Uutiset

Opiskelijat valmistavat kamiinoita Ukrainaan

Uutiset
LUT-yliopisto on haastanut metallialan yritykset ja oppilaitokset valmistamaan kamiinoita energiapulasta kärsivään Ukrainaan. Haastavissa sotaolosuhteissa kamiinoilla voidaan sekä lämmittää koteja että valmistaa ruokaa. TAKKissa on tartuttu haasteeseen, ja ensimmäinen 36 hätäapukamiinan erä on työn alla.

- Kamiina on oikein toimiva harjoitustyö levytyön ja hitsauksen opiskelijoille, eli hyvän tekeminen vie samalla opintoja eteenpäin, kertoo kouluttaja Markus Pakonen.

Pakonen päätyi opiskelijoiden kanssa rakentamaan kamiinat Konekansa.net:ssä julkaistujen piirustusten pohjalta. Kamiinan valmistusohjeet on suunniteltu ryhmätyönä Konekansa.net -foorumilla joulukuussa 2022.

- Tähän kamiinamalliin päädyimme, koska se on mietitty toimivaksi sekä valmistuksen että logistiikan kannalta. Yhdelle eurolavalle mahtuu 36 kamiinaa, kertoo Pakonen.

- Joulun ja uuden vuoden välissä teimme opiskelijoiden kanssa ensimmäiset koekappaleet. Ne todettiin toimiviksi, ja nyt on tekeillä lavallisen verran kamiinoita.

Kamiinoilla onnistuu lämmittämisen lisäksi myös ruuanlaitto. Kone- ja tuotantotekniikan perustutkintoa opiskelevat Abhi Gupta ja Jesse Rontu innostuivat merkityksellisestä projektista.

- Ruoka ja lämpö ovat perusjuttuja, joista Ukrainassa on sodan takia pulaa. Kamiina on pieni asia, mutta se voi olla elintärkeä, perustelee Gupta.

- Hyvin suunniteltu, simppeli kamiina on hyvä harjoitustyö, jossa pääsee käytännössä treenaamaan monia levytyön vaiheita, Rontu jatkaa.

Kamiinat tehdään kolmen millin vahvuisesta teräslevystä. Hyvinkääläinen BV-metalli lähti sponsoroimaan levyt 20 kamiinaan. Loppujen 16 kamiinan levyihin etsitään vielä sponsoria. Enemmänkin kamiinoita voidaan Pakosen mukaan valmistaa, jos materiaalisponsoreita löytyy. Arinat kamiinoihin saadaan lahjoituksina Konekansa.net-foorumin kautta.

Tavoitteena on, että kamiinat saadaan lähtövalmiiksi tammikuun aikana. Kuljetus Ukrainaan järjestyy Konekansa.net-foorumin kautta. Kamiinoihin löytyy valmiina käyttöohjeet ukrainan ja englannin kielillä. Ohje laitetaan kamiinan mukana tulevalle käyttäjälleen.

Kamiinoiden piirustukset ja valmistusohjeet saa kuka tahansa ladattua netistä.

- Haastammekin muut oppilaitokset mukaan kamiinoiden tekoon. Aloittaminen on tehty helpoksi, kannustaa Pakonen.

Kolme henkilöä seisoo hitsaajan työvaatteissa kahden kamiinan vieressä.

Opiskelijat Abhi Gupta ja Jesse Rontu valmistavat hätäapukamiinoita Ukrainaan kouluttaja Markus Pakosen (kesk.) ohjauksessa.

Henkilö työvaatteissa särmäyskoneella.

Opiskelija Josphat Cheruiyot Too särmää kamiinan osaa.

Kamiina-aihioita trukkilavalla.

Kamiinan aihioita odottamassa hitsausta ja viimeistelyä. Yhdelle lavalle saadaan pakattua 36 kamiinaa.

Kamiinan levyosio trukkilavalla.

Yhteen kamiinaan tarvitaan 9 levyosaa.