Uutiset

Liiketalouden Loistoduunissa puhutti kiinteistönvälitys- ja isännöintiala

Uutiset
Liiketalouden Loistoduuniin!-rekrytointitapahtuma toi messuhumua TAKKin Nirvan kampukselle 16.11.2023. Tilaisuudessa kaupan alan, taloushallinnon, isännöinnin ja kiinteistönvälitysalan työnantajat esittelivät toimintaansa ja etsivät uusia vahvistuksia tiimeihinsä. Ohjelmassa oli verkostoitumisen lisäksi puheita, paneelikeskustelu ja glögitarjoilu.

Asuntokauppa on hiljentynyt. Alalla ei ole silti lyöty hanskoja tiskiin, vaikka asunnot liikkuvat nyt hitaammin kuin muutama vuosi sitten. Huoneistoketjun Tuukka Hakkarainen kertoo, että vaihtuvuutta ei ole ollut. Uusia lupauksia rekrytoidaan jatkuvasti.

- Nyt olisi hyvä hetki tulla alalle, koska nyt on enemmän aikaa keskittyä uusiin työntekijöihin ja heidän kouluttamiseensa kuin esimerkiksi korona-ajan huippuvuosina, jolloin kiire oli kova.

Vasta kiinteistönvälittäjän uralla aloittanut Julia Oravainen kuitenkin muistuttaa, että alalla pitää olla hyvä stressinsietokyky ja sellainen psyyke, että kestää työtä.

Alalle ei tarvitse kuitenkaan lähteä kylmiltään, koska TAKKissa voi suorittaa liiketoiminnan ammattitutkinnosta kiinteistönvälityksen osaamisalan (KiLAT). Opinnoissa saa mm. valmennusta Laillistetun kiinteistönvälittäjän (LKV) koetta varten. TAKKin kouluttaja ja koulutussuunnittelija Tuija Pohjansaari-Kirmo on samoilla linjoilla kuin Hakkarainen. 

- Kiinteistönvälitysalan osaaminen kannattaa hakea nyt, jotta pätevyys on hankittu, kun ala alkaa taas vetää.

Kiinteistönvälitysala olikin yksi kysytyimpien koulutusten joukossa Loistoduuni-tapahtumassa.

Isännöinti työllistää

Toinen paljon kysytty koulutusala on isännöinti. TAKKissa voi opiskella isännöitsijäksi ja kiinteistösihteeriksi.

Pirkanmaan ammatti-isännöinnin Pamiksen Leena Lounasranta ja Nina Matinniemi kertovat, että alalla on jonkun verran vaihtuvuutta, ja valmiita isännöitsijöitä ei löydy aina rekrytoitavaksi. Työllistyminen on hyvä, mutta iltatyö voi tulla shokkina alanvaihtajille.

- Taloyhtiöiden kokoukset ovat usein illalla, samoin myös monesti hallitusten kokoukset. Lisäksi asiakkaat lähettävät sähköpostit usein töiden jälkeen illalla, joten aamulla on paljon sähköpostien purkua, Lounasranta ja Matinniemi kertovat.

Alalle työllistytään usein harjoittelun kautta. Lounasranta kertoo, että yksi heidän nykyinen työntekijänsä tuli taloon TAKKin harjoittelijana ja työllistyi harjoittelun jälkeen. Myös tällä hetkellä Pamiksessa on TAKKin kiinteistösihteeriharjoittelija. 

Loistoduunissa isännöintialan hyvä työllisyystilanne näkyi Pamiksen esittelypisteellä, jossa oli paljon kiinnostuneita.

Ämpäri ja harjoittelupaikka kiinnostivat

- Hanna tuli hakemaan Loistoduunista harkkapaikkaa ja minä ämpäriä, nauraa Sanna Rautaharkko.

Rautaharkko ja Hanna Airevuo opiskelevat TAKKissa taloushallinnon osatutkintoa. Rautaharkko kertoo, että ämpärin lisäksi oli toinenkin syy tulla Loistoduuniin.

- Harjoittelupaikkani ohjaaja eAccount Nordicin Carita Mäkinen pitää puheen, jota tulimme kuuntelemaan.

Mäkinen veti puheensa lisäksi myös paneelikeskustelua, jossa mm. pohdittiin TAKKin Heini Salomaan, Gallantin Hannes Kuparisen ja Talenomin Markus Raimeran kanssa, millainen on tyypillinen kirjanpitäjä. 

Selväksi tuli, että pölyttynyt käsitys yksin tietokoneensa ääressä puurtavasta harmaasta, kireänutturaisesta kirjanpitäjätädistä on aikansa elänyt. Sen verran lennokasta ja innostavaa paneelikeskustelu oli.

Sanna ja Hanna TAKKin Loistoduunissa

Hanna Airevuo ja Sanna Rautaharkko opiskelevat TAKKissa taloushallintoa.

Kiinteistönvälittäjät TAKKin rekrytointitapahtumassa

Julia Oravainen ja Tuukka Hakkarainen kannustavat hakeutumaan kiinteistönvälittäjäksi.

Naisia TAKKin rekrytointitapahtumassa

Isännöintialan työnäkymät ovat hyvät, kertovat Leena Lounasranta, Nina Matinniemi ja Hanna Matero.

Paneelikeskustelu TAKKissa

Carita Mäkisen vetämään paneelikeskusteluun osallistui Heini Salomaa, Hannes Kuparinen ja Markus Raimeran.