Pukusuunnittelija Liisa Vallius ei uskaltanut lähteä yrittäjäksi, kunnes kuuli osuuskuntayrittäjyydestä

Pukusuunnittelija Liisa Vallius huomasi yrittäjyyskoulutuksen aikana, ettei oman yrityksen perustaminen olekaan vielä realistista. Vaihtoehto löytyi yhteisöllisestä osuuskuntayrittäjyydestä.
Liisa Vallius mittailee kankaita sympaattisella työhuoneella Tampereen Viinikassa. Vaaterekit notkuvat puvustuksista. Tilassa toimii Osuuskunta Työhuone Hengari – 12 henkilön osuuskunta, johon myös Liisa kuuluu.
– Työskentelin aiemmin Pohjois-Karjalassa harrastajateatterissa, missä tein töitä yksin. Olen kaivannut, että pääsen vaihtamaan ajatuksia muiden kanssa, ja että ympärillä on ihmisiä, jotka ymmärtävät, mitä teen, Liisa kertoo.
– Nyt on ollut tosi kivaa, kun samassa tilassa työskentelee samaan aikaan muitakin ihmisiä.
Liisa liittyi osuuskunta Hengariin viime kesänä, valmistuttuaan Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksen Bisnestä Pirkanmaalta -koulutuksesta, josta haki oppia yrittäjyyteen.
Yrittäjäkoulutus vei eteenpäin
Noin viisi kuukautta kestävässä Bisnestä Pirkanmaalta -koulutuksessa osallistujat pääsevät testaamaan omaa yritysideaansa ja sparrailemaan muiden kanssa. Aiheina ovat muun muassa oman yritystoiminnan suunnittelu, markkinointi, yrityksen talous ja verotus sekä palvelu- ja tunnelmamuotoilu.
Lieksasta Tampereelle muuttanut ja työnhaussa ollut Liisa löysi koulutukseen työllisyyspalveluiden suosituksesta.
– Ajatuksena oli, että koulutuksen myötä saisin mahdollisuuden toimia jollain tavalla yrittäjämäisesti ja laskuttaa töistäni, Liisa kertoo.
– Koulutus oli hyvä juuri tähän elämäntilanteeseen, kun vielä etsii omaa paikkaansa työelämästä. Sain hyviä vinkkejä yrittäjyyteen ja oman brändin luomiseen.
Erityisen arvokkaana Liisa piti yritysideoiden sparrailua muiden opiskelijoiden ja kouluttajan kanssa sekä koulutuksesta saatuja verkostoitumisvinkkejä ja -taitoja.
– Verkostoitumistaidot ovat vieneet eteenpäin. Olen löytänyt yhteistyömahdollisuuksia ja uusia kontakteja sekä työrintamalla että muilla elämän osa-alueilla. Verkostot ovat osoittautuneet tosi tärkeiksi, Liisa kertoo.

”Osuuskuntaan liittyminen on ollut siunaus!”
Kesken yrittäjyyskoulutuksen Liisalle valkeni, ettei oman yrityksen perustaminen olekaan vielä realistista.
– Minulla ei ole vielä Tampereella sellaista asiakaskuntaa tai kontakteja, joita tarvitsisi, jotta voisi perustaa oman yrityksen. Se vaatisi myös yllättävän suuren rahallisen panostuksen, jos pukusuunnittelijana ryhtyisin yrittäjäksi. Pukusuunnittelija, joka myös valmistaa suunnittelemansa asut itse, tarvitsee paljon erilaista tarpeistoa, Liisa kertoo.
Liisa alkoi pyöritellä mielessään ajatusta osuuskuntayrittäjyydestä. Kun TAKKin kouluttajakin suositteli vaihtoehtoa, päätös vahvistui.
Osuuskuntayrittäjyys tarkoittaa yhteisöllistä yrittäjyyden muotoa, jossa useampi henkilö toimii yhdessä osuuskunnan kautta, mutta kuitenkin itsenäisinä jäseninä omista asiakkuuksistaan huolehtien. Osuuskunnan perustaminen tai siihen liittyminen ei vaadi suuria investointeja.
Työpyynnöt ohjautuvat osuuskuntaan, ja jäsenet päättävät keskenään, kuka ottaa työn vastaan. Palkanmaksu hoituu osuuskunnan kautta.
Pian valmistumisensa jälkeen Liisa löysi Osuuskunta Hengarin. Nyt Liisa on ollut osuuskunnan jäsen puolisen vuotta.
– Voisiko sanoa, että osuuskuntaan liittyminen on ollut suorastaan siunaus! Oman yrityksen perustamiseen verrattuna pääsen nyt todella vähäisellä rahallisella panostuksella.
– Olen saanut osuuskunnan kautta työtilat ja laitteistot, mutta ennen kaikkea olen saanut ympärilleni yhteisön, samanhenkisiä ihmisiä, Liisa kertoo.
Vaikka osuuskuntayrittäjyys on Liisalle paras vaihtoehto tähän hetkeen, Liisa ei poissulje ajatusta omasta yrityksestä tulevaisuudessa. Yrittäjyyskoulutuksesta saadut opit ovat olleet hyödyksi joka tapauksessa jo nyt.
– Mielestäni koulutus sopii hyvin heille, jotka haaveilevat omasta yrityksestä, mutta myös heille, jotka eivät vielä tiedä, mitä haluaisivat tehdä. Koen, että koulutuksesta sai sellaisia taitoja, joita ylipäätään tarvitaan työllistymiseen tänä päivänä.
– Itse sain koulutuksesta irti enemmän, kuin mitä etukäteen ajattelin.