Rengastehtaan likasta lähihoitajaksi

Arja Virtanen ehti työskennellä Nokian Renkailla 41 vuotta, kun yt-neuvottelut osuivat kohdalle. Samaan aikaan työt tehtaalla päättyivät 121 muullakin.

– Osasin odottaa sitä, mutta oli se silti aikamoinen kolaus, Virtanen muistelee nyt kaksi vuotta myöhemmin.

– En olisi enää mihinkään tässä iässä lähtenyt, 59-vuotias Virtanen toteaa.

Virtanen aloitti 15-vuotiaana kesätöissä juoksulikkana ja jäi sille tielleen. Töitä riitti, eikä opiskelemaan tullut lähdettyä. Hän ehti tehdä monenlaisia hommia, viimeisenä renkaiden testausta.

– Itkeä tirautin, tulevaisuus pelotti. Mies onneksi kannusti olemaan panikoimatta: edessä on 500 päivää ansiosidonnaisella ja aikaa selvittää, mitä seuraavaksi. Minulla kun ei ollut mitään suunnitelmia.

Erilaisia koulutusvaihtoehtoja käytiin esittelemässä työpaikalla, ja sitä kautta Virtanen päätyi lähihoitajakoulutuksen pääsykokeisiin. 

– Pääsykokeissa tuntui, että en ymmärrä mitään ja haastattelussa vielä pillahdin poruun, kun kysyttiin pahinta paikkaa, johon olen elämässä joutunut.

Lähihoitajakoulutuksen aloitti samaan aikaan kokonainen ryhmällinen Nokian Renkaiden entisiä työntekijöitä.

Tenttiaikaan ei syöty eikä siivottu

Opiskelu on ollut hieno matka, mutta haasteitakin on vastaan tullut. Opiskeluaikana oli päiviä, jolloin teki mieli jäädä kotiin. Eteenpäin kantoi halu viedä asiat loppuun. Opiskeluissa tuki eteenpäin myös porukan tuki. Välillä ihan konkreettisesti, kun kimppakyydistä ei annettu jäädä pois.

Tentteihin piti opetella lukemaan ajatuksella niin, että asiat jäävät päähän. Kirjoittaminen ja tietotekniikka oli otettava haltuun. Kaikki oli uutta.  

– Mies joutui tenttiaikoihin koville. Silloin ei meillä syöty eikä siivottu, Virtanen hymyilee.

Tenttituloksia odotellessa kutitteli joka kerta jännitys, miten käy.

– Parasta opiskelussa on ollut huomata se, että olen oppinut ja osannut. Koulutuksen aikana Virtanen löysi oman alansa, vanhustyön.

– Kouluttaja Petri Karoskoski vakuutti ennen ensimmäistä työssäoppimista, että hajuihin ja ulosteisiin tottuu. Nyt voin todeta, että näen ennen kaikkea ihmisen, persoonan. Ja puhun mieluummin tuoksuista.

Lähihoitajakoulutuksessa painottuu käytännön tekeminen. Virtaselle teoria ja käytäntö yhdistyivät sopivalla tavalla. Perustieto tuli koulusta ja työssäoppimisjaksolla rakennettiin sen päälle käytännön osaaminen. TAKKin opettajilla on vahva käytännön ammattitaito ja osaamista aikuisopiskelijan ohjaamiseen.

Nyt tavoitteena on löytää työpaikka vanhustyöstä, mieluiten kaupungilta. Sijaisuuksia on jo tiedossa.

 - Hienoa on, että tuli tämä mahdollisuus ja tajusin tarttua siihen.


Lue lisää sosiaali- ja terveysalasta

Tilaa uutiskirje!

Valitse kiinnostavat aiheet ja tilaa!