Kiinteistöalalle huhkimaan

TAKKin ja Huoneistokeskuksen järjestämän Kiinteistönvälitysalan ammattitutkinnon tavoitteena oli saada alalle ammattitaitoisia ihmisiä, jotka eivät säikähdä pitkiä työpäiviä.

Tavoite saavutettiin. Koulutus poiki Tampereen Huoneistokeskukselle kolme työtä pelkäämätöntä ammattilaista, joilla on realistinen käsitys ammatin haastavuudesta.

Tulos tyydyttää Huoneistokeskuksen myyntijohtaja Ulla Myllyniemeä, joka toimi koulutuksen työpaikkaohjaajana Tampereella.  Myllyniemen mukaan koulutuksesta valmistuneet kiinteistönvälittäjät ovat menestyneet alalla erinomaisesti.

Keskeinen haaste alalle rekrytoinnissa on se, ettei ihmisillä aina ole tarkkaa tietoa kiinteistövälittäjän työn sisällöstä. Alan haastavuus saattaa yllättää, Myllyniemi kuvaa.

Tässä koulutuksessa oli hienointa se, että opiskelu ja työnteko kulkivat käsi kädessä alusta alkaen. Opiskelijat saivat realistisen käsityksen alasta, jossa pärjäävät ahkerat. Pitkiltä työpäiviltä ei voi välttyä.

Työvoimakoulutuksena alkanut ja kiinteistönvälittäjän ammattitutkinnolla jatkuneeseen koulutukseen valittiin 12 osallistujaa Helsingistä ja Tampereelta. Opiskelijat valmistuivat elokuussa. Kaksi eri opintomuotoa yhdistänyt koulutus oli TAKKille ja Huoneistokeskukselle uusi yhteistyökuvio, joka on saa molemmilta osapuolilta kehuja.

Koulutuksessa saatiin rekrytoitua ihmisiä alalle, johon on vaikea saada hyviä tekijöitä, TAKKin kouluttaja Heli Sundell kertoo.

Yritys sitoutui koulutukseen erinomaisesti ja oli mukana opiskelijoiden valintavaiheesta alkaen.

Virka-ajan saa unohtaa

Kiinteistönvälittäjän tutkintotodistuksen vastikään käteensä saanut Jari Koivisto hakeutui koulutukseen viime vuonna, ollessaan lomautettuna myyntialan töistään. 16 vuotta myyntitehtävissä työskennelleelle Koivistolle mahdollisuus uuteen uraan osui hyvään saumaan. Koulutus oli vaativa, mutta monipuolinen. Siinä käytiin läpi kiinteistönvälittäjän ammatissa tarvittavia osa-alueita mm. lakiin, talojen rakenteisiin ja kosteusvaurioihin, perintöihin ja kaupantekoon liittyen.

Koivisto on viihtynyt alalla hyvin ja vahvistaa Myllyniemen sanoman. Tuore kiinteistönvälittäjä on usein törmännyt käsityksiin siitä, että alalla voisi tahkota helppoa rahaa.

Kuvitellaan, että voi käydä iltaisin näytöillä pyörähtämässä, tehdä sopimukset ja se on siinä, Koivisto hymähtää.

Pakollinen ammattitutkinto alalle?

Koivisto on täydentänyt myöhemmin osaamistaan Kauppakamarin järjestämällä LKV-kokeella. Kauppakamarin järjestämän LKV-kokeen suorittanut voi esimerkiksi perustaa alan yrityksen tai toimia yrityksen vetäjänä. Hän voi myös kokeen suoritettuaan käyttää kiinteistönvälittäjän titteliä.

Kiinteistönvälittäjän ammattitutkinnon suorittaminen on ollut mahdollista vuodesta 2005. Ammattitutkinnon saaminen alalle on ollut Huoneistokeskuksen koulutuspäällikkö Tarja Määttä-Heinosen mielestä erittäin hyvä asia. Kyseessä on tutkinto, jonka opiskelija suorittaa näyttönä eli osoittamalla ammattitaitonsa omassa työssään. LKV-kokeen suorittamiseen ei sen sijaan vaadita työkokemusta ja tai alan opintoja.

Määttä-Heinonen toivoo, että kiinteistönvälittäjän ammattitutkinnosta voitaisiin kehittää alalle pakollinen tutkinto.

Niinkin vastuullista tehtävää, kuin ihmisten yksityisomaisuuden hoitoa, ei pitäisi pystyä hoitamaan ilman ammattitutkintoa, Määttä-Heinonen perustelee.

Lisätietoja
Kouluttaja Heli Sundell, puh. 044 7906 435
Sähköpostiosoite on muotoa etunimi.sukunimi@takk.fi


Lue lisää liiketalouden ja kaupan alasta