Sähköinen tutkintotodistus
Siirrymme TAKKissa sähköisiin tutkintotodistuksiin vuoden 2024 alusta.
Todistukset allekirjoitetaan sähköisesti. Sähköinen allekirjoitus toteutetaan Digi- ja väestötietoviraston varmenteella. Varmenne on vahvin mahdollinen ja se hyväksytään koko EU:n alueella.
Alkuvaiheessa sähköisinä annetaan ammatilliset tutkintotodistukset (perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkinnot). Paperisina annetaan edelleen osatutkintotodistukset sekä todistuksia muista koulutuksista.
Kuinka saan sähköisen tutkintotodistuksen?
- Valmistumisesi jälkeen saat sähköpostiisi todistuksen latauslinkin. Linkki on voimassa 30 vuorokautta.
- Lataa ja tallenna todistus useampaan turvalliseen sijaintiin!
- Jos linkki on ehtinyt vanhentua tai et ole saanut viestiä, pyydä uusi linkki koulutusalasi sihteeriltä.
Sähköisen todistuksen säilyttäminen, käyttäminen ja varmentaminen
- Sähköinen todistus on alkuperäinen todistuksesi.
- Voit kopioida ja tallentaa sähköisen todistuksesi useaan sijaintiin ja lähettää sitä edelleen esim. työhakemuksen liitteenä.
- Sähköisesti allekirjoitetun todistuksen oikeellisuuden voi varmentaa Atomi-palvelun validaattorilla.
- Varmentaminen onnistuu myös Digi- ja väestötietoviraston varmennepalvelussa dvv.fineid.fi.
- Älä muokkaa sähköistä todistustasi! Muokkaaminen rikkoo sähköisen varmenteen. Älä avaa todistustasi esimerkiksi Wordin muokkaustilassa.
Todistuksen paperikopio
- Todistuksen paperinen kopio ei ole virallinen tutkintotodistus.
- Jos tarvitset paperisen oikeaksi todistetun jäljennöksen todistuksestasi (esim. jos haet ulkomaille töihin tai opiskelemaan), voit pyytää kopion varmentamista todistuspyyntölomakkeella.
Entä jos sähköinen tutkintotodistus katoaa?
- Arkistoimme myös sähköiset tutkintotodistukset TAKKissa. Jos kadotat todistuksesi, voit pyytää uutta todistusarkistostamme.