Broman Group ja TAKK sopivat koulutuskumppanuudesta

31.05.2017

Broman Group -konserni on suomalainen perheyritys, johon kuuluvat Motonet- ja Varaosamaailma-ketjut. Kumppanuuden myötä Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKK vastaa konsernin korjaamo- ja varaosamyyntikoulutuksista. Koulutusyhteistyö kattaa Motonetit ja Varaosamaailmat koko Suomessa.

Broman Groupin toiminta on kasvanut ja kasvaa edelleen voimakkaasti. Uusia toimipisteitä avataan vuosittain: Motonet-tavarataloja on nyt 29, ja tänä vuonna avataan vielä uudet tavaratalot Kokkolaan ja Keravalle. Varaosamaailma-toimipisteitä on seitsemän. Uutena aluevaltauksena Motonet-tavaratalojen yhteyteen on lähdetty käynnistämään korjaamotoimintaa. Tavoitteena on, että jokaisen Motonetin yhteydessä toimii tulevaisuudessa myös korjaamo.

Vuonna 2016 konserniin palkattiin lähes 200 uutta työntekijää, ja kaikkiaan työntekijöitä on n. 1600. Henkilöstön ammattitaidon kehittäminen ja koulutus ovat yritykselle tärkeitä painopisteitä, joilla taataan asiakkaalle hyvä ja asiantunteva palvelu.

Koulutuskumppanuuden myötä työntekijät koulutetaan tutkintoon oppisopimuksella TAKKissa – joko varaosamyynnin tai korjaamotoiminnan alueilla. Koulutuskumppanuuden puitteissa järjestetään myös lisä- ja täydennyskoulutusta. Erityisesti korjaamopuolella on runsaasti pakollisia, lakisääteisiä täydennyskoulutuksia, kuten ilmastointi- ja sähkötyöturvallisuuskoulutukset.

Koulutuskumppanuus lähtee liikkeelle henkilöstölle tehtävällä osaamistarvekartoituksella

- Kartoituksen avulla löydetään koulutustarpeet, ja tulevilla koulutuksilla vastataan niihin, toteaa koulutuspäällikkö Ari Halmela TAKKista.

- Odotamme sopimuskumppanuudelta pitkäjänteistä ja suunnitelmallista kehitystyötä, jonka tavoitteena on henkilökuntamme ammattitaidon ylläpitäminen, osaamisen kasvattaminen ja ajan tasalla pitäminen nykyisen ja tulevan tekniikan osalta. TAKKilla on panostettu vahvasti autopuolen tekniseen osaamiseen. Lisäksi sen keskeinen sijainti, hyvät kulkuyhteydet ja valmius tehdä räätälöityjä koulutuksia konsernillemme vaikuttivat positiivisesti päätökseemme lähteä yhteistyöhön, kertoo Broman Group Oy:n henkilöstön kehittämispäällikkö Jukka Smolander.


Broman Group -konserni on autojen ja moottoripyörien varaosa- ja tarvikemyyntiin sekä työkalujen, veneily- ja kalastustarvikkeiden, kodin ja vapaa-ajan tuotteiden myyntiin erikoistunut konserni. Yli 1500 ammattilaista työllistävä yhtiö kuuluu alansa johtaviin toimijoihin Suomessa, palvellen asiakkaitaan kahden valtakunnallisen kauppaketjun Motonetin ja AD VaraosaMaailman sekä logistiikkakeskus BG Varaston kautta. Konsernin vuoden 2016 liikevaihto oli 304 miljoonaa euroa. Broman Group edistää suomalaista hyvinvointia tukemalla vuosittain monia yleishyödyllisiä kohteita, kuten lasten ja nuorten avustustyötä, urheilua, kulttuuria, sotaveteraaneja ja maanpuolustustyötä. www.bromangroup.fi

<- takaisin uutislistalle