SYTY - Sujuvasti yhdessä työelämäyhteistyöhön

30.9.2016 - 31.12.2017

Rahoittaja: Opetus- ja kulttuuriministeriö

Toteuttajat: Ami-säätiö/Amiedu (koordinaattori), Oulun Aikuiskoulutuskeskus ja Tampereen Aikuiskoulutuskeskus

Ensisijaisena tavoitteena hankkeessa on koulutuksen ja työelämän raja-aitojen häivyttäminen. Hankkeessa kehitetään toimintamalleja, joiden avulla opetus- ja ohjaushenkilöstö pystyy paremmin huomioimaan asiakaslähtöisyyden ja osaamisperusteisuuden työpaikalla tapahtuvassa oppimisessa. Tavoitteena on varmistaa opiskelijan yksilöllisen opintopolku koko oppimisprosessin ajan kohti tutkintoa ja sen suorittamista. Keskeistä on kehittää menetelmiä, joilla tunnistetaan opiskelijan osaaminen sekä työpaikan tarpeet ja liiketoiminnan tavoitteet, jotta opiskelijan ja työpaikan kohtaantoa voidaan edesauttaa. Tavoitteena on saada keskeiset opiskelijan oppimisprosessiin osallistuvat tahot (kouluttaja, työnantaja, viranomaiset) toimimaan saumattomasti yhteen.

Hankkeessa selvitetään ja ratkaistaan niitä koulutuksen kohtia, jotka hankaloittavat prosessia ja estävät asiakaslähtöisyyden toteutumisen. Edellä mainitulla tavoitellaan tiiviimpää yhteistyötä työpaikan ja oppilaitoksen välillä. Keskeinen osa-alue, jossa yhteistyö korostuu, on työssäoppimisen aikainen ohjaus. Hankkeessa kokeillaan erilaisia toimintatapoja, joilla työssäoppimisen aikaista ohjausta voidaan tehostaa joko ohjaavan opettajan tai työpaikkaohjaajan toimesta. Hankkeessa haetaan myös keinoja, joilla voidaan paremmin varmistaa niin työssäoppimisen kuin oppisopimuskoulutuksen toimintaprosessien laatua.

Hankkeen tuloksena syntyy kuvaus ja toimintamalli työpaikalla tapahtuvan oppimisen toimintaprosessista, jossa on huomioitu osaamisperusteisuus ja asiakaslähtöisyys niin opiskelijan kuin työpaikankin kannalta. Luotavilla toimintaprosesseilla edistetään sekä yksilöllisten opintopolkujen laadintaa että opiskelijan ja työpaikan tavoitteiden kohtaamista. Mallissa oppimisen painopistettä siirretään entistä enemmän työpaikalle. Ohjauksella eri muodoissaan (kouluttaja, työpaikkaohjaaja jne.) on keskeinen merkitys koko oppimisprosessin ajan.

Yhteistoiminta yritysten ja koulutusorganisaatioiden kesken tehostuu, kun uusi toimintamalli luo tiiviimmän yhteistyön oppilaitoksen ja yrityksen välille. Näin ollen työpaikan liiketoiminta- ja toimintaympäristön tarpeet voidaan huomioida entistä paremmin koulutusprosessin suunnittelussa sekä opinnoissa niin oppilaitoksessa kuin työpaikallakin.

TAKK kokeilee hankkeessa työssäoppimisen uutta toteuttamistapaa, jossa siirrytään oppimaan työpaikalle nopeasti koulutuksen aloittamisen jälkeen. Opettaja on mukana työssäoppimispaikoilla opettamassa ja ohjaamassa opiskelijoita sekä tekemässä tiivistä yhteistyötä työpaikkaohjaajien kanssa. Kokeilu toteutetaan majoitus- ja ravitsemisalalla.

Yhteyshenkilö:
Kouluttaja Tapio Määttänen, puh. 044 7906 384
sähköpostiosoite on muotoa etunimi.sukunimi@takk.fi