Automekaanikon työ on haastavaa ja monipuolista. Hyvin suoritettu työnopastus saa työntekijät viihtymään. Lähde mukaan hyvässä porukassa varmistamaan yrityksellesi asiantuntevaa ja mutkatonta perehdyttämismallia, jolla saadaan hommansa hoitavaa porukkaa jatkossakin tiimeihin!

Tavoite

Valmennuksella varmistetaan ajoneuvo- ja konealan yritykseen työnopastamisen huippuosaajia, joiden käsissä uudet työntekijät pääsevät nopeasti sinuiksi uuden työnsä kanssa. Alan työssä tarvitaan tarkkuutta ja huolellisuutta. Työnopastuksen tavoitteena on, että työntekijä oppii tekemään työnsä nopeasti, oikein ja turvallisesti, jolloin työn virheet vähenevät, tuottavuus paranee ja laatu pysyy vakiona.
Tavoitteena on, että vianmääritykset, korjaukset ja huollot tehdään kerralla oikein, eli oikea-aikaisesti ja laadukkaasti. Osaavat työnopastajat vähentävät operatiivisen johdon ja työtiimin painetta uusien työntekijöiden sisäänottovaiheessa.

Kohderyhmä

Työnopastajaksi soveltuu henkilö, joilla on todennettu osaaminen työtehtävistä ja joka omaa innostuneen asenteen työhön. Valmennus hyödyntää koko työyhteisöä ja takaa tasalaatuisen toiminnan.

Sisältö

Työnopastajan rooli ajoneuvo- ja konealalla on opastaa uudet työntekijät tekemään työ oikein ja turvallisesti. Valmennuksen sisältö rakennetaan tukemaan työnopastajan työtä ja siihen kuuluu olennaisesti työnohjausprosessia ohjaavien tukimateriaalien kehittäminen yhdessä ryhmän sekä työpaikalle nimetyn ohjaajan kanssa.

I OSA
• Työpaikan työprosessi ja siihen liittyvät keskeiset työvaiheet sekä niissä käytettävät työkoneet ja erilaiset laitteet.
II OSA
• Työprosessin kehittäminen, työnopastaminen sekä työohjeen määrittely.
III OSA
• Työturvallisuus, riskien tunnistaminen sekä työnopastajana toimiminen ja siinä kehittyminen.
• Yhteinen ohjeistus työnopastukseen.

Lähijaksojen lisäksi valmennukseen sisältyy kaksi verkon välityksellä tapahtuvaa pienryhmäohjauskertaa välitehtävien onnistumisen varmistamiseksi. Ajankohdat sovitaan ryhmän kanssa. Lisäksi on erikseen sovittavissa lisäohjausta työpaikalle tarpeen mukaan.

Ajankohta

29.11.2018—22.03.2019

Kesto

Työnopastajavalmennus kestää noin 4 kuukautta sisältäen neljä lähipäivää, tarvittavan ohjauksen sekä päätöstilaisuuden.

Lähipäivät ovat 29.11.2018, 16.1.2019, 21.2.2019 ja 22.3.2019 klo 9.00-15.00.

Paikka

Nirvan kampus, Kurssikeskuksenkatu 11, Tampere

Hinta

780 €/henkilö (sis. alv 24%).  Valmennuksesta saat arvostetun henkilökohtaisen työnopastajasertifikaatin.

Hakeutuminen
Hakuaika: 03.09.2018—20.11.2018

Koulutukseen hakeudutaan oheisella verkkohakulomakkeella.



Lomakkeella pyydetään täydelliset henkilötiedot; tiedot annetaan suojatussa yhteydessä ja ne tallentuvat oppilaitoksen tietojärjestelmään. Tarkemmat tiedot henkilötietojen käyttämisestä rekisteriselosteessa

Hakemukselle täytetään yrityksen virallinen nimi, Y-tunnus sekä laskutustiedot (jos käytössä verkkolaskutustiedot niin nämä mieluiten).

Hakulomakkeeseen

Lisätiedot

Ota yhteyttä, niin kerromme lisää!

Hakeutumiseen liittyvät kysymykset:
Sihteeri Sirpa Asikainen, puh. 044 7906 232

Valmennuksen sisältöä koskevat kysymykset:
Kouluttaja Riikka Kulonen, puh. 044 7906 397
Kouluttaja Juha Vainio, puh. 044 7906 239

Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@takk.fi

Lue lisää