Tapahtumat

TAKKille yli puoli miljoonaa euroa strategiarahoitusta

Uutiset
Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) myönsi TAKKille strategiarahoitusta yhteensä 520 000 euroa: 320 000 euroa oppimisympäristöjen kehittämiseen ja 200 000 euroa teknologia-alan koulutuksen valtakunnalliseen kehittämiseen yhteistyössä työelämän kanssa.

Oppimisympäristöjen kehittämisessä keskitytään erityisesti TAKKin sähköverkkoalan oppimisympäristön eli sähkökentän kehittämiseen. Kentälle rakennetaan sähköasema- ja voimajohtojen asentamisen oppimisympäristö. Asema on täysin identtinen olemassa olevan Fingridin sähköaseman kanssa. Sen yhteyteen pystytetään kolme pylvästä voimajohtojen asentamisen ja muun pylvästyöskentelyn harjoittelua varten.

- OKM:n avustuksen lisäksi sähköverkkoalan yritykset panostavat merkittävästi laitehankintoihin, mitä ilman näin laajan hankkeen toteuttaminen ei olisi mahdollista, kertoo tekniikan toimialajohtaja Risto Björn.

Teknologia-alalla strategiarahoituksen turvin luodaan verkosto alan koulutuksen kehittämiselle, selvitetään miten voidaan vastata paremmin työelämän kasvaneisiin osaamisvaatimuksiin ja digitalisoitumiseen sekä lisätään työpaikalla järjestettävää koulutusta. Kehittämistyötä tehdään valtakunnallisessa yhteistyössä.

Strategiarahoitus

OKM myönsi ammatillisen koulutuksen strategiarahoitusta kaikkiaan 34 miljoonaa euroa. Strategiarahaa sai 68 koulutuksen järjestäjää. Vuonna 2018 suurin osa rahoituksesta myönnettiin ammatillisen koulutuksen järjestäjille toimintakulttuurin uudistamiseen reformin tavoitteiden mukaiseksi sekä vastaamaan digitaalisen murroksen tuomiin haasteisiin.

OKM myöntää ammatillisen koulutuksen järjestäjille strategiarahoitusta osana ammatillisen koulutuksen rahoitusta. Strategiarahoituksella tuetaan ja ohjataan koulutuksen järjestäjiä toiminnan kehittämisessä ja uudistamisessa koulutuspoliittisten tavoitteiden mukaisesti.


Tiedote strategiarahoituksesta OKM:n sivuilla

OKM:n strategiarahoituksen ja yritysyhteistyön turvin kehitetään sähköverkkoalan oppimisympäristöä.

TAKKin sähkökenttä on sähköverkkoalan käytännön oppimisympäristö, jota kehitetään tiiviissä yhteistyössä alan yritysten kanssa.