Ratatyöturvallisuuskoulutuksessa opiskellaan perustiedot rautatiejärjestelmästä sekä turvallisesta liikkumisesta ja työskentelystä rautatiealueella. Ratatyöturvallisuuden koulutus on tarkoitettu rautatiealueella ja rautateiden läheisyydessä työskenteleville. Koulutuksessa ei ole pohjakoulutus- tai työkokemusvaatimuksia. Tarve tai mielenkiinto ratatyöturvallisuutta kohtaan riittää.

Ratatyöturvallisuuskoulutukseen kuuluu kirjallinen koe, jonka hyväksytysti suorittaneet saavat Liikenneviraston Ratatyöturvallisuuspätevyyden (Turva). Ratatyöturvallisuuspätevyys on tarpeen

  • kaikissa ratatöissä, joissa tilaajana tai hyväksyjänä on Liikennevirasto
  • kun liikutaan työtehtävissä rautatiealueella tai
  • työssä, joka kohdistuu rautatiejärjestelmän turvallisuuteen tai liikenteenohjaukseen liittyviin laitteisiin ja rakenteisiin.

Pätevyys on voimassa viisi vuotta kerrallaan. Pätevyys pidetään voimassa osallistumalla koulutukseen viiden vuoden välein.

Liikenteen turvallisuusviraston (Trafi) on hyväksynyt Ratatyöturvallisuuskoulutuksen kuorma-autonkuljettajien ammattipätevyysdirektiivin mukaiseksi jatkokoulutuspäiväksi. Ammattipätevyys pidetään voimassa käymällä viisi jatkokoulutus- eli direktiivipäivää. Koulutuksesta saa yhden ammattipätevyysmerkinnän.

Ratatyöturvallisuuskoulutuksen aiheet

•    Rataverkon hallinta ja viranomaiset
•    Rautatiejärjestelmän erityispiirteet ja vaaratekijät
•    Rautatiejärjestelmän peruskäsitteet
•    Sijainnin määrittely
•    Rautatiealueella tehtävä työ
•    Laiturityö
•    Työkoneet rautatiealueella
•    Perehdytys sähkörataan
•    Toiminta vaara- ja onnettomuustilanteissa.

Alkavat koulutukset

Ratatyöturvallisuuskoulutus
Lähiopetus
Ajankohta:
15.4.2024
Hakuaika:
5.1.2024—10.4.2024

Ratatyöturvallisuuskoulutuksen tavoitteena on antaa oppilaalle riittävät perustiedot rautatiejärjestelmästä sekä turvallisesta liikkumisesta ja työskentelystä rautatiealueella. Koulutus soveltuu myös tietopaketiksi kaikille rautatiejärjestelmästä kiinnostuneille sekä välittömästi sen läheisyydessä työskenteleville turvallisen työskentelyalueen rajojen tunnistamiseksi.

Ratatyöturvallisuuspätevyyttä edellytetään kaikissa Liikenneviraston tilaamissa tai hyväksymissä ratatöissä, liikuttaessa työtehtävissä rautatiealueella tai tehtäessä rautatiejärjestelmän turvallisuuteen tai liikenteenohjaukseen liittyviin laitteisiin ja rakenteisiin kohdistuvia töitä.

Koulutukseen osallistuvalta ei edellytetä pohjakoulutusta eikä aiempaa työkokemusta.

Tavoite

Koulutuksen suoritus hyväksytysti tuottaa Liikenneviraston Ratatyöturvallisuuspätevyyden (Turva), joka on voimassa viisi vuotta vanhenemisvuoden loppuun asti.

Pätevyyden ylläpito tapahtuu osallistumalla koulutukseen viiden vuoden välein.

Kesto

Klo 8.00-16.00

Ajankohta

15.4.2024 08:00 - 16:00

Paikka

TAKK, Nirvan kampus, Kurssikeskuksenkatu 11, 33820 Tampere

Hinta

224 € (hintaan sisältyy alv 24%).  Lisäksi tulee mahdollinen ammattipätevyysmaksu 11 euroa (arvonlisäveroton viranomaismaksu).

Mikäli yritys maksaa koulutuksenne toivomme, että jätätte hakemukselle yrityksen Y-tunnuksen sekä verkkolaskuosoitetiedot, jos ne ovat käytössä.

Toteutus

Koulutuksen toteuttaa Proxion Pro Oy.

Hakeutuminen

Hakuaika: 5.1.2024—10.4.2024

 

Ilmoittautumislomakkeella pyydetään täydelliset henkilötiedot; tiedot annetaan suojatussa yhteydessä ja ne tallentuvat oppilaitoksen opiskelijahallintojärjestelmään. Tarkemmat tiedot henkilötietojen käyttämisestä tietosuojaselosteessa. Mikäli ilmoittautumista ei pysty tekemään, on koulutus täynnä.

Kutsu koulutukseen toimitetaan sähköpostitse noin viikkoa ennen koulutuksen ajankohtaa.

Ammattipätevyyden tarvetta kysytään vasta koulutuspäivän aamuna, joten sitä tietoa ei tarvitse etukäteen ilmoittaa.

 

It seems that You are from outside EU. Non EU-students are eligible to apply for tailor-made vocational programs. The non-EU programs are always done in collaboration with a local partner. Read more.

Lisätiedot

Ota yhteyttä, niin kerromme lisää!

Koulutuksen sisältöön liittyvät kysymykset: Koulutussuunnittelija Kai Tarkka, p. 044 7906 119
Hakeutumiseen liittyvät kysymykset: Sihteeri Sirpa Asikainen, p. 044 7906 232

Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@takk.fi

Peruutusehto

Ilmoittautuminen on sitova. Osallistumisen peruuttaminen tulee tehdä 14 päivää ennen koulutuksen alkua. Myöhemmin tehdyistä peruutuksista veloitamme 50 % koulutuksen hinnasta. Mikäli ilmoittautumista ei peruta ollenkaan tai se perutaan koulutuspäivänä, veloitamme koko hinnan.
Mikäli koulutus peruuntuu tai keskeytyy oppilaitoksesta aiheutuvasta syystä, palautetaan kaikki maksut täysimääräisinä. Oppilaitos ei vastaa peruutuksista mahdollisesti aiheutuvista muista osallistujan lisäkuluista. Koulutuksen peruuntumisesta ilmoitetaan sähköpostitse tai tekstiviestillä.