Tapahtumat

Poikkeusvuosi 2020 oli ennätysten vuosi

Uutiset
Koronaviruksen aiheuttama poikkeusaika ei vienyt opiskeluintoa vaan TAKKissa koulutettiin vuonna 2020 ennätysmäärä aikuisia suoraan yritysten tarpeisiin. Sekä oppisopimus- että rekrytointikoulutusten määrä kasvoi. Oppisopimusopiskelijoita oli tänä vuonna yhteensä 2 490, kun vuonna 2019 määrä oli 2 228. Oppisopimusopiskelijoiden määrä on kasvanut kahden viime vuoden aikana yli 500 opiskelijalla. Vuonna 2018 määrä oli 1 929.

Koronavuonna tehtiin ennätys myös rekrytoivissa koulutuksissa, joita suoritti 303 aikuisopiskelijaa. Koulutuksia järjestettiin viime vuonna 35,, kun vuonna 2019 luku oli 24 ja vuotta aiemmin 18. Rekrytoivien koulutusten määrä on kasvanut voimakkaasti. Vielä muutama vuosi sitten niitä oli vuosittain maksimissaan viisi.

Rekrytoivat koulutukset järjestetään TAKKin, yritysten ja työvoimahallinnon yhteistyönä. Yritys sitoutuu työllistämään opiskelijan. Oppisopimus puolestaan on työnantajan ja oppilaitoksen yhdessä järjestämä koulutusmuoto, jossa suurin osa opiskelusta tapahtuu työtä tehden ja jossa opiskelija suorittaa ammatillisen tutkinnon tai tutkinnon osan.

Myös vuosi 2021 jatkuu vilkkaana, sillä opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitushakujen tulokset tuottivat TAKKille reilusti enemmän opiskelijavuosia kuin mitä niin sanottu vähimmäismäärä edellyttää. Ministeriö myönsi yhteensä 2 122 tavoitteellista opiskelijavuotta vuodelle 2021, kun opiskelijavuosien vähimmäismäärä on meillä 956.  

Oppisopimus alkuun jopa seuraavana päivänä työnantajan soitosta

Ennätysten taustalla on nopea reagointi yritysten tarpeisiin. Kuulemme yritysten tarpeita säännöllisesti ja kehitämme koulutuksia niiden pohjalta.

- Uusien koulutustuotteiden saaminen markkinoille ei saa kestää kuukausia vaan sen on onnistuttava viikoissa. Meillä ei aloiteta uusi koulutuksia syksyllä ja keväällä, vaan tarpeen mukaan, periaatteessa joka kuukauden alussa, rehtori Teppo Tapani luonnehtii. 

- Oppisopimusten osalta prosessi on hiottu niin sujuvaksi, että oppisopimus voidaan tehdä tarvittaessa jopa seuraavana päivänä työnantajan tai opiskelijan soitosta.

Eniten oppisopimuksia ja rekrytoivia koulutuksia on järjestetty sotealalla, jossa hoitajamitoitus ja koronavuosi ovat lisänneet työvoiman tarvetta merkittävästi. Myös esimerkiksi puhtauspalvelun ja kaupan alalla koulutuksia on järjestetty paljon yhteistyössä yritysten kanssa. Teknisillä aloilla on koulutettu suoraan yritysten tarpeisiin muun muassa raskaskalustoasentajia ja nyssenkuljettajia.

Nopeasta reagoinnista on hyötynyt mm. TAKKin pitkäaikainen oppisopimuskumppani Bauhaus, joka kouluttaa vuosittain noin 30 työntekijäänsä oppisopimuskoulutuksella. Tänä vuonna osa koulutuksista on ollut myyjien ja esimiesten täsmätarpeisiin räätälöityjä valmennuksia.  

- Valmennukset on kehitetty tarpeidemme pohjalta nopealla aikataululla, ja ne ovat osa oppisopimuskoulutusta. Niiden kautta olemme saaneet meille tärkeää osaamista henkilöstölle. Lisäksi tiiviimpi valmennus antaa hyvää tuntumaa opiskeluun. Sen jälkeen on helppo edetä suorittamaan laajempaa koulutusta, kertoo Bauhausin henkilöstön kehittämispäällikkö Katja Simolin.

Valtakunnallinen laatupalkinto jo toistamiseen

Nopea reagointi markkinoiden tarpeeseen on tärkeä osa TAKKin toimintatapaa, joka palkittiin ammatillisen koulutuksen valtakunnallisella laatupalkinnolla - jo toistamiseen. Opetus- ja kulttuuriministeriö jakoi laatupalkinnot marraskuussa 2020.  

TAKK palkittiin ammatillisen koulutuksen laatupalkinnolla aiemmin vuonna 2016, ja se on ainoa oppilaitos, joka on palkittu kilpailussa kahdesti neljän vuoden sisällä.  Suomi on ainoa maa Euroopassa, jossa ammatillisen koulutuksen laatua arvioidaan ja palkitaan ministeriön järjestämällä laatupalkintokilpailulla. Kilpailuun haetaan mukaan ja vain osa valitaan osallistumaan.

Vuoden 2020 laatupalkinnon teemana on laadunhallinnan kokonaisvaltaisuus ja koulutuksen järjestämisen kokonaislaatu. Laatupalkintotoimikunta arvioi oppilaitoksen toimintaa hakemuksen, toimitetun aineiston sekä arviointihaastattelujen perusteella.

TAKKin toiminnassa keskeistä on ymmärtää työelämän nopeaa muutosta, ratkaista osaamishaasteita ja kohtauttaa työpaikkoja ja osaajia. Nopea reagointi on tärkein kilpailuetu, todetaan palkintoperusteissa.

Aiemmin syksyllä TAKK palkittiin valtakunnallisessa oppisopimuskilpailussa. Vuoden oppisopimustyönantajan palkinnon sai Tampereen Pienrakennus Oy, joka on työllistänyt ja kouluttanut työntekijöitä oppisopimuksella rakennusalan tutkintoihin yhteistyössä TAKKin kanssa. Ja vuoden kruunasi kiinteistönhoitajaksi valmistuneen Shamal Ibrahimin valinta Vuoden maahanmuuttajaopiskelijaksi!