Ylöjärven kaupunki, Sirpa Heikkilä:
Uusia ammattilaisia nopeasti eläköityvälle suurkeittiöalalle

Ylöjärven kaupungin ja TAKKin tiivis yhteistyö on kuluneen vuoden aikana tuottanut uusia ammattilaisia muun muassa ruokapalvelutyöntekijöiksi. Rekrytoiva koulutus ruokapalvelutyöntekijäksi alkoi vuonna 2019 ja se saatiin päätökseen keväällä. Koulutus onnistui yli odotusten.

- En uskaltanut toivoa, että saisimme näin nopealla tahdilla meille uusia ammattilaisia. Löysimme koulutukseen hyviä tyyppejä, jotka ovat innostuneita alasta. Suurkeittiöpuolella tämä ei ole itsestäänselvyys, kertoo Ylöjärven ruokapalvelupäällikkö Sirpa Heikkilä.

Koulutettujen joukosta löytyi kesäsijainen sekä myös talvikauden tuuraaja. Uusia työsopimuksia on parhaillaan vireillä.  

Rekrytoiva koulutus tarkoittaa, että koulutuksessa etsitään ja koulutetaan työntekijöitä oppilaitoksen ja yrityksen yhteistyönä. Koulutusmuoto on ollut käytössä vuodesta 2019.

- Rekrytoivat koulutukset ovat meille tärkeä avaus, sillä eläköitymisen myötä paikkoja vapautuu ruokapalveluissa paljon. Viime vuonna kymmenen henkilöä tuli meillä eläkeikään, ja sama kehitys jatkuu, Heikkilä kertoo.

Rekrytoivien koulutusten lisäksi TAKK järjestää Ylöjärvelle muun muassa erityisruokavalioihin liittyvää täydennyskoulutusta. Osa työntekijöistä suorittaa dieettikokin erityisammattitutkinnon työn ohessa.

Heikkilä on ollut useamman vuoden mukana TAKKin neuvottelukunnissa ja laskee työn tulokseksi paitsi koulutusten sisällöt, myös sen muodon: TAKKin koulutukset alkavat non-stop, aina tarpeen mukaan.

- Tässä on kuunneltu työelämän toiveita. Lisäksi koulutuksia on syntynyt erityisruokavalioiden painotusten myötä. Aiheesta on tärkeää vaihtaa ajatuksia säännöllisesti. Tällä hetkellä lisää osaamista tarvitaan muun muassa kasvis- ja vegaaniruoan valmistukseen.

Hyvönen Armi