Tutkintoja työn ohessa - Pirkanmaan Osuuskauppa panostaa työntekijöiden koulutukseen
– Meillä on TAKKin kanssa pitkä yhteistyö takana, eli voidaan puhua jo kumppanuudesta, kertoo Pirkanmaan Osuuskaupan osaamisen kehittämispäällikkö Milka Kuismanen.
TAKK on toteuttanut Pirkanmaan Osuuskaupalle erilaisia oppisopimuskoulutuksia jo vuosien ajan. Henkilöstö on päässyt opiskelemaan TAKKissa muun muassa lähiesihenkilötyön ammattitutkintoa sekä liiketoiminnan ammattitutkintoa, joka on brändätty POK:lle nimellä Myyjästä vastuumyyjäksi -valmennus. Kyseisen koulutuksen TAKKin ja POK ovat suunnitelleet yhdessä - mukaan on poimittu liiketoiminnan ammattitutkinnosta juuri ne osat, joista POK:n myyjät työssään hyötyvät.
– Meillä on paljon nuoria työntekijöitä, ja voi olla, että työ on vienyt mennessään ja kouluttautuminen on jäänyt. Olemme vastuullinen työnantaja ja haluamme tarjota heille tutkintomahdollisuuksia, Kuismanen kertoo.
Myös TAKKin toteuttamat työnopastajavalmennukset ovat olleet Pirkanmaan Osuuskaupan henkilöstön keskuudessa suosittuja.
Palaute kertoo koulutusten tärkeydestä
Jokaisen koulutuksen jälkeen TAKK ja POK kokoontuvat yhteisen pöydän ääreen vaihtamaan kokemuksia ja kehitysideoita. Lisäksi säännöllisissä ohjausryhmätapaamisissa tarkastellaan laajemmin organisaation koulutustarpeita.
– Koulutuksista saatu palaute kertoo sitä, että ammatillinen itsetunto on vahvistunut, oma rooli on selkiytynyt ja ylipäätään saadaan niitä konkreettisia työkaluja arkeen, Kuismanen kuvailee.
Lempäälän S-Marketin marketpäällikkö Jani Matila vahvistaa kokemuksen. Lempäälän S-Marketin työtekijöitä on ollut aktiivisesti mukana lähiesihenkilötyön ammattitutkintokoulutuksissa sekä Myyjästä vastuumyyjäksi -koulutuksissa.
– Koulutukset ovat tuoneen monenlaista hyötyä. Sieltä on saatu uusinta tietotaitoa ja yhdistetty meidän päivittäiseen tekemiseen, Mannila kertoo.
– Näen henkilöstön kehittämisen ihan keskeisenä voimavarana ja työkaluna. Kun maailma ympärillä kehittyy, niin siinä tarvitsee pysyä mukana.