Kiinan Guangzhouhun perustettiin suomalais-kiinalainen ammatillinen koulutuskeskus

12.10.2017

TAKK ja kiinalainen Guangzhou Panyu Polytechnic (GZPYP) perustivat yhteisen koulutuskeskuksen Guangzhouhun ja Tampereelle. Perustamissopimus allekirjoitettiin 11.10.2017. Oppilaitokset ovat tehneet yhteistyötä jo useamman vuoden ajan. Se sai tärkeän sinetin heinäkuussa, kun osana pääministeri Juha Sipilän valtuuskuntaa allekirjoitettiin aiesopimus oppilaitosten kesken.

Koulutuskeskuksen perustamisen yhteydessä sovittiin myös toteutussuunnitelmasta vuodelle 2018. TAKKin puolesta sopimuksen allekirjoittivat TAKKin rehtori Teppo Tapani ja Tampereen Aikuiskoulutussäätiön hallituksen jäsen, Tampereen Kauppakamarin toimitusjohtaja Antti Eskelinen.

- Yhteistyömme on aktiivista ja hedelmällistä. Tämänpäiväiset keskustelut toivat uutta ideointia ja avasivat uusia yhteistyön mahdollisuuksia oppilaitostemme välillä, kuvailee Teppo Tapani.  

- Toiminta- ja koulutuskulttuureissamme Suomessa ja Kiinassa on eroja, mutta yhdistäviä teemoja ovat elinikäinen oppiminen sekä kouluttajien ja oppilaitosjohdon täydennyskoulutus muuttuvan maailman mukana.

Tampereen ja Guangzhoun yhteistyö vuodesta 1997 asti pohjustaa koulutuskeskuksen perustamista. Ystävyyskaupunkisuhde on tarjonnut vakaan pohjan rakentaa ja suunnitella sitoutuneesti koulutusyhteistyötä, Guangzhoun kaupungin opetusviraston ja Tampereen kaupungin kansainvälisten asioiden yksikön ohjauksessa.

Konkreettisia askelia koulutusyhteistyössä on jo otettu, kun TAKK on toteuttanut Kiinassa mm. laatukoulutusta ja Tampereella täydennyskoulutusta kiinalaisten ammatillisten oppilaitosten rehtoreille.

- Koulutuskeskuksen perustamisen tavoitteena on edelleen kasvattaa koulutusyhteistyötä ja koulutusmyyntiä Kiinaan.

Uutinen Guangzhou Panyu Polytechnicin sivuilla

Lue lisää TAKKin Kiina-yhteistyöstä

Tampereen Kauppakamarin toimitusjohtaja Antti Eskelinen ja TAKKin rehtori Teppo Tapani sekä GZPYP:n presidentti He Youyi allekirjoittivat yhteistyösopimuksen.

Suomalais-kiinalaisen koulutuskeskuksen avajaisissa GZPYP:n presidentti He Youyi, Guangzhoun kaupungin opetusviraston ylitarkastaja Gu Zhongpeng sekä Tampereen Kauppakamarin toimitusjohtaja Antti Eskelinen ja TAKKin rehtori Teppo Tapani.

<- takaisin uutislistalle