Suuret elämänmuutokset alanvaihdon taustalla

- Yhtenä päivänä Radiuksen pihassa päätin, että nyt teen jotain muuta. Myin liiketilan ja päätin opiskella, kertoo Anne-Elina Palonen, jonka suuret elämänmuutokset johdattivat vaihtamaan ammattia.

Palonen on ennenkin ollut nopea käänteissään. Hän oli työskennellyt kaupallisella koulutuksella 12 vuotta arkkitehtitoimistossa. Lomautusuhkatilanteessa sattui tulemaan myyntiin naisten second hand -vaateliike.

- Eräs liikkeen kanta-asiakas soitti minulle ja kysyi, mitä tehdään. Vastasin epäröimättä, että jatketaan tietysti. Soitin yrittäjälle ja selvittelin talousasiat. Starttirahakoulutukseen en ehtinyt osallistua, kun yrityskauppa toteutui niin nopeasti. Noin 18 vuotta toimin vaatealanyrittäjänä.

Sitten osui monta ikävää päällekkäin: äiti kuoli, tuli avioero ja diagnosoitiin rintasyöpä. Käänteentekevästä hetkestä Radiuksen pihassa on nyt reilut neljä vuotta. Siinä vaiheessa Palonen ei vielä tiennyt, mitä lähtisi opiskelemaan. Yhtenä vaihtoehtona oli neljän kuukauden hoiva-avustajakoulutus.

- Silloinen Kontukodin kodinjohtaja suositteli minulle lähihoitajaopintoja. Taloudellinen tilanne pitkän koulutuksen aikana kuitenkin epäilytti.

Palonen pääsi työkokeiluun Kontukotiin ja ammatinvalinta varmistui. Palonen haki ja tuli valituksi lähihoitajakoulutukseen TAKKiin. Hän suoritti lähes kaikki opiskelun aikaiset työssäoppimiset Kontukodissa.

- Valmistuin vuonna 2017, ja keväästä 2018 alkaen olen ollut vakituisessa työssä Konnussa.

Koulutus kiinni työelämässä

Alkuun erityisesti lukeminen tuntui vaikealta. Halu tietää ja oppia, oma motivaatio, kannusti eteenpäin. Opiskellessa oppi samalla itsestään: huomasi, että osasi asioita, joissa oli kuvitellut olevansa huono.

- Anatomian tenttiin piti opiskella suuri määrä latinankielisiä termejä. Ajattelin, että en ikinä opi. Tulostin kaikki termit A3:n paperille ja opiskelin laiturinnokassa ja lomareissullakin istuin paperi nenän edessä. Halusin oppia.

- En voinut uskoa, että voisin oppia ja omaksua ne kaikki.

Koulutus kytkeytyi reaaliajassa työelämään. Koulusta sai monipuolisen perusosaamisen, jonka päälle pääsi työpaikalla rakentamaan käytännön osaamista. Huippuopettajat, tiedonjano, oma motivaatio sekä työpaikalla tarjottu ohjaus olivat tärkeimmät tekijät oppimisessa. 

Lupa tehdä toisin

- Parasta lähihoitajan työssä ja Kontukodissa on se, että tätä työtä saa tehdä omalla persoonalla ja ideoida uutta. Tilanteen salliessa voidaan yhdessä spontaanisti lähteä vaikka kahville Tammelan torille.

- Meillä on lupa tehdä asioita toisin, ja töissä saa olla hauskaa. Asioita tehdään yhdessä eikä kukaan ole ylempänä toista; meillä ei ole hierarkiaa.

Yhteisöstä muodostuu tuttu ja turvallinen perhe. Läsnäolon ja kohtaamisen merkitys ylipäätään on muistisairaiden kanssa toimiessa tärkeää.

- Toisinaan asukkaat luulevat, että mekin asumme täällä, Palonen hymyilee.


Tilaa uutiskirje!

Valitse kiinnostavat aiheet ja tilaa!