Uramahdollisuuksia nuorille

Koulutus avaa mahdollisuuksia tutustua erilaisiin ammatteihin ja koulutusväyliin! Tavoitteena on selkeyttää omia ammatillisia koulutussuunnitelmia, hankkia alan työkokemusta ja jatkaa opintoja valitulla alalla.

Kohderyhmä

Koulutus on suunnattu 20–29-vuotiaille jatko-opinnoista kiinnostuneille nuorille, jotka eivät ole vielä saaneet opiskelupaikkaa. Koulutustausta voi olla peruskoulu, ylioppilas tai kesken jäänyt tutkinto. Mahdollisesti myös jo suoritettu ammatillinen tutkinto alalta, jolla on vähäisesti työpaikkoja tarjolla.

Työvoimakoulutus on tarkoitettu ensisijaisesti työttömille ja työttömyysuhan alaisille henkilöille, joiden työnhaku on voimassa.

Toteutus

Koulutus alkaa neljä viikkoa kestävällä orientointijaksolla, jonka jälkeen opiskelu ja työssäoppiminen jatkuvat valitulla ammattialalla henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman mukaan.

Koulutus toteutetaan pääosin lähiopetuksena.

Sisältö

Orientaatiojakso

  • Urasuunnittelu
  • Työnhakuvalmennus
  • Työyhteisötaidot
  • O365 ja tekstinkäsittely
  • Jatko-opintomahdollisuudet 

Ammatillisen jakson koulutusvaihtoehdot

  • Liiketalous
  • Matkailu- ja ravitsemus
  • Sosiaali- ja terveysala
  • Puhtaus-, kotityö- ja välinehuoltopalvelut
  • Turva-ala
  • Kiinteistöpalvelut
  • Rakentaminen
  • Sisustaminen ja pintakäsittely
  • Talotekniikka ja kylmäala
  • Kuljetus- ja logistiikka
  • SähköalaKone- ja metallitekniikka

Ajankohta

28.02.2022—28.07.2022

Kesto

Koulutuksen kesto on viisi kuukautta, josta työssäoppimisen kesto on kahdesta kolmeen kuukauteen.

Paikka

Lähiopiskelupäivät pidetään TAKKin Tampereen valtatien ja Nirvan kampuksilla klo 9-15.30 tai koronatilanteesta johtuen etäopetuksena Temsilla.

Hinta

Työvoimakoulutus on opiskelijalle maksutonta.

Koulutuksen ajalta maksetaan työttömyysetuutta ja kulukorvausta. Lisätietoa työvoimakoulutuksesta löydät osoitteesta te-palvelut.fi/te/fi/tyonhakijalle/ammatinvalinta_koulutus/tyovoimakoulutus/haku_ja_valinta.

Hakeutuminen

Hakuaika: 27.01.2022—16.02.2022

Täytä hakemus TE-toimiston sivuilla (koulutusnumero 703182). Hakemukseen pääset tästä.

Jos täytät sähköisen hakemuksen ilman pankkitunnuksia, pitää sinun vahvistaa hakemuksesi TE-toimistossa ennen hakuajan päättymistä.

Valintahaastatteluja järjestetään jo hakuaikana viikoilla 5-7 Microsoft Teams -videohaastatteluna. Haastattelukutsut lähetetään tekstarilla ja linkki haastatteluun osallistumista varten lähetetään sähköpostitse. Varmista, että yhteystietosi ovat hakemuksessa oikein.

Voit seurata hakemuksesi tilannetta Oma asiointi -palvelussa www.te-palvelut.fi

Lisätiedot

Tietoa koulutukseen hakeutumisesta ja sen aikana maksettavista taloudellisista etuuksista saat TE-palveluiden koulutusneuvonnasta ma-pe klo 9.00-16.15, puhelimitse 0295 020 702. Koulutusneuvonnan löydät myös Facebookista osoitteella www.facebook.com/koulutusneuvonta.

Ota yhteyttä, niin kerromme lisää!

Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKK
Kouluttaja Johanna Oittinen, puh. 044 7906 450, johanna.oittinen@takk.fi
Koulutussuunnittelija Pirkko Somero, puh. 044 7906 453, pirkko.somero@takk.fi