KIITO-hanke: Näytön paikka ja työpaikka

Faisal Irsanilla on todistukset urheilukoulusta ja työhistoria kehonrakennusvalmentajana kotimaassaan Irakissa sekä kiinteistönhoidossa ja ravintola-alalla Jordaniassa. Suomessa työpaikan löytäminen tuntui kuitenkin kestävän ikuisuuden.

Työllistyminen eteni harppauksin, kun Irsan pääsi mukaan KIITO-hankkeeseen. Siinä tähdätään osallistujien työllistämiseen ammatillisen osaamisen kartoittamisen sekä ammattitaidon ja työssä tarvittavan kielitaidon parantamisen kautta.

Irsan näytti osaamistaan KIITO-kartoitusjaksolla tammikuussa. Seuraavaksi hänelle tarjottiin harjoittelupaikkaa ISS Palvelut Oy:stä.
 
- Halusin nähdä minkälaista työ ISS:llä on, joten menin.
 
Harjoittelu kesti nelisen kuukautta. ISS osoittautui kelpo firmaksi ja harjoittelija vakuutti ISS:läiset asenteellaan. ISS tarjosi kesäksi töitä ja oppisopimusta. Oppisopimuksella Irsan opiskeli puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkintoon kuuluvaa piha- ja ulkoalueiden hoitaminen -tutkinnon osaa. Syksyllä solmittiin toistaiseksi voimassa oleva työsopimus.

Huoltomies Irsanin työkohteina on useita kiinteistöjä, joissa hän mm. leikkaa nurmikot, vaihtaa lamput, avaa rännien tukokset ja vie lehdet pois.

- Teen pienet korjaukset itse ja isompia varten kutsun jonkun muun paikalle, Irsan luettelee ja kertoo, että työpaikalla otettiin hyvin vastaan. Työkaverit tekevät myös pieniä jekkuja toisilleen mukavassa hengessä.

- Työkavereina suomalaiset ja irakilaiset ovat samanlaisia. Molemmat nauravat paljon.

Esimies Asko Nieminen kehuu Irsania aktiiviseksi ja positiiviseksi tekijäksi, joka tekee työt tunnollisesti ja haluaa oppia uutta. Hän tulee asiakkaiden kanssa hyvin toimeen ja kielitaito paranee koko ajan.

- Työnantajan kannalta unelmatyöntekijä, Nieminen kiteyttää.

Tutkinto tähtäimessä

Irsan kertoo pitävänsä uusien asioiden oppimisesta ja haluavansa suorittaa ammatillisen tutkinnon. Ensin hän kuitenkin keskittyy työtekoon ja sen kannalta tärkeimpänä pitämäänsä - kielitaitoon.

- Kun osaa kielen, niin Suomessa pääsee kyllä töihin. Mutta opiskelussa kieli täytyy osata vielä paljon paremmin.


TAKKissa on järjestetty maahanmuuttajakoulutusta 30 vuoden ajan (1989 - 2019).  Juhlavuoden kunniaksi kerromme tarinoita vuosien varrelta. Faisalin tarina on yksi niistä. Seuraa sosiaalisessa mediassa: #kotoutumiskoulutus30

Lue lisää maahanmuuttajakoulutuksesta