"Opiskelu menee paljon syvemmälle kuin saatetaan ajatella."
"En opi lukemalla tai kuuntelemalla, vaan minun täytyy päästä tekemään itse."
Kehittämistehtäviin tähdännyt Riikka halusi hankkia vankempaa puhtausalan osaamista.
"Ensimmäisen viikon jälkeen olin varma: tämä on minun alani."
"Parasta on, että opiskelija ei uuvuta itseään."
Aleksi kouluttautuu alalle, jossa saa auttaa ihmisiä.
"Työssäni voin viedä eteenpäin hyvää mieltä, joka tulee herkullisesta ateriasta."
Vaikka muksuna koulu ei maistunut, TAKKissa opiskelu sujui
"Täällä on osaavat kouluttajat, ja heille kannattaa puhua ajoissa arjen tai opiskelun haasteista."
"Oli ihanaa lähteä ja ryhtyä tekemään aivan uusia asioita."
"Yrittäjänä pystyn määrittämään itse oman työni."
Kiinnostus koneisiin johdatti Pekan ulkoalueiden hoitajaksi.
Opit viiden lähiopetuskerran tehokurssilta
Opettajilta saatu tuki auttoi valmistumaan.
"Tuntui luonnolliselta ja helpolta siirtyä kiinteistöön liittyvään tekniikkaan."
Merkonomina korkeakouluun
Hitsaajan pätevyys, vakituinen työpaikka ja uusia kavereita.
Mahtava fiilis, kun olen löytänyt oman alani!
Opit TAKKista ja töihin Valmetille.
Kannattaa lähteä tosi rohkeasti vaihtamaan alaa
Tällä hetkellä tehdään vaan sitä työtä mitä mä osaan
Parasta on monipuolisuus
En olekaan laiska ja tyhmä
Seikkailutirehtööri järjestää kattokävelyitä ja elämysseikkailuja
Rentoa ja stressitöntä työtä.
Rooli sote-alalla ja työtilanne.
Alanvaihto ei kaduta.
Ammattiurheilijasta isännöitsijäksi
Tulisijat testataan käytännössä.
IT-insinöörin uusi ura Raskone Oy:llä
oppi parhaiten tekemällä.
Liiketoiminnan erikoisammattitutkinto.
Yt-neuvotteluista kiinteistökoordinaattoriksi
Yt-neuvotteluista apteekkiin.
vakituiseen työsuhteeseen.
”Paras aika löytää työpaikka on työharjoitteluaika.”
löysi unelmiensa ammatin.
vaihtoi trukin Marimekkoon.
ei saa pelätä konflikteja.
Alanvaihdon taustalla suuret elämänmuutokset
työllistyi taloushallinnon osaaja -koulutuksesta.
Yhdisti urheilun ja opiskelun.
työpainotteisesti sihteeriksi.
17-vuotiaana oppisopimuksella
opiskeli, urheili ja työllistyi.
pohjaksi jatko-opintoihin.
vaihtoi markkinoinnin metalliin.
ja tuotekehitysopinnot.
Uusi ammatti oppisopimuksella.
esimiestehtäviin CNC-koneistajasta.
tarjoilijasta asentajaksi vuodessa .
pikastartilla automaalausyrittäjäksi.
apteekkarin uudet opit.
ennätysajassa unelma-ammattiin.
Mallimaailmasta hoiva-alalle.
alanvaihdolla yrittäjäksi.
18-vuotiaana osastonvastaava.
korjaamo pystyyn 3 kuukaudessa.
osaaminen kehittyy tutkinnoilla.
eväitä liiketoiminnan ja palveluiden kehittämiseen.
yrittäjän oppisopimuksella.
viihtyy työssään.
Wavin-Labko Oy / Janne Piili
turvallisuusalan moniosaaja.
haaveissa rakennusalan yritys.
rohkeutta tehdä ja testata.
vaateliikeyrittäjiä neljässä sukupolvessa.
joustavasti oppisopimuksella.
osaamista ammattitutkinnolla ja LKV-valmennuksella.