Sähkö- ja automaatioalan perustutkinnon suorittanut sähköasentaja osaa tehdä turvallisesti kiinteistöjen ja teollisuuden asennus-, korjaus- ja käyttöönottotöitä. Työpaikat löytyvät monista eri sähköistyksen, korjauksen sekä kunnossapidon ja huollon ammattitehtävistä.

TAKKissa sähkö- ja automaatioalan perustutkinnon opiskelija erikoistuu valinnoistaan riippuen joko sähkö- tai sähköverkkoasennuksiin. Tutkinnon rakenne ja sisältö on suunniteltu niin, että sähköasentajalla on sähköturvallisuuslainsäädännössä sähköpätevyyteen 2 määritelty soveltuva koulutus.

Kenelle sähköasentajan koulutus?

Sähköasentajat työskentelevät niin itsenäisesti kuin pienissä ryhmissäkin, joten sinulla tulee olla hyvät vuorovaikutustaidot ja kyky toimia yhteistyössä ja turvallisesti erilaisissa työtehtävissä. Sähköasentajan työ edellyttää hyvää hahmottamis- ja keskittymiskykyä, tarkkuutta ja huolellisuutta. On osattava lukea sähköalan erilaisia suunnitteludokumentteja ja tehdä asennuksia asennusympäristön vaatimusten mukaisesti. Keskeisiin työtehtäviin sisältyy myös turvallisen työn lopputuloksen varmistaminen.

Sähköasentajan koulutus sopii alasta kiinnostuneelle, peruskoulun (tai vastaavan) suorittaneelle. Alalla toimiminen edellyttää hyvää terveyttä ja fyysistä kuntoa. Nopeasti kehittyvä tekniikka vaatii alan kehityksen seuraamista ja tietotekniikan hallintaa. Koska sähköasentajan työkohteet vaihtuvat usein, tarvitset myös vähintään B-ajokortin.

Sähkö- ja automaatioalan perustutkinnon sisältö

Sähkö- ja automaatioalan perustutkinnon, sähköasentaja, laajuus on 180 osaamispistettä (osp).

Ammatilliset tutkinnon osat, yhteensä 145 osp

  • Pakolliset tutkinnon osat
    • Sähkö- ja automaatioalalla toimiminen (30 osp)
    • Pien- ja pienoisjännitesähköasennukset (45 osp)
  • Valinnaiset tutkinnon osat
    valitaan kaksi osaa (45 osp + 25 osp), yhteensä 70 osp
    • Tietoverkkokaapeloinnit (45 osp)
    • Rakennusautomaatioasetukset (45 osp)
    • Sähköverkkoasennukset (45 osp)
    • Palo- ja tilaturvallisuusjärjestelmien asennukset (25 osp)

Yhteiset tutkinnot osat, 35 osp

  • Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen
  • Matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen
  • Yhteiskunta- ja työelämäosaaminen

Tutustu tutkinnon sisältöön ja valinnaisiin tutkinnon osiin tarkemmin sähkö- ja automaatioalan perustutkinnon ePerusteissa.

Koulutukseen sisältyvät tutkinnossa vaadittavat turvallisuuskoulutukset

  • työturvallisuuskorttikoulutus
  • hätäensiapukoulutus
  • tulityökoulutus
  • sähkötyöturvallisuus SFS6002 -koulutus

Alkavat koulutukset

Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto, sähköasentaja (omaehtoinen)
Omaehtoinen koulutus
Tutkintokoulutus
Ajankohta:
6.5.2024—19.6.2025
Hakuaika:
5.2.2024—5.4.2024

Kesto

Koulutuksen kesto on noin 1 v 2 kk

Ajankohta

6.5.2024—19.6.2025

Paikka

Nirvan kampus, Kurssikeskuksenkatu 11, 33820 Tampere

Toteutus

Koulutus on omaehtoinen päätoiminen koulutus ja siihen on mahdollista hakea opintoetuutta.
Päätoiminen opiskelu voidaan rahoittaa mm. kelan opintotuella tai jos olet työtön ja yli 25-vuotias, voit kysyä TE-toimistosta mahdollisuutta opiskella työttömyysetuudella. Huomioi, että opiskelun tukemisesta on aina sovittava TE-toimistossa työllistymissuunnitelmassa ennen opintojen aloittamista.

Opintoetuuksista saat neuvoa TAKKin Opiskelijapalveluista: opintoneuvonta@takk.fi puh. 044 790 6400

Tähän koulutukseen sisältyy opiskelijalounas oppilaitoksen ravintolassa.

Hakeutuminen

Hakuaika: 5.2.2024—5.4.2024

 

It seems that You are from outside EU. Non EU-students are eligible to apply for tailor-made vocational programs. The non-EU programs are always done in collaboration with a local partner. Read more.

Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto, sähköasentaja (työvoimakoulutus)
Työvoimakoulutus
Ajankohta:
6.5.2024—19.6.2025
Hakuaika:
9.2.2024—5.4.2024

Sähköalan ammattilaisia tarvitaan sähkön tuottamisen, jakelun ja siirron, sähköistyksen sekä sähköasennusten, korjauksen ja kunnossapidon ja huollon ammattitehtävissä. Koulutuksessa opiskelet sähköasentajaksi.

Sähköasentajan työ edellyttää hyvää hahmottamis- ja keskittymiskykyä, tarkkuutta ja huolellisuutta. Sähköasentajat työskentevät itsenäisesti ja myös ryhmässä, joten sinulla tulee olla hyvät vuorovaikutustaidot. Nopeasti kehittyvä sähkötekniikka vaatii alan kehityksen seuraamista ja tietotekniikan hallintaa. Koska sähköasentajan työkohteet vaihtuvat usein, tarvitset myös vähintään B-ajokortin.

 

Tavoite

Sähköasentajan ammattitaitoon kuuluu sähköturvallisuusmääräysten tunteminen ja noudattaminen. Sähköalalle työllistyminen edellyttää ammattitehtävien hallintaa. Koulutuksessa tavoitteenasi on saada työelämän edellyttämä osaaminen ja suorittaa sähkö- ja automaatioalan perustutkinto kokonaisuudessaan. Jos sinulla on jo sähköalan vastaavasta tutkinnosta suorituksia ja riittävä osaaminen, se huomioidaan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelmassasi.

Koulutuksen alkuun sisältyy kahdeksan viikkoa kestävä orientaatiojakso, jonka aikana sinulle laaditaan henkilökohtainen opintosuunnitelma. Koulutus on kokoaikaista ja pääsääntöisesti päivisin klo 8-15 välisenä aikana tapahtuvaa lähi- tai etäopetusta. Opetuksessa hyödynnetään runsaasti digitaalisia opetusmateriaaleja, joten sinulla tulee olla mahdollisuus työskennellä omalla päätelaitteella tai esimerkiksi kirjastossa tai oppilaitoksessa. Koulutukseen sisältyy työharjoittelua käytännön työtehtävissä sähköasennusalan yrityksissä.

Kesto

Koulutuksesi kesto määräytyy henkilökohtaisen opintosuunnitelmasi mukaan. Kesto voi olla enintään 14 kuukautta. Lomaa koulutukseesi sisältyy viisi arkipäivää kuuden kuukauden opiskelujaksoa kohti.

Ajankohta

6.5.2024—19.6.2025

Sisältö

Sisältö muodostuu opetushallituksen määrittelemien tutkinnon perusteiden mukaan, sähkö- ja automaatioalan perustutkinto, sähköasentaja, 180 osaamispistettä (osp).

1. Ammatilliset tutkinnon osat, yhteensä 145 osp.
- Pakolliset tutkinnon osat ovat sähkö- ja automaatioalalla toimiminen ja pien- ja pienoisjännitesähköasennukset.
- Valinnaiset tutkinnon osat ovat tietoverkkokaapeloinnit ja rakennusautomaatioasennukset. Osista valitaan vain toinen.
- Lisäksi palo- ja tilaturvallisuusjärjestelmien asennukset.

2. Yhteiset tutkinnot osat, 35 osp, ovat
- viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen,
- matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen ja
- yhteiskunta- ja työelämäosaaminen.

Tutkintoon sisältyy työpaikalla järjestettävää koulutusta. Tutkinnon perusteisiin voit tutustua tarkemmin osoitteessa
https://eperusteet.opintopolku.fi/#/fi/esitys/6810751/reformi/rakenne.

Opintojen laajuus ja rahoitus

Tietoa koulutukseen hakeutumisesta ja sen aikana maksettavista taloudellisista etuuksista saat TE-palveluiden koulutusneuvonnasta puhelimitse maanantaista perjantaihin klo 9.00-16.15 numerosta 0295 020 702. Koulutusneuvonnan löydät myös Facebookista osoitteella www.facebook.com/koulutusneuvonta.

Työvoimakoulutus on opiskelijalle maksutonta. Koulutuksen ajalta maksetaan työttömyysetuutta ja kulukorvausta. Lisätietoa työvoimakoulutuksesta voit lukea osoitteesta https://www.te-palvelut.fi/fi/tyonhakijalle/ammatinvalinta-koulutus/tyovoimakoulutus/haku-ja-valinta. Työvoimakoulutus on tarkoitettu ensisijaisesti työttömille ja työttömyysuhan alaisille henkilöille, joiden työnhaku on voimassa.

Hakeutuminen

Hakuaika: 9.2.2024—5.4.2024

Hakemukselle pääset tästä. Jos täytät sähköisen hakemuksen ilman vahvaa tunnistautumista, pitää sinun vahvistaa hakemuksesi TE-toimistossa ennen hakuajan päättymistä. Valintatilaisuuksiin kutsutaan ensisijaisesti koulutushakemuksen perusteella, joten täytäthän hakemuksesi huolellisesti.

Kerro hakemuksesi tarkemmissa perusteluissa kiinnostuksestasi koulutukseen ja sähköalan työhön. Kerro, oletko työskennellyt sähköalalla tai tutustunut sähköasentajan työympäristöön muulla tavalla. Arvioi hakemuksessasi myös, miten voit hyödyntää aiempaa osaamistasi sähköasentajan tehtävissä ja miten koulutus auttaa sinua työllistymään. Opiskelijavalinnassa katsomme eduksesi, jos olet tutustunut sähköasentajan työtehtäviin tai työympäristöön esimerkiksi palkkatyön, työharjoittelun tai työkokeilun kautta.

Voit seurata hakemuksesi tilannetta Oma asiointi -palvelussa osoitteessa www.te-palvelut.fi. Oma asioinnissa saat nopeasti tiedon siitä, onko sinut kutsuttu valintatilaisuuksiin. Näet myös valintatietosi opiskelijavalinnan päätteeksi. Kutsut valintatilaisuuksiin ja lopulliset valintatiedot lähetetään myös postitse.

It seems that You are from outside EU. Non EU-students are eligible to apply for tailor-made vocational programs. The non-EU programs are always done in collaboration with a local partner. Read more.

Lisätiedot

Sähköasentaja työskentelee kiinteistöjen sähköasennuksiin, käyttöön, huoltoon ja kunnossapitoon liittyvissä tehtävissä. Rakennusten sähköurakoinneissa työtä tehdään sekä ulkona että sisätiloissa työmailla, jotka vaihtuvat usein. Työkohteiden vaihtelevuus pitää mielen virkeänä, mutta edellyttää jatkuvaa uuden oppimista ja valmiutta muutoksien kohtaamiseen.

Asentaja joutuu toisinaan työskentelemään hankalissa työasennoissa ja työtä tehdään myös metelissä, pölyssä, kuumassa tai kylmässä sekä joskus myös huonossa valaistuksessa. Alalla toimiminen edellyttää sinulta hyvää terveyttä ja fyysistä kuntoa. Värisokeutta ja korkean paikan kammoa ei sähköasentajan työssä toimiessa saisi olla, ja myös pölyallergia voi vaikeuttaa alalla työskentelyä.

 

Koulutuksen yhteyshenkilö

Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKK, Rami Salonen, puh. 044 7906 293, rami.salonen@takk.fi.

Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto, sähköasentaja (omaehtoinen)
Tutkintokoulutus
Omaehtoinen koulutus
Ajankohta:
2.9.2024—17.10.2025
Hakuaika:
7.5.2024—2.8.2024

Kesto

Koulutuksen kesto on noin 1 v 2 kk

Ajankohta

2.9.2024—17.10.2025

Toteutus

Koulutus on omaehtoinen päätoiminen koulutus ja siihen on mahdollista hakea opintoetuutta.
Päätoiminen opiskelu voidaan rahoittaa mm. kelan opintotuella tai jos olet työtön ja yli 25-vuotias, voit kysyä TE-toimistosta mahdollisuutta opiskella työttömyysetuudella. Huomioi, että opiskelun tukemisesta on aina sovittava TE-toimistossa työllistymissuunnitelmassa ennen opintojen aloittamista.

Opintoetuuksista saat neuvoa TAKKin Opiskelijapalveluista: opintoneuvonta@takk.fi puh. 044 790 6400

Tähän koulutukseen sisältyy opiskelijalounas oppilaitoksen ravintolassa.

Hakeutuminen

Hakuaika: 7.5.2024—2.8.2024

 

It seems that You are from outside EU. Non EU-students are eligible to apply for tailor-made vocational programs. The non-EU programs are always done in collaboration with a local partner. Read more.

Lisätiedot

Nirvan kampus, Kurssikeskuksenkatu 11, 33820 Tampere