Vaasalaiset opissa TAKKin sähkökentällä

TAKKin sähkökenttä on valmistumisestaan asti ollut yritysten ja muiden oppilaitosten suosima oppimisympäristö. Siellä päästään harjoittelemaan käytännössä kaikkia sähköverkkoasennuksiin liittyviä töitä. Nyt kentällä on koulutettu ensimmäistä kertaa kokonainen tutkinnon osa toisen oppilaitoksen opiskelijoille.

Kentällä on kahden kuukauden ajan opiskellut kaksi sähköalan opiskelijaa Vaasan aikuiskoulutuskeskuksesta, VAKK:sta. Tommy Sassila ja Stephane Hintermeyer halusivat erikoistua perustutkinnossaan verkkopuoleen, ja siihen ei sopivaa koulutusympäristöä löytynyt lähempää.

TAKKissa sattui vielä olemaan ryhmä sopivassa kohtaa menossa, joten oli helppo hypätä mukaan. VAKK hankki Sassilalle ja Hintermeyerille tämän yhden tutkinnonosan TAKKista, muutoin koulutus hoidetaan Vaasassa. VAKK:ssa tarjottiin nyt ensimmäistä kertaa mahdollisuutta suuntautua sähköverkkopuolelle.

Tekemällä oppii

Kohta Tampereen jakso on päättymässä ja valmistuminen siintää joulukuun alussa.

- Vuosi sitten kävimme koulun kanssa tutustumassa TAKKin sähkökenttään ja totesin, että haluan erikoistua verkostopuolelle, jos vain sopiva työssäoppimispaikka löytyy, muistelee Sassila.

- Valintaa ei ole tarvinnut katua. Opiskelutilat TAKKissa ovat hyvät ja kouluttajat samoin. Meidät otettiin heti ryhmään mukaan, vaikka tulimme uusina ja ulkopuolelta, kertovat Sassila ja Hintermeyer tyytyväisinä.

- Verkkopuoli houkutteli mm. paremman työllisyystilanteen johdosta, Hintermeyer jatkaa.

Koulutusjaksoon on sisältynyt sekä ilmajohtoasennuksia että maakaapelointitöitä. Juuri niitä tehtäviä, joita linja-asentajat työssään pääosin tekevät. Viikosta kaksi päivää opiskellaan teoriaa ja loput kolme käytännön asennuksia sähkökentällä.

- Aikuispuolella opiskelu on tuntunut hyvältä. Koulutus on hyvin käytännönläheistä, tekemällä oppimista. Porukalla on myös ihan erilainen motivaatio suorittaa tutkinto, amiksessa oli enemmän leikkimistä, toteaa Sassila.

- Itse ainakin opin tekemisen kautta parhaiten, Hintermeyer vahvistaa.

Positiivinen kokemus

Tampereen vaihtojakso on sujunut pääosin ongelmitta. Pieniä haasteita toi alkuvaiheessa asunnon löytäminen, mutta sekin järjestyi parhain päin.

Nyt koulutuksesta on jäljellä enää verkostopuolen työssäoppiminen Vaasan seudulla, ja sen jälkeen vielä kerran paluu TAKKin sähkökentälle viimeiseen tutkintotilaisuuteen.

- Kokemus on ollut myös TAKKin näkökulmasta positiivinen, toteaa TAKKin koulutuspäällikkö Lasse Lehtonen.

- Tämäntyyppistä yhteistyötä on tavoitteena jatkaa. Meillä on tarjota poikkeuksellisen monipuoliset oppimisympäristöt ja asiantuntevat kouluttajat verkostopuolen osioihin myös muille oppilaitoksille.

 

Lue lisää aiheesta:

Sähkökentällä kokeillaan käytännössä: Case Lappia

Sähkökenttä yritysten oppimisympäristönä: Case Caruna Oy