Uutiset

Sähköverkkoalan neuvottelukunta aloitti toimintansa

Uutiset
TAKKissa käynnistettiin sähköverkkoalan neuvottelukuntatoiminta. Neuvottelukunnan tavoitteena on luoda tiivis keskusteluyhteys yritysten ja kouluttajien välille sekä kartoittaa alan osaamistarpeita. Hyöty on molemminpuolinen: TAKK saa arvokasta tietoa koulutusten suunnittelua varten ja yritykset saavat osaavia työntekijöitä.

Ensimmäisessä sähköverkkoalan neuvottelukunnan tapaamisessa 8.2. oli mukana edustajia verkostourakoinnin, sähköasemarakentamisen, sähköasemien kunnossapidon, voimajohtorakentamisen, verkkoyhtiöiden, sähköurakoinnin sekä -suunnittelun yrityksistä.

TAKKin tekniikan alan koulutuspäällikkö Jari Hietanen katsoo, että nyt oli oikea aika sähköverkkoalan neuvottelukunnan perustamiselle. TAKKin tekemän yrityskyselyn mukaan 68 % sähköverkkoalan yrityksistä arvioi henkilöstötarpeensa kasvavan tulevien kolmen vuoden aikana. Samaan aikaan rekrytoinnissa koetaan kuitenkin haasteita. Kyselyyn vastasi 25 sähköverkkoalan yritystä. 

– Yrityksillä on kova tarve ammattilaisille, mutta haastavaa löytää heitä, Hietanen toteaa. 

– TAKKilla on ainutlaatuinen sähköverkkoalan oppimisympäristö, jossa voimme kouluttaa sähköverkkoalan osaajia, ja jollaista muilla kouluttajilla ei ole. Pyrimme hyödyntämään TAKKin sähkökenttää entistä enemmän myös valtakunnallisesti ja etsimme opiskelijoita ympäri Suomen. Opetuksessa korostuvat tärkeimmät asiat: sähkötyöturvallisuus ja lainsäädäntö.

Energiateollisuus ry:n Verkot & palvelut -yksikön johtaja Janne Kerttula nosti esille, kuinka vahvojen sähköverkkojen arvostus on noussut energiakriisin myötä.

– Yhteiskunta ei toimi ilman vahvoja energiaverkkoja, ja niiden arvo on nähty nyt ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Suomi on eurooppalaisessa vertailussa pärjännyt energiakriisissä hyvin. Vahvat sähköverkot ovat mahdollistaneet sen, että suomalaiset ovat pystyneet pitämään talonsa lämpiminä.

Mukaan sähköverkkoalan neuvottelukuntaan?

Haluaisiko myös teidän yrityksenne mukaan sähköverkkoalan neuvottelukuntaan keskustelemaan alan koulutuksesta ja tulevaisuuden osaamistarpeista? Ota siinä tapauksessa yhteyttä koulutuspäällikkö Jari Hietaseen (jari.hietanen@takk.fi, puh. 044 7906 540) tai yrityspalvelujohtaja Olli-Pekka Tuomeen (olli-pekka.tuomi@takk.fi, puh. 044 7906 230).

Sähköverkkoalan neuvottelukunta kokoontuu 2–3 kertaa vuodessa. Tapaamisiin osallistuminen on mahdollista paikan päällä tai etänä. 
 

Jari Hietanen keskustelee puhujapöydän takaa tilaisuuteen osallistuneiden yritysedustajien kanssa. Tilassa valkoiset kalusteet.

Koulutuspäällikkö Jari Hietanen kertoi puheenvuorossaan TAKKin tekemän sähköverkkoalan yrityskyselyn tuloksista. Tuloksista nousi hyvää keskustelua.

Janne Kerttula pitää puhetta puhujapöydän takaa. Osallistujat kuuntelevat valkoisten pöytien ääressä.

Energiateollisuus ry:n Verkot & palvelut -yksikön johtaja Janne Kerttula nosti esille vahvojen sähköverkkojen merkitystä.