Uutiset

TAKKin maahanmuuttajakoulutus juhlii tänä vuonna kolmekymppisiä

Uutiset
TAKKissa ja Tampereella on järjestetty maahanmuuttajakoulutusta 30 vuoden ajan. Koulutukset käynnistyivät vuonna 1989, kun Tampereelle päätettiin ottaa 50 vietnamilaista pakolaista. Osmo Moilanen oli käynnistämässä ensimmäistä koulutusta TAKKissa. Moilanen on työuransa aikana päässyt seuraamaan maahanmuuttajakoulutuksen muutosta pakolaiskursseista nykymuotoiseksi kotoutumiskoulutukseksi, jossa kotoutuminen on tuotu lähelle ammatillista koulutusta ja työelämää.

Moilanen nimitettiin aikuisten pakolaiskoulutuksen koordinaattoriksi Tampereelle vuonna 1988. Hän oli mukana 70-henkisessä työryhmässä, joka valmisteli pakolaisten vastaanottoa. Työryhmää veti apulaiskaupunginjohtaja Arvo Sipilä. Vietnamilaiset saapuivat Tampereelle elokuun lopussa 1989, ja koulutus käynnistyi kaksi viikkoa sen jälkeen.

- Oppia koulutuksen järjestämiseen haettiin Turusta ja Helsingistä, joissa koulutukset olivat käynnistyneet vähää aiemmin, muistelee Moilanen.

Ensimmäinen koulutus oli 5 kuukauden mittainen, 5 päivää viikossa ja 5 tuntia päivässä. Suomen kieltä opiskeltiin 20 ja yhteiskuntatietoa 5 tuntia viikossa. Koulutettavia aikuisia oli yhteensä 30, joista muodostettiin kolme 8-12 opiskelijan ryhmää. Osa vanhemmista opiskelijoista oli luku- ja kirjoitustaidottomia, nuoremmista osa osasi jonkin verran englantia. Tulkki oli apuna koulutuksessa 10 tuntia viikossa, joskin apu saattoi olla joskus hieman kyseenalaista.

Lue lisää


Juhlavuoden aikana kerrotaan tarinoita maahanmuuttajakoulutuksen historiasta ja nykypäivästä. Ääneen pääsevät kouluttajat, opiskelijat ja yhteistyökumppanit. Matkan varrelle mahtuu monenlaista mutkaa ja sattumusta. Laita seurantaan somekanavissa #kotoutumiskoulutus30 ja hyppää kyytiin!

TAKKin maahanmuuttajakoulutus juhlii tänä vuonna kolmekymppisiä.

TAKKin maahanmuuttajakoulutus juhlii kolmekymppisiä. Tämä päivänä opiskelijoita on vuosittain n. 700 ja he edustavat 50-60 eri kansallisuutta.

Ensimmäisen maahanmuuttajakoulutuksen opiskelijat olivat vietnamilaisia pakolaisia vuonna 1989. Kuvalähde: Ammattitaidolla, Tampereen Aikuiskoulutussäätiö 1962-2012.