VoimaKoulussa ollaan opiskelun kynnyksellä

- Aloitin VoimaKoulussa elokuussa. Sitä ennen olin opiskellut viimeksi kuusi vuotta sitten, ennen sairastumistani, kertoo Sanni Hosio muistellen.

VoimaKoulu on tarkoitettu päihde- ja mielenterveysongelmista kärsiville nuorille aikuisille. Siinä opiskellaan arjen taitoja, kuten tietotekniikkaa, raha-asioiden hoitamista, ruoanlaittoa. Koulutus ja mielenterveyshoito toimivat rinnakkain. Sannille VoimaKoulua oli suositellut VoimaKoulun koordinaattori Katri Pihlaja.

- Minulla oli kova halu päästä eteenpäin ja yrittää tehdä jotakin sen eteen. Voimakoulu osui sopivaan kohtaan, Sanni toteaa tyytyväisenä.

- Kun putoaa väliin, niin sieltä on tosi vaikea päästä ylös, Voimakoulu auttoi siinä tosi hyvin.

Vertaistuki VoimaKoulun vahvuus

Peruskoulun jälkeen Sanni ehti opiskella lukiossa puolitoista vuotta ennen sairastumistaan vakavaan masennukseen.

- Tässä ryhmässä pystyi helpommin puhumaan omista kokemuksistaan ja mielipiteistään, kun tiesi, että muilla on suunnilleen samanlainen tausta. Siinä ryhmässä ei tuntenut itseään ulkopuoliseksi.

VoimaKoulua oli kahtena päivän viikossa, tiistaisin ja torstaisin. Päivät alkoivat vasta klo 12, joten aamulla sai herätä rauhassa, ja kouluun tuli oikeasti lähdettyä, kun sai valmistautua rauhassa. Säännöllinen päivärytmi on kuntoutujalle tärkeä.

- Tiistaisin oli aina luentoja, jotka käsittelivät mm. mielenterveys- ja päihdeasioita. Torstaisin tutustuimme eri koulutusaloihin toiminnan kautta. Teimme esimerkiksi ruokaa opetuskeittiöllä, ja samalla kouluttaja kertoi alan koulutusvaihtoehdoista, Sanni toteaa.

- Tosi kivaa oli, että VoimaKoulussa pääsi vähän niin kuin jäniksenä opiskelijoiden maailmaan, sai jalkaa opiskelun oven väliin ja tunsi kuuluvansa opiskelijoiden joukkoon.

Suunnitelmat selviksi

Portaittainen eteneminen toimi Sannin kohdalla hyvin. Siirtymä kotona olemisen ja aktiivisen, jossain käymisen välillä, ei ollut liian rankka. Lokakuussa Sanni aloitti kokoaikaisen opiskelun sihteerin ammattitutkintokoulutuksessa TAKKissa.

- Törmäsin sihteerikoulutuksen esitteeseen odottaessani käytävällä tunnin alkamista yhtenä päivänä. Tutustuin asiaan tarkemmin ja totesin, että tämä voisi sopia minulle: sihteerin työssä yhdistyy monia minulle tärkeitä asioita, kuten kirjoittaminen ja asioiden järjestely.

- En ollut aiemmin tullut ajatelleeksi sihteerin ammattia. Kahdeksanvuotiaasta asti olen halunnut tulla kirjailijaksi, ja pöytälaatikossa odottaa pari käsikirjoitusta, Sanni paljastaa.

Nyt suunnitelmana on löytää sopiva työssäoppimispaikka mielenterveyskuntoutusjärjestöstä, kirjapainosta, kustantamosta tai vaikkapa jonkun lehden toimituksesta. Paikan etsinnässä tärkeänä kriteerinä on myös tuleva työllistyminen.

- Teen nyt tämän yhden tutkinnonosan, ja menen sen jälkeen töihin, jos sopiva paikka löytyy. Jos ei, niin sitten jatkan opiskelua ja suoritan sihteerin ammattitutkinnon kokonaan. Itseäni VoimaKoulu on auttanut tosi paljon, Sanni painottaa ja suuntaa tulevaisuuteen.


Voimakoulu toteutettiin yhteistyössä Tampereen kaupungin kanssa. Toteutamme vastaavia palveluja esim. työ- ja elinkeinohallinnolle ja kaupunkien työllisyys- ja sosiaalipalveluille. Lisätiedot TAKKin yrityspalvelusta

Lue lisää työyhteisö- ja työurakoulutuksista

Tilaa uutiskirje!

Valitse kiinnostavat aiheet ja tilaa!