Lähihoitajaksi aikuisena – Kyösti löysi uuden suunnan vammaistyöstä
TAKKin lähihoitajakoulutus ja vammaistyön osaamisala avasivat Kyösti Sjöbergille uuden suunnan työelämässä. Alaa vaihtanut Kyösti kertoo, millaista lähihoitajaksi opiskelu aikuisena oli ja mitä hän on oppinut kehitysvammaisten kanssa työskentelystä – ja itsestään.
Vakituinen työpaikka vammaistyössä vuoden kestäneiden lähihoitajaopintojen jälkeen. Alanvaihtaja Kyösti Sjöberg tuskin osasi arvata, että kaikki järjestyisi lopulta näin hyvin.
– Sain juuri vakituisen paperit. Kyllähän se hyvältä tuntuu, Kyösti sanoo hymyillen.
Kyösti suoritti Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKKissa sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon. Hän valmistui lähihoitajaksi toukokuussa 2026 ja suuntautui opinnoissaan vammaistyön osaamisalalle.
Ennen opintoja Kyöstin elämä oli hyvin erilaista. Hän asui Etelä-Pohjanmaalla ja työskenteli kaupan alalla myyjänä. Kyösti pärjäsi työssään hyvin, mutta oli alkanut haaveilla muutoksesta.
– Olin niin pitkään puhunut ystävilleni sotealan koulutuksesta ja Tampereelle muutosta, että siitä oli tullut kaveriporukan vitsi. Kun sitten sanoin kavereille, että olen irtisanonut kämppäni ja muutan, he eivät meinanneet uskoa sitä.
Kyösti oli harkinnut sosiaali- ja terveysalaa jo peruskoulun jälkeen, mutta oli päätynyt lopulta merkonomiopintoihin. Ajatus ei kuitenkaan kadonnut. Tammikuussa 2025 hän muutti Tampereelle etsimään uutta suuntaa elämälleen.
Muuttaessa Kyöstillä ei vielä ollut opiskelupaikkaa. Sen hän kuitenkin tiesi, että haluaisi suuntautua vammaispuolelle. Mikä vammaistyössä vetosi niin kovasti Kyöstiin, jolla ei ollut aikaisempaa kokemusta alalta?
Ainakin lämpimät muistot Downin syndroomaa sairastaneesta edesmenneestä serkusta, jota Kyösti oli hoitanut pienestä pitäen.
– Kehitysvammaiset ovat lähellä sydäntäni. He ovat vilpittömiä ja hyvällä tavalla erilaisia kuin niin sanotut tavalliset ihmiset.
Lähihoitajaksi aikuisena – jännitystä ja innostusta
Kevättalvella 2025 Kyösti sai hyviä uutisia. Hänet oli valittu TAKKin lähihoitajakoulutukseen. Lähihoitajaksi opiskelu aikuisena jännitti, mutta samaan aikaan Kyösti oli riemuissaan.
– Ajattelin, että nyt on minun aikani lentää.
Toukokuussa alkaneet sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon opinnot painottuivat verkko-opiskeluun, mutta etenkin opintojen alussa lähipäiviä oli enemmän. Kyösti pääsi nopeasti tutustumaan muihin opiskelijoihin.
– Nuorin oli alle parikymppinen ja vanhin yli viisikymppinen. Oli kiva tutustua eri-ikäisiin ihmisiin. Sain koulun aikana hyviä ystäviä ja vertaistukea. Oli upeaa opiskella alaa, josta oli oikeasti kiinnostunut.
Teoriaopintojen lisäksi opiskelijat harjoittelivat hoitotyöluokassa käytännön taitoja, kuten injektioiden pistämistä ja katetrointia. Jo kuukauden kuluttua opintojen alkamisesta Kyöstillä alkoi ensimmäinen työssäoppimisjakso.
– Itselläni asiat jäävät paremmin mieleen työtä tekemällä kuin pänttäämällä. Toisaalta teoriapuoli syvensi ymmärrystä käytännön työssä. Työpaikalla ei välttämättä ehdi etsiä taustatietoa esimerkiksi sairauksista, Kyösti sanoo.
Hän antaa erityiskiitoksen lähihoitajaopintojen vastuukouluttajalle. Kun Kyöstille erityisen vaikean opintojakson koe ei meinannut mennä läpi, hän kertoi tilanteestaan kouluttajalle.
– Kaikki oli sujunut siihen asti niin hyvin, mutta sen opintojakson asiat eivät jääneet mieleeni. Pari kertaa kokeen tehtyäni sanoin kouluttajalle epätoivoisena, että eihän tästä tule yhtään mitään.
Yhdessä pohdittiin, millä tavoin kokeen suorittaminen voisi onnistua. Kyösti päätti yrittää vielä – ja läpäisi kokeen. Vaikka hän ei lopulta tarvinnut erityisjärjestelyjä, tieto siitä, että apua oli saatavilla, helpotti.
– Kun koe meni läpi, kerroin siitä kouluttajalle ja hän iloitsi kanssani. Sain hyvää tsemppausta koko opintojen ajan.
Lähihoitajan työ kehitysvammaisten kanssa yllätti
Lähihoitajakoulutukseen sisältyi kolme työssäoppimisjaksoa. Kyöstin ensimmäinen työssäoppimispaikka oli Pirhan asumisyksikkö Vuorenkilpi, joka tarjoaa ympärivuorokautista palveluasumista kehitysvammaisille.
– Jännitti ihan hirveästi. Hikoilin ja tärisin palaverissa, kun minun piti selittää jotain työkavereille. Toisaalta otin sen asenteen, että kysyn aina, jos en ymmärrä jotain. Työssäoppiminen oli parasta siedätyshoitoa paniikkiin.
Vuorenkilvessä Kyösti sai kehuja siitä, miten huomaavaisesti hän kohtasi asukkaat ja työkaverit. Työporukan tuki kantoi vaikeinakin hetkinä, ja myös kolmivuorotyöhön Kyösti tottui vähitellen.
Vaikka Kyösti oli kuullut ystäviltään etukäteen kokemuksia vammaistyöstä, hän yllättyi siitä, millaista työ käytännössä oli.
– En odottanut, että ala olisi niin rankka. Jotkut asukkaista ovat täysin hoidettavia, joten työssä tulee helposti hiki. Olemme vastuussa asukkaista, ja heidän turvallisuutensa on meidän käsissämme. Se painaa henkisesti.
Kyösti kertoo, että työn positiiviset puolet painoivat kuitenkin vaakakupissa enemmän kuin negatiiviset.
– Olin hoitotyöstä niin innoissani, että jäin työssäoppimispäivän jälkeen vielä sijaistamaankin, kun tilaisuus tuli. Tykkäsin siitä, että sain laittaa hanskat käteen ja alkaa hoitaa ihmisiä. Siitä tuli ihan eri tavalla tärkeä olo kuin myyjän työssä.
Vammaistyön osaamisala johti vakituiseen työhön
Toisen työssäoppimisjakson Kyösti teki vanhusten asumisyksikössä saadakseen monipuolista kokemusta. Opintojen ohella hän teki palkallisia työvuoroja kehitysvammaisten asumisyksikössä. Työmäärä alkoi nakertaa jaksamista, ja Kyösti kääntyi jälleen vastuukouluttajan puoleen.
– Pää alkoi pätkiä. Elämä oli pelkkää koulua ja töitä, mutta laskut piti saada maksettua. Vastuukouluttaja sanoi, että kyllä tästä selvitään. Sain kuulla, että olen hyvä tekijä ja minusta tykätään työpaikoilla. Siitä tuli hyvä mieli, koska itseään epäilee helposti.
Ongelma ratkaistiin niin, että kolmannen työssäoppimisjakson Kyösti suoritti oppisopimuksena tutussa Vuorenkilvessä. Se tarkoitti sitä, että hän sai palkkaa työssäoppimisesta, eikä hänen sen takia tarvinnut tehdä samaan aikaan muita töitä.
– Stressi helpotti, kun sain keskittyä vain yhteen työhön, Kyösti kertoo.
Tapahtui toinenkin muutos. Asumisyksikköön palatessaan Kyösti huomasi olevansa itsevarmempi. Opintojen aikana hän oli saanut varmuutta työhön ja löytänyt itselleen sopivat rutiinit.
– Tajusin, että olen oikeasti hyvä siinä, mitä teen. Olin ylpeä itsestäni.
Kyöstin korviin alkoi kuulua puheita vakituisesta työpaikasta. Työkaverit Vuorenkilvessä tulivat sanomaan hänelle, että ovat kehuneet Kyöstiä esimiehelle. Toukokuussa 2026 Kyösti valmistui lähihoitajaksi. Nyt hän on saanut vakituisen työpaikan Vuorenkilven asumisyksiköstä.
– Kun esimies soitti, että vakipaikka on varmistunut, tuli super hyvä fiilis. Nykyään minulta jopa kysytään töissä neuvoja uuden potilasjärjestelmän käyttöön. Jännitysoireetkin ovat helpottaneet.
Kehitysvammaisten kanssa työskentely palkitsee
Työssään Kyösti auttaa kehitysvammaisia asukkaita erilaisissa arjen toimissa. Yksikössä puuhaillaan myös mukavia tekemisiä kunkin asukkaan jaksamisen mukaan. Töihin on nykyään kiva herätä.
Tärkein palaute tulee asukkailta:
– Yksikin asukas sanoo aina, että hän tykkää minusta. Vastaan siihen, että niin minäkin hänestä, ja sitten asukas hokee olevansa kiitollinen. Tiedän tekeväni tärkeää työtä, Kyösti kertoo.
Kyösti sanoo, että vammaisten parissa työskentelemiseen voi liittyä ennakkoluuloja, ja sitä kautta myös pelkoja.
– Moni alaa kokeillut kaverini on kuitenkin tykästynyt siihen. Suosittelenkin TAKKin opintoja ja vammaisalaa kaikenikäisille alanvaihtajille.
Entä se hyppy – onko Kyösti kertaakaan katunut alanvaihtoa ja päätöstään opiskella lähihoitajaksi?
– En ole katunut hetkeäkään. Koulun myötä itseluottamukseni on kasvanut. Elämänlaatu on ihan toista, kun saa tehdä sellaista työtä, mistä tykkää.