– Idea Onni hoivan henkilökohtainen avustaja -koulutuksesta syntyi erään sosiaali- ja terveysalan yritysfoorumikokouksen jälkeen. Yhteisen suunnittelun jälkeen koulutus käynnistyi jo parin kuukauden kuluttua, kertoo TAKK:n sosiaali- ja terveysalan koulutuspäällikkö Kati Aimonen.
Kaksi tekijää vaikutti siihen, että henkilökohtaisen avustajan oppisopimuskoulutus otettiin TAKK:n ja Onni hoivan koulutusohjelmaan. Tärkein oli se, että avustajille on jatkuva tarve ja jokaiselle valmistuvalle on töitä. Toinen oli se, että henkilökohtaisille avustajille ei ole aikaisemmin ollut tutkintoon johtavaa koulutusta. Kesäkuussa 2018 alkanut henkilökohtaisen avustajan tutkinto on osa puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammattitutkintoa. Koulutuksesta TAKK:ssa vastasi kotityö- ja puhtauspalvelujen kouluttaja Sanna Salminen.
– Kesäkuussa aloitti kymmenen hengen ryhmä. Kiinnostus ja tulokset ovat olleet hyviä. Vain yksi opiskelija on keskeyttänyt vaihtaessaan työpaikkaa. Uusi kymmenen opiskelijan koulutus polkaistiin käyntiin marraskuussa. Olemme erittäin tyytyväisiä yhteistyöhön Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksen kanssa, joten lisää samantyyppistä koulutusta on suunnitteilla, kertoo Onni hoivan aluepäällikkö Susanna Moilanen.
– Asiakkaiden tarpeita kuunnellaan TAKK:ssa herkällä korvalla. Alakohtaiset yritysfoorumit ja neuvottelukunnat kokoontuvat 3-4 kertaa vuodessa, ja mm. näissä tapaamisissa yritykset kertovat osaamistarpeistaan. Me etsimme niihin sopivat toteutus- ja rahoitusmallit, Aimonen toteaa.