Yt-neuvotteluissa työnsä menettäneet miehet jalostivat bisnesideansa 

Kun aivan uusi yritys rakentaa parhaillaan eri puolilla Etelä-Suomea huippunopeita tietoliikenneyhteyksiä mahdollistavia valokuituyhteyksiä uudella mikrokanavatekniikalla, on muutamassa kuukaudessa tapahtunut hämmästyttävän paljon.

Nokia Networksin yt-neuvotteluistakaan ei ole kuin runsas vuosi. Kesällä 2016 työnsä näiden neuvottelujen tuloksena menetti neljä miestä, joiden toimeliaisuus synnytti Flexdo Oy:n, valokuituverkon uudenlaiseen rakentamiseen ja modernien led-valaisimien asennuksiin erikoistuneen yrityksen.

Työelämän muutosturva toi miehet yt-neuvottelujen päätyttyä TAKKin pakeille syksyllä 2016.

- Meillä oli bisnesidea, vaikka se onkin muuttunut matkan aikana, Flexdo Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Kuoksa kertoo miesten asenteesta uuden yrityksen perustamisen kynnyksellä.

Yhtiön osakkaina Kuoksan lisäksi ovat teknisinä asiantuntijoina toimivat Sakari Ketola, Mika Korpula ja Timo Wiik. Yhteensä miehet toivat yritykseensä noin 80 vuoden kokemuksen tietoverkkoalalta.

Ketola ja Kuoksa kiittelevät TAKKia siitä, että se on aina pystynyt tarjoamaan uusien yrittäjien tarvitsemaa koulutusta.

- Tulityökortti, työturvallisuus, sähkötyöturvallisuus, ensiapu, tieturva ja sähköturvallisuustutkinto, Kuoksa ja Ketola luettelevat tutkintoja ja esittelevät niiden suorittamisesta merkkinä olevia kortteja.

- Ja lisäksi vaaditut sertifikaatit ovat hoituneet. TAKK on tarjonnut myös alan kontakteja, Kuoksa kiittelee.

Muun muassa sähkö- ja talotekniikan kouluttajat Rami Salonen ja Rene Kakkonen ovat huolehtineet täydennyskoulutuksen toteutuksesta.

Kouluttajat arvostavat vuorovaikutuksessa sitä, että koulutettavat ovat tuoneet mukaan omaa asiantuntemustaan tietoverkkoalalta. Mikrokanavatekniikan sertifiointikoulutukset puolestaan TAKKin kanssa toteutti Hexatronicin Technical Sales Manager Jori Renfors. Osana koulutusta rakennettiin mikrokanavatekniikan koulutusympäristö ja testirata TAKKin sähkökentälle yhdessä Hexatronicin kanssa.

Miten sitten viime vuonna perustetun Flexdo Oy:n taival on edennyt näihin päiviin.

- Aluksi yrittäminen oli myyntiä ja markkinointia, ja keväällä alkoi virrata toimeksiantoja, Kuoksa kertoo.

Valokuidun asennustöitä yritys tekee parhaillaan Helsingissä, Espoossa, Turussa, Riihimäellä, Iittalassa ja Tampereella. Flexdon osaamiselle on Kuoksan ja Ketolan mukaan jo sen verran kysyntää, että jopa lisäväen palkkaamista on syytä miettiä.

Juttu on julkaistu alun perin Pirkanmaan parhaaksi -lehdessä 3.10.2017.


Lue lisää sähköalasta