Viiniasiantuntija tuottaa mielihyvää

Hella ja Huone -ravintolan sommelier ja hovimestari Humberto Pulido Garcés tekee työtä, jota rakastaa.
 
- Olen aina pitänyt hyvästä ruuasta ja juomasta. Työssäni voin viedä eteenpäin hyvää mieltä, joka tulee herkullisesta ateriasta.

Syntyjään kuubalainen Pulido Garcés lähti lukion jälkeen opiskelemaan Pietarin valtiolliseen yliopistoon antropologiaa ja etnografiaa. Suomessa hän on asunut vuodesta 1991. Kun koulutusta vastaavaa työtä ei löytynyt, Pulido Garcés teki erilaisia sekalaisia töitä.

Uutta elämää rakentamaan

Muutama vuosi sitten Pulido Garcés hakeutui opiskelemaan tarjoilijan ammattitutkintoa, sillä ravintola-ala kiinnosti. TAKK valikoitui opiskelupaikaksi, koska opinnot oli suunnattu aikuisille. Pulido Garcésin tavoitteena oli päästä opiskelemaan baarimestarin erikoisammattitutkintoa, jonne pääsyn edellytyksenä on ensin suorittaa alan perustutkinto.

- Parasta TAKKissa oli, että opinnot olivat hyvin laajat. Silloisen tarjoilijan ammattitutkinnon opinnot aloitettiin keittiöstä, vaikka olimme suuntautumassa salin puolelle. Opettajat olivat erinomaisia ja asiantuntevia.

Pulido Garcés saavutti tavoitteensa ja kouluttautui uuteen ammattiin. Baarimestarin erikoisammattitutkinto oli silta nykyiseen työhön.

Ravintola-alaa harkitseville Pulido Garcés haluaa sanoa, että alasta pitää tykätä. Vaikka työ on palkitsevaa, vaatii se keskittymistä ja jatkuvaa ammatillista kehittymistä.

Hyvinvointi

54-vuotiaan Pulido Garcésin mukaan tasapainoinen elämä on hyvinvoinnin kannalta tärkeää.

- On tärkeää, että elämä on tasapainossa. Teen työtä, mistä tykkään ja jota vaimoni ymmärtää. Kotini on paikka, jossa rentoudun. Ulkoilen puolisoni ja koirani kanssa, käyn salilla ja yritän syödä terveellisesti.


Lue lisää matkailu- ja ravitsemisalasta