Sisustusala koulutus

Sisustaminen ja pintakäsittely

Rakennusmaalarit, sisustusremontoijat ja stailaajat viimeistelevät pintoja sekä tiloja. Kädentaidot, esteettisyys ja huolellisuus tekevät työnteosta kiinnostavaa.

Sisustusalan koulutukset

Sisustuksessa ja pintakäsittelyssä painottuu käytännön osaaminen

Pintakäsittely- ja sisustusalojen koulutuksissa painotetaan työelämässä vaadittavia taitoja. Opiskelusta suuri osa tapahtuu TAKKin työsalissa tai oikeissa työkohteissa. TAKKista valmistuu sisustamisen ja maalaamisen ammattilaisia, joilla on jo käytännön kokemusta.

Pintakäsittelyalan koulutuksista monipuolisiin töihin

Paras puoli pintakäsittelyalan työssä on konkreettinen oman työnjäljen näkyminen, sillä pintakäsittelyalan ammattilaiset vastaavat pitkälti varsinaisen lopputuloksen ulkonäöstä ja laadusta. Työ on monipuolista ja vaihtelevaa, sitä tehdään ryhmätyönä tai itsenäisesti.

Pintakäsittelyalan ammattilainen voi työskennellä uudisrakennus- tai korjaustyömailla maalaten rakennuksia sekä sisältä että ulkoa. Työpaikan voi löytää esimerkiksi maalaus-, remontti-, rakennus- tai kiinteistöhuoltoyrityksestä.

Sisustusalalla suunnitellaan ja toteutetaan sisustuskokonaisuuksia asiakkaille

Sisustusalan töissä korostuvat vuorovaikutustaidot asiakkaan kanssa ja visuaalinen sisustuksen esitystaito. Tekemällä erilaisia asiakastöitä käytännössä opitaan monipuolisesti sekä sisustussuunnittelun että sisustusremontoinnin keskeisiä taitoja. Sisustusalan koulutuksissa opetetaan sähköisen sisustussuunnitteluohjelman käyttöä.

TAKK tarjoaa sisustajille tutkintokoulutusta, jossa opiskelija voi keskittyä kiinnostavimpiin ja ammatillisesti tärkeimpiin osa-alueisiin runsaan valinnaisuuden ansiosta.

Sisustusmyyjille, kiinteistövälittäjille ja sisustusharrastajille sopii 3 kuukauden stailauskoulutus. Siinä sisustussuunnittelun ja -stailauksen perustaitoja voi opiskella oman työn ohessa.

Lisätiedot, pintakäsittely

Salakoski Jyrki
kouluttaja/koulutussuunnittelija
Puh. +358447906332
jyrki.salakoski@takk.fi

Lähetä viesti

Lisätiedot, sisustaminen

Sillman Pirjo
kouluttaja/koulutussuunnittelija
Puh. +358447906333
pirjo.sillman@takk.fi

Lähetä viesti
Rakennus- ja sisustusalan opiskelijatyöt

Talonrakentaminen, muuraus, pintakäsittely ja sisustus. Lue lisää!

Tilaa uutiskirje!

Valitse kiinnostavat aiheet ja tilaa!