Uutiset

Urheiluhierojakoulun uusien tilojen avajaisia juhlittiin mukavissa tunnelmissa

Uutiset
Tampereen Urheiluhierojakoulun uusien tilojen avajaisia vietettiin TAKKin Tampereen valtatien kampuksella torstaina 4.9.

Avajaisiin oli kutsuttu sekä Urheiluhierojakoulun että saman katon alta löytyvän kauneushoitola Lumovan yhteistyökumppaneita, muun muassa urheiluseurojen, tavarantoimittajien ja muiden yhteistyökumppaneiden edustajia. 

– Yhteistyökumppaneiden on tärkeä nähdä, että millaiset tilat meiltä löytyy. Näin he osaavat ohjata myös asiakkaita meidän luoksemme, toteaa koulutuspäällikkö Tapio Määttänen.

Palaute uusista tiloista on ollut sekä asiakkaiden että yhteistyökumppaneiden suunnalta erittäin positiivista, ja tunnelmallinen tila herätti ihastelua avajaistilaisuudessakin.

– Näin hienoja hierontatiloja ei monesta paikasta löydy. Tervetuloa tutustumaan!, Määttänen toivottaa.

Tampereen Urheiluhierojakoulu siirtyi osaksi Tampereen Aikuiskoulutuskeskusta keväällä 2024. Uudet tilat otettiin käyttöön tänä vuonna syyslukukauden alusta. Myös Lumovan tiloja uudistettiin remontin yhteydessä. 

Kaksi henkilöä istuu hierontapöydillä ja keskustelee.

Tampereen Urheiluhierojakoulun entinen opettaja ja Tapparan hieroja Veli-Matti Pohjonen ja nykyinen kouluttaja Jani Alanen vaihtavat kuulumisia.

Kaksi henkilöä istuu iloisina jalkahoitotuoleissa, taustalla Lumovan väkeä.

Hotelli Ilveksen Piritta Roito ja Riikka Koskela tutustumassa kauneushoitola Lumovan tiloihin. Taustalla Lumovan Noora Hulsi ja Tiina Mannerheimo.

Rauno ja Tiina poseeraavat opetuksessa käytettävän luurangon kanssa.

Jääkiekkovalmentajalegenda Rauno Korpi ja Lumovan koulutussuunnittelija Tiina Mannerheimo ovat tuttuja Tapparan peleistä.

Urheiluhieronnan kouluttajat iloitsemassa avajaisissa, kaksi istuu hierontapöydällä ja kaksi seisoo heidän takanaan.

Kuvassa urheiluhieronnan kouluttaja ja koulutussuunnittelija Markus Kuusijoensuu, kouluttaja Eliisa Vahtolammi, koulutuspäällikkö Tapio Määttänen ja kouluttaja Jani Alanen.

Taustalla näkyy urheiluhieronnan luokka. Etualalla ihmiset keskustelevat juhlavaatteet ylllään.

Urheiluhierojien luokkaan tutustumassa vasemmalla Varalan urheiluopiston rehtori Marjaana Eskelinen, keskellä jääkiekkovalmentajalegenda Rauno Korpi. Esittelijöinä Tampereen Urheiluhierojakoulun kouluttaja/koulutussuunnittelija Markus Kuusijoensuu ja kouluttaja Eliisa Vahtolammi.