntyi erään sosiaali- ja terveysalan yritysfoorumikokouksen jälkeen. Yhteisen suunnittelun jälkeen koulutus käynnistyi jo parin kuukauden kuluttua, kertoo TAKK:n sosiaali- ja terveysalan koulutuspäällikkö Kati Aimonen.

Kaksi tekijää vaikutti siihen, että henkilökohtaisen avustajan oppisopimuskoulutus otettiin TAKK:n ja Onni hoivan koulutusohjelmaan. Tärkein oli se, että avustajille on jatkuva tarve ja jokaiselle valmistuvalle on töitä. Toinen oli se, että henkilökohtaisille avustajille ei ole aikaisemmin ollut tutkintoon johtavaa koulutusta. Kesäkuussa 2018 alkanut henkilökohtaisen avustajan tutkinto on osa puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammattitutkintoa. Koulutuksesta TAKK:ssa vastasi kotityö- ja puhtauspalvelujen kouluttaja Sanna Salminen

– Kesäkuussa aloitti kymmenen hengen ryhmä. Kiinnostus ja tulokset ovat olleet hyviä. Vain yksi opiskelija on keskeyttänyt vaihtaessaan työpaikkaa. Uusi kymmenen opiskelijan koulutus polkaistiin käyntiin marraskuussa. Olemme erittäin tyytyväisiä yhteistyöhön Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksen kanssa, joten lisää samantyyppistä koulutusta on suunnitteilla, kertoo Onni hoivan aluepäällikkö Susanna Moilanen.

– Asiakkaiden tarpeita kuunnellaan TAKK:ssa herkällä korvalla. Alakohtaiset yritysfoorumit ja neuvottelukunnat kokoontuvat 3-4 kertaa vuodessa, ja mm. näissä tapaamisissa yritykset kertovat osaamistarpeistaan. Me etsimme niihin sopivat toteutus- ja rahoitusmallit, Aimonen toteaa.

Lue juttu kokonaan

Ensimmäiset henkilökohtaiset avustajat valmistuivat oppisopimuksella

Ensimmäiset henkilökohtaiset avustajat valmistuivat Onni hoivan ja TAKKin yhteistyönä toteutetusta oppisopimuskoulutuksesta.

Onni hoiva koulutti TAKKin kanssa ryhmällisen henkilökohtaisia avustajia oppisopimuksella.

Kouluttaja Sanna Salminen, stipendillä palkittu opiskelija Marjo Peltonen sekä tiimiesimies Helinä Rajala ja aluepäällikkö Susanna Moilanen Med Groupilta.

Oppisopimuskoulutus suunniteltiin TAKKilaisten ja Onni hoivalaisten yhteistyönä.