Irinan tarina - Arktisesta Aasiasta turvapaikan hakijana Suomeen ja monen mutkan, koulutuksen ja työn kautta töihin Tampereelle
Irina Lyukhatanin elämästä ei ole tapahtumia puuttunut, siitä saisi jännityskertomuksen tai vaikka televisiosarjan! Irina syntyi arktisella alueella Aasian koillisnurkassa Alaskaa vastapäätä Venäjän kaukoidässä olevalla Tšukotkan alueella. Aluetta pidettiin Neuvostoliiton kaukaisimpana kolkkana. Irina oli perheen ainoa lapsi, ja hänen ollessaan viisivuotias perhe muutti Magadanin kaupunkiin Ohotanmeren rannalle. Kaupunki on ollut itäisin Euraasian mantereen rannikon kaupunki, johon on tieyhteys. Asukkaita oli parhaimmillaan noin 150 000, nykyisin runsaat 90 000.
Irina kävi Magadanissa peruskoulun ja lukion sekä 5-vuotisen ammattikorkeakoulun ja valmistui historian ja yhteiskuntatieteiden opettajaksi ja lähti valmistuttuaan töihin Nakhodkaan, joka on 180 kilometriä Vladivostokista. Nakhodka on noin 150 000 asukkaan satama-, öljy- ja kalastuskaupunki Tyynenmereen kuuluvan Japaninmeren Nakhodkanlahden länsiosassa.
Kun Neuvostoliitto oli hajonnut ja työtilanteet olivat epävarmoja, Irina haki töitä pankista. Nakhodkassa hän myös avioitui ja sai pojan, Markin vuonna 2001. Avioliitto ei kuitenkaan kestänyt, avioero tuli vuonna 2003. Samana vuonna Irina muutti toiseen kaupunkiin, jonne hänen vanhempansa olivat siirtyneet. Irina oli tuolloin vielä 3-vuotisella äitiyslomalla, hän auttoi isäänsä, joka toimi kaupungin lisenssiasioista vastaavana virkamiehenä. Isän työ oli vaarallista, koska hän työnsä puolesta käsitteli tärkeitä lisenssi- ja raha-asioita ja Venäjällä korruptio on voimakasta. Isä yritti toimia rehellisesti, mutta ei voinut olla kaikkien mieliksi. Alkoi tapahtua surullisia asioita, isää uhkailtiin, heidän mökkinsä poltettiin ja loppujen lopuksi isä murhattiin.
Irina tunsi, että hänen ja pojan henki oli vaarassa, ja hän pakeni poikansa kanssa turistina Ruotsiin. Hän halusi jäädä sinne, haki turvapaikkaa ja ehti opiskella jo puoli vuotta ruotsin kieltäkin. Mutta koska hän oli matkustanut viisumin antaneen Suomen kautta, hänet palautettiin Suomeen, ensin Helsingin vastaanottokeskukseen. Kahden kuukauden päästä hän pääsi sieltä tammikuussa 2006 Tampereelle, Pohjolankadulle. Siellä asuessaan hän opiskeli suomea kerran viikossa. Tätä ei kuitenkaan kestänyt kauan, vaan kun Pohjolankadun toiminta lopetettiin, Irina passitettiin Markin kanssa Pohjois-Pohjanmaalle, Ruukkiin. Siellä asuminen tuntui hankalalta ja ankealta; Irina teki rohkean päätöksen ja muutti syksyllä takaisin Tampereelle vuokra-asuntoon.
Pojan sai päivähoitoon, jos opiskeli, niinpä Irina kuljetti Kalkusta poikaansa Etelä-Hervannan päiväkotiin ja opiskeli 10 kuukautta suomea NMKY:n kurssilla.
Täältä hän siirtyi AVEKiin, jossa opiskeli AVEK A:ssa viisi kuukautta. AVEKissa opiskelu sopi Irinalle mainiosti, hän piti AVEKin metodeista ja tunsi oppivansa. Siksi Irina jatkoi opiskelua AVEK B:ssä, mutta ei ehtinyt opiskella siellä kuin kaksi kuukautta, kun sai kolmannen negatiivisen päätöksen hakemaansa turvapaikka-anomukseen. Irina oli hakenut suojelua Harjun seurakunnasta, koska Venäjälle paluu oli hengenvaarallista. Seurakunta ja erityisesti seurakunnan kirkkoherra auttoivat tuossa tilanteessa sekä Irinaa että poikaa monin tavoin. Maastakarkotus oli kuitenkin uhkana, mutta Irina keksi vielä yhden portin: jos turvapaikan hakijalla on meneillään opiskelu ammattiin valmistavassa koulutuksessa, niin karkotusta ei panna voimaan. Irina haki ja pääsi Tampereen ammattioppilaitoksen (TAO) suurtalouskokkikoulutukseen.
Irinan tapaus sai huomiota osakseen myös mediassa: hänestä oli juttu Aamulehdessä sekä MTV 3:ssa ja TV 4:ssä. Irina sai ns. B-luvan, jolla voi jäädä maahan opiskelun ajaksi. Koulutus kesti kaksi vuotta ja kokiksi valmistuttuaan hän oli töissä ensin Fazer Amicassa Hatanpään valtatiellä 11 kuukautta. Tällöin hänellä oli jo ns. A-lupa, mutta tämä lupa on voimassa vain, jos on töissä. Irina oli kuitenkin hakenut Sataedun myyjäkoulutukseen. Hänen täytyikin luopua opiskelusta ja siirtyä takaisin työelämään. Hän ehti olla kaksi viikkoa siistijänä Pirkkacleanissa, mutta vaihtoi pian tämän työn ja meni Raholassa olevaan lounasravintolaan, jossa hän työskenteli neljä vuotta.
Mark-poika on käynyt peruskoulua Tesomalla ja Kaukajärvellä. Peruskoulun jälkeen hän on jatkanut opiskelua Sammon keskuslukiossa, jossa ylpeä äiti nautti helmikuussa poikansa vanhojen tansseista.
Suomen kansalaisuuden saaminen loppuvuonna 2014 oli juhlava hetki ja hyvä joululahja niin äidille kuin pojallekin.
Välillä Irina on joutunut olemaan lyhyempiä ja hieman pidempiäkin kausia työttömänä. Vuonna 2015 hän sai harjoittelupaikan Tampereen kaupungin maahanmuuttajainfosta, Mainiosta. Tämä on kuitenkin ollut pätkätyötä, välillä on ollut työttömyyttä. Nykyinen työsopimus Mainiossa on voimassa heinäkuuhun 2019.
Irina tykkää työstään ja tuntee, että osaa ja voi auttaa asiakkaitaan. Mainio on matalan kynnyksen paikka: maahanmuuttaja voi tulla sinne anonyymisti moninaisine ongelmineen. Työ on kuitenkin melko stressaavaa ja päätökset ovat vaikeita. Irina palvelee asiakkaitaan sekä äidinkielellään venäjäksi että myös englanniksi ja suomeksi.
Epävarmuus on kuitenkin mukana elämässä edelleenkin, koska vakituista työtä ei ole löytynyt, vaikka hän on lähettänyt hakemuksia useisiin työpaikkoihin. Irina miettiikin, kannattaisiko muuttaa Helsinkiin, jossa työmahdollisuuksia on enemmän.
Toivotaan, että sitkeä ja sisukas sekä monia taitoja osaava Irina löytää paikkansa Tampereelta!
Teksti: Irmeli Kniivilä
Irmeli toimi TAKKissa suomen kielen kouluttajana vuodesta 1989 alkaen yli 20 vuotta.
TAKKissa on järjestetty maahanmuuttajakoulutusta 30 vuoden ajan (1989 - 2019). Juhlavuoden kunniaksi kerromme tarinoita vuosien varrelta. Irinan tarina on yksi niistä. Seuraa sosiaalisessa mediassa: #kotoutumiskoulutus30