Kokemustoimijakoulutus tarjoaa tietoa ja tukea omien kokemusten ymmärtämiseen ja uusia näkökulmia niiden tarkasteluun. Samalla osallistuja saa valmiuksia kohdata ja tukea muita, jotka ovat kohdanneet samankaltaisia ongelmia. Omat kokemukset käännetään vahvuuksiksi ja voimavaroiksi.

Kokemustoimijakoulutusten tavoitteena on, että esimerkiksi sairauden jälkeiseen työhön paluuseen tai kriiseistä selviytymiseen olisi työpaikoilla saatavilla tarvittaessa kokemustoimijan tarjoamaa vertaistukea. Työpaikan näkökulmasta tavoitteena on tukea työuria ja työssäjaksamista.

Kokemustoimijakoulutuksen kohderyhmä

Kokemustoimijakoulutus on suunnattu pk-sektorin ja julkisen sektorin organisaatioiden työntekijöille, joilla on kokemusta työssäjaksamiseen vaikuttaneesta sairaudesta tai elämänkriisistä ja siitä selviytymisestä. Kokemustaustaa voi olla yhtä hyvin mielenterveyden kuin somaattisten sairauksien alueelta, tai muista työssäjaksamiseen vaikuttaneista asioista (esim. läheisen sairastuminen).

Lisäksi osallistuja tarvitsee kiinnostusta käydä läpi omaan työhyvinvointiin vaikuttaneita kokemuksia ja mahdollisesti halukkuutta vertaistukihenkilönä toimimiseen.

Koulutukseen osallistuminen ei  velvoita erityisiin tehtäviin työpaikalla, vaan osallistujat voivat koulutuksen aikana miettiä itselle sopivaa tapaa hyödyntää kokemuksiaan ja koulutuksen antia.

Kokemustoimijakoulutuksen sisältö

Koulutuksessa käsitellään ihmisen työssäjaksamiseen ja hyvinvointiin vaikuttavia asioita tietopuolisten luentojen ja keskustelujen avulla. Tärkeässä osassa ovat osallistujien omat kokemukset, joita voi halutessaan käsitellä ryhmässä tai henkilökohtaisissa ohjauskeskusteluissa.

Koulutus voidaan räätälöidä vastaamaan osallistuvien organisaatioiden tarpeisiin. Kysy tarjousta!

Kokemustoimijoiden kokemuksia

Lue osallistujien kokemuksia kokemustoimijakoulutuksesta.

Alkavat koulutukset

Ei alkavia koulutuksia.