Tutkinto- ja arviointiosaaminen on tärkeä osa ammatillisen kouluttajan osaamista. Siksi TAKKissa laadittiin kouluttajille Tutkintomestari-valmennus, joka antaa kouluttajille ajantasaista tietoa ammatillisen koulutuksen lainsäädännöstä ja tutkintojen suorittamiseen liittyvistä käsitteistä sekä toimintatavoista. Valmennus julkaistiin kesäkuussa.
TAKKin kehitysjohtaja Satu Neuvonen kertoo, että Tutkintomestari-valmennuksen tavoitteena on varmistaa, että tutkintokoulutus TAKKissa on laadukasta.
– Koronavuosien jälkeen TAKKiin on tullut paljon uusia työntekijöitä. Kun tulee TAKKiin kouluttajaksi suoraan työelämästä, eikä välttämättä ole opetusalan taustaa, opetusalan slangi ja toimintatavat voivat olla ihmetyksen aihe. Uusille työntekijöille järjestetään perehdytystä myös koulutusaloilla, mutta halusimme rakentaa kaikille yhteisen valmennuksen, Neuvonen kertoo.
Vastaavasti valmennus on hyödyksi myös heille, jotka ovat toimineet kouluttajina jo vuosia, tai jopa vuosikymmeniä.
– Lainsäädäntö muuttuu, opetusmaailma muuttuu ja termit muuttuvat. On tärkeää päivittää ja kerrata tietojaan, Neuvonen jatkaa.
Valmennuksen sisältö pohjautuu lainsäädäntöön
Tutkintomestari-valmennuksen rakensi viisihenkinen työryhmä, johon kuului Neuvosen lisäksi kouluttajia tekniikan ja palveluiden koulutusaloilta.
Valmennuksen sisältöjä ovat esimerkiksi opiskelijan opintojen henkilökohtaistaminen, opiskelijan osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen sekä opiskelijan osaamisen osoittaminen eli näyttöjen järjestäminen. Jokainen kouluttaja tutustuu valmennuksen myötä opettamansa tutkinnon osaamisen arvioinnin toteuttamissuunnitelmaan.
– Koulutuksen raamit tulevat lainsäädännöstä. Koulutuksessa kerrataan, miksi teemme tiettyjä asioita, Neuvonen kertoo.
Koulutus suoritetaan kokonaan verkossa. Koulutuksen suorittaneet saavat osaamisestaan digitaalisen osaamismerkin.
Valmennus sopii myös muulle henkilöstölle
Tähän mennessä Tutkintomestari-valmennuksen on suorittanut lähes 60 TAKKilaista. Palaute on ollut pääosin positiivista – osallistuneet ovat kiitelleet valmennuksen materiaaleja ja mahdollisuutta kerrata asioita.
Tavoitteena on, että kaikki TAKKin kouluttajat suorittavat Tutkintomestari-valmennuksen vuoden 2025 loppuun mennessä. Tämän jälkeenkin valmennus on tarjolla kaikille TAKKissa aloittaville työntekijöille.
– Valmennus on ensisijaisesti kouluttajille, mutta muillakin TAKKilaisilla on mahdollisuus suorittaa kurssi halutessaan, ja itse sitä kyllä suosittelen, Neuvonen kertoo.
Tutkintomestari-valmennus toimii jatkumona aiemmin järjestetylle valtakunnalliselle Näyttötutkintomestari-koulutukselle, jossa kouluttajilla oli mahdollisuus saada osaamista näyttöjen suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin. Näyttötutkintomestarikoulutus loppui ammatillisen koulutuksen reformin myötä vuonna 2018.