Uutiset

TAKK on valittu mukaan ammatillisen koulutuksen toiminnanohjauksen kokeiluun

Uutiset
TAKK on mukana 40 oppilaitoksen joukossa, jotka on valittu opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) toiminnanohjauksen kokeiluun. Hakijoita oli 85. Valinta tehtiin hakemuksen ja Karvin (Kansallinen koulutuksen arviointikeskus) suorittaman arvioinnin ja pisteytyksen perusteella.

Toiminnanohjauksen kokeilu on osa hallitusohjelman mukaista ammatillisen koulutuksen uudistamista, ja sen tavoitteena on muun muassa parantaa ammatillisen koulutuksen vaikuttavuutta ja laatua sekä lisätä oppilaitoksen, työ- ja elinkeinoelämän, hallinnon ja alueen välistä vuoropuhelua. Kokeilu toteutetaan 1.1.2026–31.12.2033 välisenä aikana.

Kokeiluun valituille on myönnetty kokeilulupa, jonka perusteella oppilaitos voi järjestää nykyistä vapaammin lähes kaikkia ammatillisia tutkintoja ja koulutuksia. 

- Kokeilulupa mahdollistaa myös koulutuksen järjestämisen englannin kielellä nykyistä vapaammin, kiittelee TAKKin kehitysjohtaja Satu Neuvonen.

Kevään 2026 aikana OKM käy kokeiluun valittujen koulutuksenjärjestäjien kanssa kahdenkeskiset neuvottelut, joissa sovitaan järjestäjäkohtaisesti kokeilun tavoitteista ja toimenpiteistä koulutustarjonnan ja työmarkkinoiden kohtaannon sekä laadun varmistamiseksi. OKM seuraa tavoitteiden toteutumista ja toteuttaa väliarviointeja kokeilun edetessä.


Lue lisää: Uutinen toiminnanohjauskokeilusta OKM:n sivuilla.

TAKKin Nirvan kampuksen pääsisäänkäynti, katolla punainen takk-logo.