Talotekniikan perustutkinto antaa putkiasentajana työskentelevälle tai putkiasentajaksi aikovalle perusammattitaidon ja -tiedot monipuolisesta alasta. Putkiala on tärkeä osa talotekniikkaa, joka on yhteinen nimitys lämpö-, vesi-, ilmastointi-, sähkö-, tele- ja muille aloille. Ammattialana putkiala on vaativa ja edellyttää tekijältä alan työmenetelmien ja materiaalien tuntemusta. Jatko-opiskelumahdollisuudet ja työllisyysnäkymät alalla ovat hyvät.

Talotekniikan perustutkinnon putkiasennuksen koulutusohjelmassa opit tekemään rakennusten lämpö- ja vesilaitteiden ja putkistojen asennuksia ja korjauksia. Saat myös perustiedot rakennuspiirustusten ja kytkentäkaavioiden lukemiseen. Putkiasentajien työkenttä ja -mahdollisuudet ovat monipuolisia: asennus- ja huoltotehtäviä esimerkiksi rakennusalalla, kiinteistöhuollossa, eri teollisuuden aloilla ja vesilaitoksilla. Putkiasennuksessa voit perinteisen putkiasennuksen sijaan suuntautua myös LVI-huoltopalveluiden tuottamiseen. Putkiasentajat toimivat yleensä työntekijöinä yrityksillä, kunnilla tai valtiolla. Osa työllistää itsensä yrittäjinä.

Putkiasentajan koulutus sopii putkiasentajan työstä kiinnostuneille henkilöille. Pääsyvaatimuksena on peruskoulun oppimäärä. Ajokortti on putkiasentajalle lähes välttämätön. Teknisen osaamisen lisäksi hyvät sosiaaliset taidot ovat eduksi putkiasentajan tehtävissä.

Putkiasentajan koulutuksen toteutus

Opiskelijalle tehdään henkilökohtainen suunnitelma opiskelua ja tutkinnon suorittamista varten. Suunnitelmassa otetaan huomioon aiempi osaaminen, joten tuttuihin asioihin ei tarvitse tuhlata aikaa.

Koulutukseen kuuluu lähi-, etä- ja verkko-opetusta, ryhmätöitä, itsenäistä opiskelua sekä työssäoppimista. Lähiopetusjaksoilla opiskelija saa perustiedot eri aiheista teoriaopetuksen ja tehtävien avulla. Tietoja ja taitoja syvennetään verkko- ja itsenäisenä opiskeluna. Tiedot sovelletaan käytäntöön työssäoppimisjaksoilla oppilaitoksessa tai alan yrityksissä.

Talotekniikan perustutkinnon, putkiasentaja, sisältö

Talotekniikan perustutkinnon, putkiasentaja laajuus on 180 osaamispistettä. Tutkinto muodostuu pakollisista ja valinnaisista tutkinnon osista. Lisäksi tutkintoon kuuluu yhteisiä tutkinnon osia.

Pakolliset tutkinnon osat  85 osp

  • Lämmitysjärjestelmien asentaminen 40 osp
  • Käyttövesijärjestelmien asentaminen 30 osp
  • Viemärijärjestelmien asentaminen 15 osp

Valinnaiset tutkinnon osat

Valinnaisia tutkinnon osia valitaan 4 eli yhteensä 60 osp. Valinnat kannattaa tehdä oman ammatillisen kiinnostuksen, aiemman osaamisen sekä työssäoppimispaikan ja työelämän tarpeiden mukaan.

  • LVI-korjausrakentaminen 15 osp
  • LV-järjestelmien huoltaminen 15 osp
  • LVI-huoltopalvelujen tuottaminen 15 osp
  • Lattialämmitysjärjestelmien asentaminen 15 osp
  • Maalämpölaittestojen asentaminen 15 osp
  • Vesimäärien mittaus ja tasapainotus 15 osp
  • Erikoisjärjestelmien putkistojen hitsaaminen 15 osp

Yhteiset tutkinnon osat 35 osp

  • Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen
  • Matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen
  • Yhteiskunta- ja työelämäosaaminen

Alkavat koulutukset

Talotekniikan perustutkinto, putkiasentaja (oppisopimus)
Oppisopimuskoulutus
Tutkintokoulutus
Ajankohta:
Joustava aloitus
Hakuaika:
1.12.2024—30.6.2025

Tavoite

 

Suoritat putkiasennuksen osaamisalalta talotekniikan perustutkinnon tai tutkinnon osia ja saat hyvät perusvalmiudet ammatissa toimimiseen.

 

Kohderyhmä

Henkilöt, joilla on (tai on tiedossa) tutkintoon soveltuva työpaikka ja oppisopimuksen edellyttämä työsopimus. Oppisopimuksessa opiskelijan viikoittaisen työajan tulee olla keskimäärin vähintään 25 tuntia.

Kesto

Kesto henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan. Koko tutkinto keskimäärin 1,5 v.

Ajankohta

Joustava aloitus

Paikka

Nirvan kampus, Kurssikeskuksenkatu 11, 33820 Tampere

Hinta

Koulutus on opiskelijalle maksuton.

Sisältö

Koulutuksen sisältö muodostuu henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaisesti ammatillisista tutkinnon osista sekä yhteisistä tutkinnon osista. Keskustele sinulle soveltuvasta koulutuksen sisällöstä työpaikkaohjaajasi ja TAKKin kouluttajan/koulutustarkastajan kanssa. Koko tutkinnon laajuus on 180 osaamispistettä.
Tutkinnon perusteet: ePerusteet 1.8.2022

Toteutus

 

Oppisopimuskoulutus on pääosin työpaikalla tapahtuvaa oppimista. Ammatin perustietoa opiskellaan tarvittaessa luentotyyppisinä teemapäivinä TAKKissa tai soveltuvin osin verkko-opintoina.
Oppisopimuskoulutus edellyttää tutkintoon soveltuvaa työpaikkaa. Oppisopimuksen solmimisen yhteydessä opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma eli HOKS. Suunnitelmassa määritellään tutkinnon osat, koulutuksen sisältö ja toteutusaika sekä nimetään työpaikalta työpaikkakouluttaja, joka vastaa työssä opiskelijan oppimisen ohjauksesta ja kouluttamisesta sovittuihin työtehtäviin.
Koulutuksen sisältö ja opiskelu suunnitellaan opiskelijan aiemman osaamisen, koulutuksen, kokemuksen, työtehtävien ja valittavien tutkinnon osien mukaan.
Yrittäjä - tutustu mahdollisuuteen suorittaa tutkinto yrittäjän oppisopimuksella.
Lisätietoa oppisopimuksesta

 

Hakeutuminen

Hakuaika: 1.12.2024—30.6.2025

Koulutukseen on joustava haku. Huomioi, ettei tähän koulutukseen voi hakeutua ilman tutkintoon soveltuvaa työpaikkaa (työsopimus).
Hakeutumisohjeet oppisopimuskoulutukseen

It seems that You are from outside EU. Non EU-students are eligible to apply for tailor-made vocational programs. The non-EU programs are always done in collaboration with a local partner. Read more.

Lisätiedot

Koulutuksen sisältö:
Luka Auranen, kouluttaja
puh. 044 7906 408, luka.auranen@takk.fi 
Heikki Mahlamäki, koulutussuunnittelija
puh. 044 7906 299, heikki.mahlamaki@takk.fi 

Oppisopimusasiat:
Oppisopimuspäällikkö Harri Huhdanpää. puh. 044 7906 473
harri.huhdanpaa@takk.fi 

Putkiasentaja - Talotekniikan perustutkinto, osatutkinto (työvoimakoulutus)
Työvoimakoulutus
Tutkintokoulutus
Ajankohta:
1.9.2025—28.8.2026
Hakuaika:
16.6.2025—11.8.2025

Toimiva talotekniikka tekee rakennuksesta viihtyisän ja terveellisen asua ja käyttää. Putkiala on tärkeä osa talotekniikkaa, ja putkiasentaja on talotekniikan ammattilainen, joka asentaa, huoltaa ja korjaa rakennusten LV-laitteita ja -järjestelmiä. Hae mukaan ja kouluttaudu talotekniikka-alalle!
Putkiasentajan koulutuksessa opiskelet LV-järjestelmien ja LV-tekniikan sekä välineistön hallintaa ja tutustut alan työmenetelmiin ja materiaaleihin. Putkiasentajana osaat itsenäisesti arvioida tilanteita ja ratkaista ongelmia sekä kannat vastuun omasta työstäsi. Ammatissa tarvitset käden taitojen lisäksi oma-aloitteisuutta, suunnittelutaitoa, hahmotuskykyä, tarkkuutta ja huolellisuutta sekä symbolisten piirustusten lukutaitoa. Pienissä hankkeissa teet putkiasentajan työtä itsenäisesti, suuremmissa taas ryhmätyönä. Asiakaspalvelu- ja vuorovaikutustaitosi ovat tarpeen, kun työtä tehdään usein toisten ammattiryhmien mukana rakennuskohteissa tai asiakkaiden kodeissa putkitöihin liittyvillä käynneillä. Putkiasentajana sinulla on valmiudet liikkua eri työmaakohteiden välillä. Koska työkohteet vaihtelevat välillä työpäivänkin aikana, sinulla on vähintään B-ajokortti. Työssäsi käytät usein huoltoautoa, jossa kulkevat mukana kaikki työssä tarvittavat työkalut ja tarvikkeet.
Työpaikkaa voit hakea LVI-urakoita uudis- ja korjausrakennustyömailla tekevistä yrityksistä tai kiinteistöjen huollosta.

Tavoite

Tavoitteena on suorittaa talotekniikan perustutkinnosta osatutkinto (ammatilliset tutkinnon osat) ja saada ammattitaito, jolla voi työllistyä putkiasennusalan tehtäviin koulutuksen jälkeen.

Kohderyhmä

Työvoimakoulutus on tarkoitettu 20-vuotta täyttäneille työttömille tai työttömyysuhan alaisille, joilla on työnhaku työllisyyspalvelussa voimassa.

Kesto

Enintään 12 kuukautta

Ajankohta

1.9.2025—28.8.2026

Paikka

Nirvan kampus, Kurssikeskuksenkatu 11, 33820 Tampere

Hinta

Työvoimakoulutus on opiskelijalle maksutonta

Sisältö

Koulutuksen sisältö muodostuu henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaisesti noudattaen opetushallituksen määräämiä tutkinnon perusteita
1. Pakolliset tutkinnon osat 85 osp
- Lämmitysjärjestelmien asentaminen 40 osp
- Käyttövesijärjestelmien asentaminen 30 osp
- Viemärijärjestelmien asentaminen 15 osp
2. Valinnaiset tutkinnon osat 60 osp
- LVI-korjausrakentaminen 15 osp
- LV-järjestelmien huoltaminen 15 osp
- LVI-huoltopalvelujen tuottaminen 15 osp
- Lattialämmitysjärjestelmien asentaminen 15 osp
- Maalämpölaitteistojen asentaminen 15 osp
- Vesimäärien mittaus ja tasapainotus 15 osp
- Erikoisjärjestelmien putkistojen hitsaaminen 15 osp
Valinnaisista osista valitaan henkilökohtaistamisen mukaan neljä tutkinnon osaa, yht. 60 osp. Valinnaisiin opintoihin vaikuttavat koulutustyöpaikka, opiskelijan mahdollinen aiempi osaaminen, kiinnostuksen kohteet sekä työelämäntarve.
Tutkinnon perusteet: ePerusteet 1.8.25
Koulutukseen sisältyy aina työelämässä oppimista ammattialan yrityksissä.

Toteutus

Koulutus on kokoaikaista ja pääsääntöisesti päivisin tapahtuvaa lähiopetusta, mutta siinä voidaan soveltaa myös etä- ja verkko-opetusta, ryhmätöitä ja itsenäistä opiskelua. Koulutukseen sisältyy aina myös koulutustyöpaikalla järjestettävää koulutusta putkiasennusalan yrityksissä.
Koulutus alkaa noin 2 kuukauden orientaatiojaksolla, minkä aikana varmistetaan hakijan soveltuvuus ammattialalle. Koulutus voi päättyä orientaatiojaksoon kouluttajan esityksestä.
Koulutuksen kokonaiskesto on 12 kuukautta/HOKS.

Opintojen laajuus ja rahoitus

Osatutkinnon laajuus on 145 osaamispistettä.

Koulutusneuvonta:
Työmarkkinatori
Facebook

Opintoetuuksista saa neuvoa myös TAKKin opiskelijapalvelusta, puh. 044 7906 400, opintoneuvonta@takk.fi
Koulutusmuodot ja opintoetuudet

Hakeutuminen

Hakuaika: 16.6.2025—11.8.2025

Lisätietoa ja linkki hakeutumiseen löytyy työmarkkinatorin työvoimakoulutushausta Putkiasentaja, talotekniikan osatutkinto (25003989)
Voit seurata hakemuksesi tilannetta ja tarkistaa valintatietosi Asiointi -palvelussa osoitteessa www.tyomarkkinatori.fi

It seems that You are from outside EU. Non EU-students are eligible to apply for tailor-made vocational programs. The non-EU programs are always done in collaboration with a local partner. Read more.

Lisätiedot

Koulutussuunnittelija Heikki Mahlamäki, puh. 044 7906 299
heikki.mahlamaki@takk.fi 

HUOM! Huolehdi välittömästi koulutuksen alettua, että veronumerosi on aktivoituna. Veronumero on pakollinen jokaisella, joka työskentelee rakennus- tai asennustyömaalla - myös opiskelijat. Veronumeroa ei merkitä automaattisesti veronumerorekisteriin, vaan merkintää on pyydettävä erikseen. Lisäohjeita sivulta www.vero.fi

Putkiasentaja, talotekniikan perustutkinto (omaehtoinen)
Omaehtoinen koulutus
Tutkintokoulutus
Ajankohta:
1.9.2025—30.10.2026
Hakuaika:
16.6.2025—11.8.2025

Tavoite

Suoritat putkiasennuksen osaamisalalta talotekniikan perustutkinnon tai sen osia ja saat valmiuksia ammatissa toimimiseen.

Kohderyhmä

Koulutus soveltuu putkiasentajan työstä kiinnostuneelle asiakaspalvelutaitoiselle henkilölle, joka viihtyy itsenäisessä kädentaitoja vaativassa työssä, on oma-aloitteinen ja kantaa vastuun omasta työstään ja jolla on vähintään B-ajokortti voimassa työn liikkuvuuden takia.
Koulutus edellyttää motivaatiota kouluttautua putkiasentajaksi sekä työn kuormitukseen riittävää fyysistä ja psyykkistä kuntoa. Henkilöllä ei saa olla sellaisia synnynnäisiä tai hankittuja sairauksia, jotka vaarantaisivat hänen oman tai muiden lähellä työskentelevien terveyden tai turvallisuuden. Soveltuvuuden esteenä voi olla esim. pölyallergia tai tuki-ja liikuntaelinsairaudet. Suomen kielessä kielitaitovaatimuksena vähintään B1 -taso (todistus).
Opiskelijavalinnassa aikaisempi talotekniikan tai muun soveltuvan alan työkokemus tai muu työtuntuma putkiasentajan ammattia vastaavasta työympäristöstä katsotaan eduksi. Samoin, jos hakeutujalla valmiina työharjoittelupaikka.

Kesto

Kesto 14 kk/ henkilökohtaisen  osaamisen kehittämissuunnitelman mukaan.

Ajankohta

1.9.2025—30.10.2026

Paikka

Nirvan kampus
Kurssikeskuksenkatu 11, Tampere

Hinta

Koulutus on opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa ja opiskelijalle maksuton.

Sisältö

Koulutuksen sisältö muodostuu henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaisesti tutkinnon ammatillisista osista sekä koko tutkinnossa myös yhteisistä tutkinnon osista.
ePerusteet 1.8.25-
Henkilökohtaistamista päivitetään koko koulutuksen ajan.

Toteutus

Koulutus on kokoaikaista ja pääsääntöisesti päivisin tapahtuvaa lähiopetusta, mutta siinä voidaan soveltaa myös muita opetusmenetelmiä, kuten lähi-, etä- ja verkko-opetusta, ryhmätöitä ja itsenäistä opiskelua. Koulutukseen sisältyy myös työelämässä oppimista putkiasennusalan yrityksissä.
Koulutuksen sisältyy kaksi yhden viikon lomajaksoa (kesäkuussa ja joulukuussa), kun koulutuksen kesto on 12 kk.
Koulutukseen sisältyy opiskelijalounas opetuspäivinä oppilaitoksen ravintolassa.

Opintojen laajuus ja rahoitus

Koko tutkinnon laajuus on 180 osaamispistettä (osp). Koulutus on päätoimista ja siihen voidaan hakea opintoetuutta.
Opintoetuuksia ovat mm. KELAn opintotuki sekä työttömyysetuus.
Hakija: Selvitä itsellesi sopiva opintoetuus hakeutumisvaiheessa. Omaehtoisessa koulutuksessa hakija selvittää itse koulutusaikaisen etuutensa ennen opintojen aloittamista.
Päätoiminen opiskelu voidaan rahoittaa mm. kelan opintotuella tai jos olet työtön ja yli 25-vuotias, voit kysyä työllisyyspalvelusta mahdollisuutta opiskella työttömyysetuudella. Huomioi, että opiskelun tukemisesta on aina sovittava työllistymissuunnitelmassa ennen opintojen aloittamista.
Apua saat tarvittaessa TAKKin opiskelijapalvelusta:
puh. 044 7906 400
opintoneuvonta@takk.fi
TAKK, opintoetuudet

Hakeutuminen

Hakuaika: 16.6.2025—11.8.2025


Täytä hakemus huolellisesti - vastaa myös kaikkiin tarkentaviin kysymyksiin. Jos täytät hakuvaatimukset, kutsutaan sinut haastatteluun, minkä perusteella lopullinen valintapäätös koulutukseen tehdään.
HUOM! Käytämmen viestinnässä ensisijaisesti sähköpostia. Varmista, että antamasi sähköpostiosoite on aktiivisessa käytössä ja kirjoitat sen oikein. Muista tarkistaa viestin varalta myös roskapostikansio.
Valintaperusteet koulutukseen:
- Koulutustarve
- Alalle soveltuva terveydentila
- Motivaatio ja sitoutuminen opintoihin
- Valmiudet alalla työskentelyyn
Alakohtaiset valintaperusteet:
- Asiakaslähtöisyys, yrittäjämäinen asenne ja vastuullisuus
- Kyky työskennellä sekä Itsenäisesti että ryhmässä
- Työn kuormitukseen riittävä fyysinen ja psyykkinen kunto. Henkilöllä ei saa olla sellaisia synnynnäisiä tai hankittuja sairauksia, jotka vaarantaisivat hänen oman tai muiden lähellä työskentelevien terveyden tai turvallisuuden. Soveltuvuuden esteenä voi olla esim. pölyallergia tai tuki-ja liikuntaelinsairaudet.
- Suomen kielessä kielitaitovaatimuksena vähintään B1 -taso (äidinkielenä muu kuin suomi, todistus esitettävä).
HUOMioi:
- Paikkoja on rajoitetusti.
- Läsnäolo heti koulutuksen alusta asti on välttämätön (perehdytys). Mikäli aloitus viivästyy voidaan koulutuspaikka perua tai siirtää aloitus seuraavaan mahdolliseen koulutusjaksoon.
- Mikäli olet työllisyyspalvelun asiakas ja sinulla on työnhaku voimassa, hakeudu ensissijaisesti vastaavaan työvoimakoulutukseen. Avoinna oleva koulutustarjonta löytyy työmarkkinatorin koulutushausta www.tyomarkkinatori.fi

It seems that You are from outside EU. Non EU-students are eligible to apply for tailor-made vocational programs. The non-EU programs are always done in collaboration with a local partner. Read more.

Lisätiedot

Kouluttaja Luka Auranen, puh. 044 7906 408
s-posti luka.auranen@takk.fi
*******************************
Huolehdi välittömästä koulutuksen alettua, että veronumerosi on aktivoituna. Veronumero on pakollinen jokaisella, joka työskentelee rakennus- tai asennustyömaalla - myös opiskelijat. Veronumeroa ei merkitä automaattisesti veronumerorekisteriin, vaan merkintä on tehtävä erikseen esim. Oma Vero-palvelussa. Lisätiedot verottajan sivuilta www.vero.fi