Hoiva-avustajakoulutus
Hoiva-avustajakoulutuksen suorittaneet ammattilaiset työskentelevät avustavissa tehtävissä esimerkiksi ikääntyneille tai vammaisille tarkoitetuissa palvelutaloissa ja hoivakodeissa eli asumispalveluyksiköissä. Hoiva-avustajan työtä ovat erilaiset avustavat tehtävät asukkaiden arjessa ja perushoidossa, esimerkiksi avustaminen
- ruokailussa
- hygienian hoidossa
- vaatehuollossa
- ulkoilussa
- viriketoiminnassa
- keittiössä ja puhtaanapidossa
Hoiva-avustajat eivät voi olla yksin työvuorossa eivätkä he saa vastata lääkehoidosta.
Hoiva-avustajia palkkaavat hoivapalveluja tuottavat yritykset, järjestöt ja hyvinvointialueet.
Kenelle hoiva-avustajan koulutus ja työ sopivat?
Hoiva-avustajakoulutus sopii ihmisläheisestä sosiaali- ja terveysalan työstä kiinnostuneelle, joka haluaa toimia avustajana ikääntyneille tai vammaisille. Ihmissuhde- ja vuorovaikutustaidot ovat ammattitaidon keskeinen osa.
Mitä hoiva-avustajan koulutus sisältää?
Hoiva-avustajakoulutuksessa suoritetaan tutkinnon osia sosiaali- ja terveysalan perustutkinnosta. Hoiva-avustajakoulutuksen sisältö on uudistunut 1.8.2024 ja se sisältää kolme tutkinnon osaa lähihoitajan tutkinnosta:
- Asiakkaan kohtaaminen ja ohjaaminen (Ako 20 osp)
- Hyvinvoinnin ja toimintakyvyn edistäminen (Hyto 25 osp)
- Asiakkaan toimintakyvyn vahvistaminen (15 osp)
Tämä koulutus tähtää ikääntyneiden avustamisen tehtäviin, ei lasten kasvatustoimintojen pariin.
Koulutus antaa erinomaiset valmiudet nähdä, tutustua ja luoda ura kasvavalla ja monipuolisella hoiva-alalla.
Alkavat koulutukset
|
Hoiva-avustajakoulutus (oppisopimus)
Oppisopimuskoulutus Tutkintokoulutus
Ajankohta:
8.9.2026—15.10.2027
Hakuaika:
23.3.2026—23.8.2026
|
||
KohderyhmäAlalle hakeutuvat tai alalla jo työskentelevät henkilöt, jotka ovat henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan ja terveydeltään alalle soveltuvia. Opiskelijaksi aikovalla tulee olla tiedossa tai sovittuna hoiva-avustajalle soveltuva työpaikka, jonka kanssa solmitaan oppisopimus. TAKKin oppisopimuspalvelut vastaa oppisopimusten solmimisesta ja opintojen suunnittelusta yhdessä opiskelijan ja työpaikan kanssa. Työpaikalla tapahtuvan oppimisen järjestelyistä ja ohjauksesta huolehtii työnantajasi. Ajankohta8.9.2026—15.10.2027 PaikkaTAKK, Tampereen valtatie 15, Tampere HintaAmmatillinen perustutkintokoulutus on maksutonta. HUOM. Oletko EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta? Sinun täytyy mahdollisesti maksaa lukuvuosimaksu. Tämän koulutuksen hinta on 6153 €. Jos tulet valituksi koulutukseen ja olet lukuvuosimaksuvelvollinen, lukuvuosimaksu on maksettava ennen koulutuksen alkamista. Lue lisää lukuvuosimaksuista TAKKissa. ToteutusKoulutus toteutetaan oppisopimuksella, jossa suurin osa opiskelusta ja oppimisesta tapahtuu työpaikalla työtä tehden. Opetus on arkisin klo 8.30–15.00. Kesä- ja jouluaikaan pidetään lähiopetuksessa taukoa. Koulutukseen sisältyy myös verkko-opintoja ja etätehtäviä. Tutkinnon osat suoritetaan näyttöinä työpaikalla. Ensimmäiset lähiopetuspäivät ovat 8.-9.9.2026 ja 15.9.2026. Huomioithan, että pystyt aloittamaan opiskelut heti ensimmäisenä päivänä. Oppisopimus on tarkoitettu työsuhteessa oleville opiskelijoille. Keskimääräinen työaika on vähintään 25 tuntia viikossa. Tutustu tarkemmin oppisopimukseen TAKKin nettisivuilla: https://www.takk.fi/fi/opiskelijaksi/oppisopimus/ Seuraava vastaava oppisopimuskoulutus tämän jälkeen alkaa marraskuussa 2026. Opintojen laajuus ja rahoitusOpintojen laajuus 60 osp (osaamispistettä). HakeutuminenHakuaika: 23.3.2026—23.8.2026 Valintakoe koulutukseen on 10.6.2026 klo 16.00-20.30 tai 18.8.2026 klo 8-16 tai 26.8.2026 klo 12-16. Valintakoekutsu toimitetaan sähköpostilla (tarkistathan, että se on hakemuksellasi oikein). Hyväksytty valintakoe on oppisopimuksen solmimisen ehtona. Jos sinulla on aiemmin suoritettuna tutkinnon osia Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnosta, liitä hakemukseen todistus tutkinnon osan suorittamisesta. Jos sinulla on oleskelulupa Suomeen, liitä hakemukseen kuva oleskeluluvasta. It seems that You are from outside EU. Non EU-students are eligible to apply for tailor-made vocational programs. The non-EU programs are always done in collaboration with a local partner. Read more. LisätiedotOppisopimusasiat Koulutus |
||