NDT-tarkastuskoulutus

Turvallinen ja luotettava teräsrakentaminen edellyttää rakenteiden tarkastamista. NDT-tarkastuksella eli rikkomattomalla testauksella (Non-Destructive testing) varmistetaan tehtyjen rakenteiden valmistuksen laatu. Erilaisten tarkastusten suorittaminen edellyttää pätevöitymistä sekä hyvää ammatillista osaamista. NDT-sovelluksia käytetään rakenteen valmistuksen aikana, laitteistoille ja osakokonaisuuksille, käyttöiän puitteissa. Koulutukset TAKKissa toteutetaan yhteistyössä Q-Testin kanssa.
Kohderyhmä
Koulutukset on tarkoitettu ensisijaisesti erilaisissa teollisuuden työtehtävissä toimiville kuten suunnittelijoille, työnjohdolle, hitsaajille ja levytyöntekijöille. Ne soveltuvat kaikille, jotka tarvitsevat eri tarkastusmenetelmien perustietoja. Koulutukset ovat hyödyllisiä myös esimerkiksi teräsrakenteiden ostajille ja tarkastajille. Koulutukset voidaan toteuttaa myös yrityskohtaisesti räätälöityinä yrityksen tarpeiden mukaan. Koulutukset on jaettu kahdelle eri viikolle, mikä helpottaa opiskelun sovittamista työn oheen.
Sisältö
Tarjolla on kolme erilaista koulutusta eri aihealueista. Niistä jokaiseen ilmoittaudutaan erikseen.
1. Silmämääräisen tarkastuksen koulutus
Silmämääräisen tarkastuksen (VT) koulutuksessa opit tunnistamaan, mittaamaan ja raportoimaan hitsausvirheet standardien mukaisesti. Koulutuksessa opit käyttämään tarkastuksissa tarvittavia välineitä. Koulutuksen jälkeen hallitset perusteet, pystyt soveltamaan oppimaasi käytännön työtehtäviin, suorittamaan hitsin silmämääräisen tarkastuksen ja raportoimaan tarkastustuloksen. Koulutus sisältää teoriaa sekä käytännön harjoittelua. Koulutus mahdollistaa osallistumisen tason 2 tutkintoon.
2. Tunkeumanestetarkastusmenetelmän koulutus
Tunkeumanestetarkastusmenetelmän (PT) koulutuksessa käydään lävitse tarkastuksen perusteet, tarkastuslaitteet ja tarkastusmenetelmän eri tekniikat. Koulutuksen aikana käydään läpi tarkastuksia monipuolisesti kohteittain sekä opit soveltamaan osaamistasi menetelmän perusteissa ja näyttämien arvostelussa. Tunkeumanestetarkastuksessa havaitaan pintaan avautuvat virheet. Menetelmä soveltuu hyvin useimmille materiaaleille. Sitä käytetään erityisesti tasaisille pinnoille ja hitsien tarkastukseen. Koulutus sisältää teoriaa sekä käytännön harjoittelua. Koulutus mahdollistaa osallistumisen tason 2 tutkintoon
3. Magneettijauhetarkastusmenetelmän koulutus
Magneettijauhetarkastusmenetelmän (MT) koulutuksessa käydään lävitse tarkastuksen perusteet, tarkastuslaitteet ja suorittaminen käytännössä. Magneettijauhetarkastusta käytetään tuotteen pintaan avautuvien virheiden havaitsemiseksi ferromagneettisilla materiaaleilla. Yleisimmin menetelmällä tarkastetaan hitsejä, mutta sillä voidaan tarkastaa myös teräsvaluja ja takeita. Koulutus sisältää teoriaa sekä käytännön harjoittelua. Koulutus mahdollistaa osallistumisen tason 2 tutkintoon.
Alkavat koulutukset
NDT Silmämääräinen tarkastus taso 1
Lähiopetus
Ajankohta:
16.1.2024—18.1.2024
Hakuaika:
17.11.2023—5.1.2024
|
||
Kesto3 päivää, klo 8:00 - 16:00, 24 h
Ajankohta
16.1.2024
08:00 -
15:30
17.1.2024
08:00 -
15:30
18.1.2024
08:00 -
15:30
PaikkaNirvan kampus, Kurssikeskuksenkatu 11, 33820 Tampere HintaHinta 1280 € + alv 24 %. Hinta sisältää koulutuksen sekä ruokapaketin (aamukahvi + sämpylä ja linjastolounas). HakeutuminenHakuaika: 17.11.2023—5.1.2024Koulutuksen toteutuminen edellyttää kuutta (6) osallistujaa. Peruutuksesta ilmoitetaan hakuajan päätyttyä. Kutsu koulutukseen toimitetaan sähköpostitse noin viikkoa ennen koulutuksen ajankohtaa. Ilmoittautumislomakkeella pyydetään täydelliset henkilötiedot; tiedot annetaan suojatussa yhteydessä ja ne tallentuvat oppilaitoksen opiskelijahallintojärjestelmään. Tarkemmat tiedot henkilötietojen käyttämisestä tietosuojaselosteessa. Mikäli ilmoittautumista ei pysty tekemään, on koulutus täynnä. It seems that You are from outside EU. Non EU-students are eligible to apply for tailor-made vocational programs. The non-EU programs are always done in collaboration with a local partner. Read more. LisätiedotLisätiedot koulutuksesta Vesa Mäenpää, p. 044 7906 111 Sähköpostimme ovat muotoa etunimi.sukunimi@takk.fi |
||
NDT Silmämääräinen tarkastus taso 2
Lähiopetus
Ajankohta:
14.2.2024—15.2.2024
Hakuaika:
17.11.2023—1.2.2024
|
||
Kesto2 päivää, klo 8:00 - 16:00, 16 h
Ajankohta
14.2.2024
08:00 -
16:00
15.2.2024
08:00 -
16:00
PaikkaNirvan kampus, Kurssikeskuksenkatu 11, 33820 Tampere Hinta965,00 € + alv 24 %. Hinta sisältää koulutuksen sekä ruokapaketin (aamukahvi + sämpylä ja linjastolounas) Mikäli yritys maksaa koulutuksen, pyydämme merkitsemään hakemukselle yrityksen Y-tunnuksen. HakeutuminenHakuaika: 17.11.2023—1.2.2024Pätevyystason 2 vaateena on tason 1 koulutuksen suorittaminen (40 tuntia). Kutsu koulutukseen toimitetaan sähköpostitse noin viikkoa ennen koulutuksen ajankohtaa. Mikäli ilmoittautumista ei pysty tekemään, on koulutus täynnä.
It seems that You are from outside EU. Non EU-students are eligible to apply for tailor-made vocational programs. The non-EU programs are always done in collaboration with a local partner. Read more. LisätiedotLisätiedot koulutuksesta Vesa Mäenpää, p. 044 7906 111 Sähköpostimme ovat muotoa etunimi.sukunimi@takk.fi |
||
NDT Magneettijauhetarkastusmenetelmä 1
Lähiopetus
Ajankohta:
18.3.2024—20.3.2024
Hakuaika:
26.5.2023—11.3.2024
|
||
Kesto3 päivää, klo 8:.00 - 16.00, 24 h
Ajankohta
18.3.2024
08:00 -
16:00
19.3.2024
08:00 -
16:00
20.3.2024
08:00 -
16:00
PaikkaNirvan kampus, Kurssikeskuksenkatu 11, 33820 Tampere Hinta1280,00 € + alv 24 % HakeutuminenHakuaika: 26.5.2023—11.3.2024Koulutuksen toteutuminen edellyttää 6:a osallistujaa. Peruutuksesta ilmoitetaan hakuajan päätyttyä. Kutsu koulutukseen toimitetaan sähköpostitse noin viikkoa ennen koulutuksen ajankohtaa. It seems that You are from outside EU. Non EU-students are eligible to apply for tailor-made vocational programs. The non-EU programs are always done in collaboration with a local partner. Read more. LisätiedotLisätiedot koulutuksesta Vesa Mäenpää, p. 044 7906 111 Sähköpostimme ovat muotoa etunimi.sukunimi@takk.fi |
||
-
Joustava aloitus Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto, koneasentaja (oppisopimus) -
Joustava aloitus Konepajamittaukset - Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto, osatutkinto -
Joustava aloitus Koneasennuksen ja kunnossapidon ammattitutkinto (oppisopimus) -
Joustava aloitus Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto, koneistaja (oppisopimus) -
Joustava aloitus CAD/CAM-ohjelmointi - Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto, osatutkinto