Järjestyksenvalvojan peruskurssin suorittaminen hyväksytysti antaa mahdollisuuden toimia järjestyksenvalvojana. Lopullisen hyväksynnän järjestyksenvalvojana toimimiseen antaa poliisi.

Kurssi järjestyksenvalvojiksi haluaville

Järjestyksenvalvojan peruskurssi on tarkoitettu Sinulle, joka haluat toimia järjestyksenvalvojana esimerkiksi yleisötilaisuuksissa, ravintoloissa, kauppakeskuksissa tai muissa julkisissa isoissa tapahtumissa.

Koulutukseen pääsyn edellytyksiä ovat nuhteeton tausta ja 18 vuoden ikä (edellytys järjestyksenvalvojan töihin hakeutuville). Koulutuksen kesto on yhteensä 40 tuntia jakautuen viidelle päivälle.

Jos sinulla on järjestyksenvalvojakortti, jonka voimassaolo on päättymässä tai juuri päättynyt, katso myös Järjestyksenvalvojan kertauskoulutus.

Peruutusehto

Ilmoittautuminen on sitova. Osallistumisen peruuttaminen tulee tehdä 14 päivää ennen kurssin alkua. Myöhemmin tehdyistä peruutuksista hyvitämme 50 % kurssin hinnasta. Mikäli ilmoittautumista ei peruta ollenkaan tai se perutaan aloituspäivänä, emme hyvitä maksua.

Mikäli kurssi peruuntuu tai keskeytyy oppilaitoksesta aiheutuvasta syystä, palautetaan kaikki maksut täysimääräisinä. Oppilaitos ei vastaa peruutuksista mahdollisesti aiheutuvista muista osallistujan lisäkuluista. Kurssin peruuntumisesta ilmoitetaan sähköpostitse tai tekstiviestillä.

Alkavat koulutukset

Järjestyksenvalvojan peruskurssi
Lähiopetus
Ajankohta:
3.6.2024—7.6.2024
Hakuaika:
12.2.2024—26.5.2024

Koulutuksessa noudatetaan poliisihallituksen vahvistamaa koulutusaineistoa joka pohjautuu lakiin yksityisistä turvallisuuspalveluista (1085/2015) 111§ 2 mom.

Tavoite

Kurssin suorittaminen hyväksytysti antaa mahdollisuuden toimia järjestyksenvalvojana. Lopullisen hyväksynnän järjestyksenvalvojana toimimiseen antaa poliisi. Lupa on voimassa 5 vuotta.

Kohderyhmä

Järjestyksenvalvojan peruskurssi on tarkoitettu Sinulle, joka haluat toimia järjestyksenvalvojana esimerkiksi yleisötilaisuuksissa, ravintoloissa, kauppakeskuksissa tai muissa julkisissa isoissa tapahtumissa.

Järjestyksenvalvojatehtäviä suorittavilla henkilöillä tulee olla voimassaoleva poliisin myöntämä hyväksyminen järjestyksenvalvojaksi (järjestyksenvalvojakortti). Kortin edellytyksenä on 18 vuoden ikä. (Koulutukseen voi osallistua myös alle 18 vuotias)

Lisätietoa järjestyksenvalvojakortin myöntämisestä www.poliisi.fi sivustolta.

Ajankohta

3.6.2024 08:30 - 16:00
4.6.2024 08:30 - 16:00
5.6.2024 08:30 - 16:00
6.6.2024 08:30 - 16:00
7.6.2024 08:30 - 16:00

Paikka

Nirvan toimipiste, Kurssikeskuksenkatu 11, Tampere

Hinta

Osallistumismaksu: 250 €

Koulutuksen hinta on 250€ (sis alv 24%)

Hakeutuminen

Hakuaika: 12.2.2024—26.5.2024

Ilmoittautumislomakkeella pyydetään täydelliset henkilötiedot; tiedot annetaan suojatussa yhteydessä ja ne tallentuvat oppilaitoksen opiskelijahallintojärjestelmään. Tarkemmat tiedot henkilötietojen käyttämisestä tietosuojaselosteessa. Koulutuksessa on rajoitettu määrä paikkoja ja paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Mikäli et pysty ilmoittautumaan koulutukselle, koulutus on täynnä.

Kutsu koulutukseen toimitetaan sähköpostitse noin viikkoa ennen koulutuksen ajankohtaa.

It seems that You are from outside EU. Non EU-students are eligible to apply for tailor-made vocational programs. The non-EU programs are always done in collaboration with a local partner. Read more.

Lisätiedot

koulutussuunnittelija Sami Heino, puh. 044 7906 671
sihteeri Susanna Palomäki, puh. 044 7906 222
Sähköpostit ovat muotoa: etunimi.sukunimi@takk.fi

Peruutusehto

Ilmoittautuminen on sitova. Osallistumisen peruuttaminen tulee tehdä 14 päivää ennen koulutuksen alkua. Myöhemmin tehdyistä peruutuksista veloitamme 50 % koulutuksen hinnasta. Mikäli ilmoittautumista ei peruta ollenkaan tai se perutaan koulutuspäivänä, veloitamme koko hinnan.