Uutiset

TAKKin valimoala ansaitsi tunnustusta

Uutiset
TAKK on järjestänyt valimoalan täydennys- ja kurssimuotoista koulutusta vuodesta 2020 lähtien ainoana oppilaitoksena Suomessa. Koulutuksien järjestäminen on vastuullisuusteko, koska esimerkiksi Suomen huoltovarmuus on riippuvainen valimoalasta. Hyvä työ ja panostus valimoalaan ei ole jäänyt huomaamatta: Valimoteollisuus ry palkitsi TAKKin kunniamaininnalla viime vuoden lopulla.

Kun Tredun Valimoinstituutti lopetettiin, TAKK otti haasteen vastaan ja perusti opetusvalimon Nirvan kampukselle vuonna 2020. Seuraavana vuonna perustettiin Valimoalan osaamiskeskus.

- Valimoteollisuus ry järjestää vuosittain Valun käytön seminaarin, jossa jaetaan Valunkäyttäjä-palkinto yritykselle, joka käyttää valua ja tekee hyvää yhteistyötä valimoiden kanssa. Tämän palkinnon lisäksi annettiin ensimmäistä kertaa tunnustuspalkinto, joka myönnettiin TAKKille valimoalan koulutuksien jatkamisesta Suomessa, kertoo Valimoteollisuus ry:n asiamies ja Aalto yliopiston sekä Tampereen yliopiston professori Juhani Orkas.

Valurautaisen palkinnon ja kunniakirjan vastaanotti TAKKin valimoalan koulutussuunnittelija Jouni Lehto 9.11.2023.

- Koulutuksen jatkamisen lisäksi palkintoon vaikutti myös TAKKin tekemät tulokset valimoalan koulutuksien kehittämisessä, Orkas jatkaa.

TAKK tukee ja kehittää valimoalaa

Neljässä vuodessa on saatu paljon aikaan. Osaamista ja kestävää kehitystä valimoteollisuudelle -projektissa kehitettiin täydennys- ja kurssikoulutusta ja esimerkiksi kartoitettiin kouluttajaresursseja. 

- Valimoteollisuus tarvitsee osaavaa työvoimaa, mutta Suomessa ei ole enää opettajia ja kouluttajia, joten piti alkaa miettiä, mistä kouluttajia löydetään. Nyt TAKKilla on noin kolmenkymmenen kouluttajan ja luennoitsijan joukko, jotka kouluttavat eri aihealueita, kertoo Lehto.
 
Hankkeessa kehitettiin myös yli 25 vuotta vanhaa www.valuatlas.fi-nettiportaalia, joka on kattava valimoalan tietopankki. Sivustoon on koottu muun muassa opetusmateriaalia ja tietoa esimerkiksi kestävästä kehityksestä.

- Valimotekniikka luetaan kriittiseksi osaamiseksi Suomessa ja sen säilymiseksi aloitettiin selvitystyö hankkeessa, jatkaa Lehto.

Orkaksen mukaan osaamisen säilyminen on huoltovarmuuskysymys, koska valimot valavat esimerkiksi kranaatin kuoria.

- Iso kokonaisuus hankkeessa oli myös vihreä siirtymä eli valutuotteen hiilijalanjälkilaskenta. Tähän ei ollut aikaisemmin minkäänlaisia työkaluja eikä välineitä. Hankkeessa toteutettiin Excel-laskuri, jolla valimo pystyy osoittamaan asiakkaalle, mikä valutuotteen hiilijalanjälki on, kertoo Lehto.

Orkas ja Lehto pohtivat, että TAKKin jatkama valimoalan koulutus takaa sen, että valimoilla on mahdollisuus saada osaavaa työvoimaa myös jatkossa. 

- Puhdas valimoala on Suomessa pieni henkilömäärän osalta, joten alan koulutusta on ollut pakko kehittää, sanoo Lehto. Ala työllistää tulevaisuudessakin osaavia tekijöitä, Lehto jatkaa.

Orkas kehuu, että TAKKissa tuetaan valimoalaa ja puhalletaan yhteen hiileen.

- Jos asia otetaan hoitaakseen, ollaan tosissaan ja sitoutuneita, syntyy tuloksia, komppaa Lehto.

Palkinto ja kunniakirja ovat esillä TAKKin Tampereen valtatien kampuksella. Kuten palkinto ja kunniakirja, myös valimoala sai hyvän kodin TAKKista.

TAKKin valimoalan kouluttaja ja Valimoteollisuus ry:n asiamies seisoo valurautaisen palkinnon vieressä.

Valurautainen palkinto ja kunniakirja ovat esillä TAKKin Tampereen valtatien kampuksella. Kuvassa vasemmalla Jouni Lehto ja oikealla Juhani Orkas.

Miehet kättelevät valimoalan palkinnonjaossa.

Valimoteollisuus ry:n puheenjohtaja Ilari Kinnunen (vas) jakoi tunnustuspalkinnon TAKKille 9.11.2023 hotelli Ilveksessä.