Opiskelijat entisöivät museorakennuksen

Messukylän lainaviljamakasiini on suojeltu historiallinen rakennus. Se oli päässyt rapistumaan ajan ja sään armoilla. Makasiinista huolehtivan Messukylän perinneseuran hallituksen jäsen Jukka Vairema kysyi TAKKin rakennusalan kouluttajilta ja opiskelijoilta apua rakennuksen kunnostamiseen.

Kunnostustarve kartoitettiin ja työsuunnitelma tehtiin perinneseuran, maakuntamuseon ja TAKKin rakennusalan kouluttajan yhteistyönä. Päädyttiin kengittämään eli tukemaan alimpia hirsikerroksia pystypiiruilla lahovaurioiden vuoksi parilta seinältä sekä uusimaan tippalaudat kivijalan ja oviaukon yläpuolelta. Lisäksi ulkoseinien pystyrimalaudoitusta uusittiin ja vanhat säilytettävät laudat naulattiin uudelleen kiinni.

- Ajan hammas oli pureskellut lautojen paksuudesta jopa 1,5 senttiä pois ja niitä jouduttiin uusimaan paljon. Opiskelijat löysivät laudoituksesta vanhan viistojatkoksen, jota käytettiin mallina uusissa liitoksissa, kouluttaja Veli Salakari kertoo.

- Ikänsä puolesta makasiini on todella harvinainen kohde. Yhtä vanhaa rakennusta tuskin tulee ihan heti työmailla vastaan, entisöintiin osallistunut rakennusalan perustutkintoa opiskeleva Jouko Harjula arvelee.

Entisöinti saatiin puutöiden osalta valmiiksi lokakuussa 2018. Ilmat olivat jo sen verran viileät, että pintakäsittely punamultaamalla päätettiin jättää seuraavalle keväälle. Päivälämpötilojen noustessa riittävästi keitellään TAKKissa punamultaa, jonka opiskelijat ja perinneseuran puuhamiehet ja -naiset käyvät sutimassa makasiinin pintaan.

Messukylän perinneseuran Jukka Vairema arvostaa opiskelijoiden työskentelyä ja asennetta.

- Opiskelijoiden kanssa oli helppo toimia ja he tekivät hyvää jälkeä. Työ oli tehtävä vanhaa kunnioittaen, joten oli erityisen hienoa, että tekijät osasivat itse harkita tekemisiään työn edetessä. Myös työturvallisuusasiat olivat työmaalla kunnossa, itsekin rakennusalalla pitkän uran tehnyt Vairema kehuu.

Messukylän lainaviljamakasiini

Messukylän lainaviljamakasiini on rakennettu vuonna 1846. Hirsirakennus on ollut suuren osan historiastaan verrattain vähällä huolen pidolla. Messukylän perinneseura ry adoptoi makasiinin Pirkanmaan maakuntamuseolta vuonna 2015. Samalla perinneseura lupautui pitämään huolta rakennuksen kunnosta.


Lue lisää rakennusalasta

Lisätietoja

Koistinen Jussi
koulutuspäällikkö
Puh. +358447906602
Rakentaminen, Sisustaminen ja pintakäsittely, Talotekniikka, Kiinteistöpalvelut, Kylmäala
Lähetä viesti
Salakari Veli
kouluttaja
Puh. +358447906327
Rakentaminen
Lähetä viesti