Koukkuniemen aluepalvelut koulutti toimitilahuoltajia TOPPIS- ja oppisopimiskoulutuksen yhdistelmällä

Koukkuniemen aluepalveluiden ryhmä juhli valmistujaisiaan ja opiskelu-urakan päätöstä haikeissa tunnelmissa, kun kahden vuoden yhteinen matka saatiin maaliin. Opiskelijat suorittivat kotityö- ja puhdistuspalvelualan perustutkinnon oppisopimuksella.

Koulutus käynnistyi kaksi vuotta sitten TOPPIS-koulutuksena, jossa palkkatuettu työ ja ammatillinen koulutus kulkevat rinnatusten.

- TOPPIS-koulutuksen aikana opiskelijat suorittivat jo yhden tutkinnon osan. Suurin osa ryhmästä, eli nyt valmistuneet yhdeksän, saivat jatkaa Koukkuniemessä oppisopimuksella ja tehdä tutkinnon loppuun, kertoo yhteisestä taipaleesta vastuukouluttaja Maarit Kivikari.

Opiskelu oli yllättävän helppoa

Yksi nyt valmistuneista on 48-vuotias Kirsi Järvinen, joka palkittiin päätöstilaisuudessa Tredun oppisopimuskeskuksen stipendillä. Perusteena oli mm. tunnollinen ja ammattimainen ote oppimiseen. Järvinen on viimeksi opiskellut peruskoulussa ja kertoo hämmästyneensä sitä, miten helposti opiskelu sujui, vaikka edellisestä kerrasta oli vierähtänyt aikaa.

- Tietokoneen kanssa oli alussa haasteita, mutta niistäkin selvisin.

- Parasta opiskelussa oli se, että samalla sai käydä töissä ja teorian pääsi viemään heti käytäntöön.

Järvisen kipinä opiskeluun heräsi, kun hän haki siivousalan työpaikkaa eikä tullut valituksi vaan valituksi tuli alalle koulutettu henkilö.

- Siivoustyössäkin täytyy tänä päivänä olla koulutettu, ainakin, jos haluaa saada vakinaisempaa työtä, Järvinen toteaa.

Opiskeluinto ei ole laantunut nyt tehtyyn tutkintoon vaan Järvisen suunnitelmissa on jatkaa opiskelua siivousteknikoksi tai siivoustyönohjaajaksi. Hän kannustaakin aikuisia lähtemään rohkeasti opiskelemaan; se ei haittaa, vaikka olisi jo vähän ikääkin ja edellisistä opinnoista olisi päässyt vierähtämään aikaa.

- Kouluttautumalla ja suorittamalla tutkinnon parantaa omia työllistymismahdollisuuksiaan.

Tavoitteena työllistyminen

Työllistyminen ja työllistymismahdollisuuksien parantaminen on Pirkanmaan TE-toimiston asiantuntija Mauri Vintolan mukaan TOPPIS-koulutusten päätavoitteena.

- Tämä Koukkuniemen projekti on hoidettu poikkeuksellisen hienosti: oppisopimusjatkoja ei yleensä ole pystytty tarjoamaan näin suurelle joukolle. Siitä iso kiitos kuuluu työnantajalle, kertoo Vintola kertoo.

Koukkuniemessä on ollut vuosien varrella useita oppisopimusryhmiä, mutta TOPPIS-malli oli uusi. Siinä ELY-keskus rahoittaa koulutuksen ja työnantaja palkkaa opiskelijat työsuhteeseen, jota TE-toimisto puolestaan tukee palkkatuella. Suurin osa koulutusajasta ollaan töissä ja lähiopetusta oppilaitoksessa on vähän: Koukkuniemen ryhmällä lähiopiskelua oli yksi päivä kuukaudessa.

Myös työnantaja on tyytyväinen projektin toteutukseen. Yhteistyö TAKKin ja TE-toimiston kanssa kävi Koukkuniemen aluepalveluiden aluepalvelupäällikkö Riitta Niemisen mukaan joustavasti.

- Koulutusta kehitettiin yhdessä, matkan varrella on tehty tarpeen mukaan korjausliikkeitä, hän toteaa.

- Työnantajan näkökulmasta on mielekästä, kun saa vaikuttaa alusta asti koulutuksen suunnitteluun ja toteutukseen. Työnantajan tarpeet kuultiin ja ne tulivat huomioiduiksi.  

Opiskelijoiden ohjaaminen on iso ponnistus työnantajan näkökulmasta, mutta toisaalta se kehittää Niemisen mukaan esimiestyötä ja koko työyhteisöä, kun koko ajan on pysyttävä ajassa mukana.


Lue lisää puhdistus- ja kotityöpalveluista

Lisää TAKKin yritysyhteistyöstä