Ensimmäinen maahanmuuttajille suunnattu yrittäjän ammattitutkintoryhmä valmistui

Ensimmäinen ainoastaan maahanmuuttajille suunnattu yrittäjyysryhmä aloitti opintonsa syksyllä 2017. Tavoitteena oli suorittaa yrittäjän ammattitutkinnon ensimmäinen osa. Opiskelijat kuitenkin nostivat rimaa ja päättivät suorittaa koko tutkinnon.

Opintojen alussa törmättiin kielimuuriin: uusien asioiden opiskelu vieraalla kielellä ei ottanut sujuakseen. Opiskelijat haastoivat itsensä toden teolla ja käänsivät sinnikkäästi muistiinpanoja omille kielilleen. Vaivannäkö palkittiin, kun kielitaito alkoi vähitellen parantua ja sen myötä yrittäjyysasioiden opiskelu helpottui. 

Lopulta kielitaito parani kohisten ja opiskelijat omaksuivat suomalaisen yritystoiminnan käytäntöjä kiihtyvällä tahdilla. Koko tutkinto alkoi tuntua realistiselta mahdollisuudelta ja suurin osa opiskelijoista vaihtoikin tavoitteekseen yrittäjän ammattitutkinnon täyden suorittamisen. Ensimmäiset saivat kaikki tutkintoon vaadittavat suoritukset valmiiksi jouluun mennessä. Seuraavat neljä valmistuivat juuri ennen vappua. 

Irakista kotoisin oleva Mohammed Abbas on asunut Suomessa 7 vuotta. Jo aiemmin hän on suorittanut myynnin ammattitutkinnon ja nyt hän valmistautuu yrittäjän ammattitutkinnolla oman yrityksen perustamiseen. Suunnitteilla on Abbasin kahvila. Se avataan Nokialle ehkä ensi vuonna. 

Irakissa Mohammedilla oli jäätelötehdas, joten kokemusta yritystoiminnasta on. Koulutuksen tärkeimpänä antina hän pitää lakiasioita.
- Joka maassa on erilaiset lupakäytännöt ja Suomessa tarvitaan paljon lupia, Mohammed naurahtaa. 

Myös kouluttaja Jarno Virtala kertoo oppineensa paljon koulutuksen aikana. Tietoa tuli varsinkin eri maiden yrityskulttuureista ja yritysverotuksen vaihtelevista käytännöistä. Ryhmää Virtala kehuu ahkerasta opiskelusta ja haasteiden voittamisesta. 

- Opiskelijoiden kielitaito ja itseluottamus kohenivat opiskelun aikana aivan hurjasti. Nyt he pystyvät tekemään aivan eri mittaluokan asioita kuin alkusyksystä. 

Reilusti yli 1200 opiskelijaa on suorittanut yrittäjän ammattitutkinnon TAKKissa. Ensimmäisessä ainoastaan maahanmuuttajille suunnatussa yrittäjyysryhmässä aloitti 13 opiskelijaa elokuussa 2017. Tähän mennessä ryhmästä on valmistunut 8 yrittäjää ja muutama valmistunee vielä lähikuukausina. Toinen maahanmuuttajien oma yrittäjyysryhmä käynnistyi helmikuussa 2018 ja kolmannen aloitusta suunnitellaan syksylle.


Lue lisää yrittäjyyskoulutuksista

Tilaa uutiskirje!

Valitse kiinnostavat aiheet ja tilaa!